Ma 02.04.2007 @ 14:04admin

Käräytä edes luvattomien kuvien levittäjät!

Uuden tutkimuksen mukaan pohjolan nuoret näkevät varhain pornoa. Internetin kautta onkin helppo löytää pornografista materiaalia, sillä ovathan nuoret taitavia navigoimaan. 

Sitä paitsi  - vaikka et etsisikään pornoa, sitä tulee vastaan spämmien ja erilaisten ponnahdusikkunoiden kautta.

”Britney Spearsin levyjen promokuvat ovat melko harmitonta pehmopornoa. Mutta kun Britney Spearsin nimen laittaa internetin hakukoneiden kuvahakuun, löytää huomattavasti rankempaa materiaalia, jotka on tehty esimerkiksi kuvankäsittelyllä”,  kertoo STT:n uutinen jo vuonna 2005.

Niinpä.

Tutkimusta mediaseksin vaikutuksesta tulee tutkimuksen perään. Tutkimukset määrittelevät asennoitumista pornografiaan, ne selvittävät pornografian ja tiedotusvälineiden välistä yhteyttä, mutta missä viipyy haittatutkimus, jolla osoitetaan, että porno on haitallista kasvavalle nuorelle?

Uusimman tutkimuksen mukaan pohjolan nuoret toivovat, että pornografiaa tulisi rajoittaa ja siitä tulisi keskustella. Tästä on hyvä aloittaa. Ehdotan lisäksi, että vanhemmat valvoisivat paremmin lapsiaan, jotka tyhmyydessään levittävät itsestään pornahtavia nettikuvia galleriasivuille.

Vanhemmilla on vastuu tehdä asialle jotain, jos tutkimuksen nuorista (68%) on sitä mieltä, että pornografiaa tulisi rajoittaa. Jo aikaisempi tutkimus osoittaa vääjäämättömät merkit pornoistumisen vaikutuksista lasten puhetapoihin. 

Nuoret ovat itse ottaneet esille, että olisi tärkeää puhua seksuaalisuudesta ja pornografiasta, että itsetunto omaan identiteettiin kehittyy.

3 kommenttia

Seksillä myydään kaikkea vaatteista autoihin. Sitä tulee joka tuutista. Lapset näkevät sitä pienestä pitäen. Kaupoissa myydään pienille tytöille aikuismaisia vaatteita, joita vanhemmat lapsilleen ostavat. Näissä vaatteissa lapset kuvittelevat olevansa vanhempia kuin ovatkaan ja yrittävät käyttäytyä sen mukaan. Näistä näkee hyviä esimerkkejä juuri näillä galleriasivuilla, joissa nuoret tytöt poseeraavat viettelevissä asennoissa. Tai vaihtoehtoisesti esitetään "kovanaamaa" tupakoitten ja kaljapullojen kanssa.
Suosittelen muidenkin vanhempien käyvän tutustumassa lastensa kuviin galleriossa. Samalla voi katsastaa muittenkin kuvia. Ja kun huomaa siellä asiattomia kuvia, niistä on hyvä tehdä ilmoitus sivujen ylläpitäjälle, joka sitten poistaa ne. Tämä on yksi keino saada asiattomien kuvien määrä vähenemään.
Vanhempien tehtävähän on suojella lapsiaan.

tiesittekö että voitte ilmoittaa laittomasta materiaalista ilmoituksen myös anonyymisti Pelastakaa Lapset Ry:n nettivihje palvelun kautta?

http://www.pelastakaalapset.fi/nettivihje/index.php

Nyt epäilyttävän nettimateriaalin ilmoittaminen on mahdollista suoraan myös poliisille:

http://www.nettivinkki.fi/

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu