Pe 23.10.2009 @ 12:13Rita Trötschkes

Kaksinkertainen masokisti

Kävin piikkimattokaupoilla vasta syyskuussa 2009, vaikka olin nähnyt ja kuullut piikkimaton ihmeellisistä vaikutuksista jo 2 vuoden ajan. ”Köllötä sillä fakiirin tavoin, sillä se helpottaa univaikeuksia, lievittää stressiä ja kipuja”.

Aikamoinen mainoslupaus nykyajan väsyneille ja jännittyneille lihaksille vai mitä. Uskomatonta, mutta totta. Kokemukseni mukaan se tehostaa verenkiertoa, helpottaa stressiä ja kipua. Kivulias vaihe muistuttaa avantoon menoa, mutta piikkimatossa se kestää kauemmin. Pian seuraa kuitenkin rento ja lämmin olo, jolloin nukahdan matolle.

Talviuinnin tehoa on tutkittu, mutta piikkimaton vaikutus perustuu tuhatvuotiseen perimätietoon. Sekä avantouinti että piikkimatolla lepäily ovat eräänlaisia apuvälineitä, jotka lisäävät aivojen sisäsyntyistä hyvän olon huumehormonia eli oksitosiinia.


Parasta on se, että piikkimatto toimii avantouinnin korvikkeena kesällä ja syksyllä. Talvella voin harrastaa molempia masokismin muotoja vuorotellen.


Strömsö esittelee piikkimattoa (suomeksi YLE Olotilassa)

Millä sinä lievität stressiä? Käytätkö näitä masokistisia keinoja vai jotakin lempeämpää muotoa?
 

Asiasanat: 

2 kommenttia

Luulen vaikutuksen perustuvan samaan kuin akupunktiossa eli inhibioorisen (estävän) keskuksen aktivoitumiseen aivoissa. Se on kyetty tutkimaan funktionaalisella aivojen magneettitutkimuksella. Eli ei voi olla kovinkaan humpuukia. Akupuntiokin on saanut jopa KELA-korvattavuuden epäilijöille tiedoksi, joten näyttöä on. Kiitos jutusta kokeilen varmasti.

sauna se on ollut, nykyisin myös avanto ja vesijuoksu
hieronta, lukeminen, kävely, siinä tärkeimmät...kokeilin piikkimattoa eilen, ei varmaankaan hullumpi juttu

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu