Ti 15.03.2011, klo 00:48
Rita Trötschkes
Ihminen on aikamoinen geologinen voimatekijä, joka osaa räjäyttää, kaivaa, kuivata ja täyttää maata – ja rakentaa ydinvoimaloita. Nyt levoton maapallomme puolestaan näyttää luonnonvoimansa ja liikuttaa maata ja valtamerta tuhoamalla kaupunkirakenteitamme.
Perjantaina (11.3.2011) tapahtui Japanin historian voimakkain maanjäristys. Joka uutisen välissä hoetaan sitä, että Japani on kehittynyt yhteiskunta ja varautunut maanjäristyksiin, mutta miten tällaiseen täystuhoiseen yhdistelmään kuten maanjäristys-tsunami voi edes varautua?
Japanilaisten survival kit eli selviytymispakkaus on tarkoitettu maanjäristysten varalle. Kassissa on kypärä, taskulamppu, hengityssuojaimet, ensiapuvälineet, radio, tulentekovälineet, ruokaa, juomavettä, varaparistoja ja paljon muuta, jota tarvitaan maanjäristystilanteiden jälkeen.
Haavoittuva ihminen on kuitenkin selviytymispakkauksineen heikko luonnonmullistuksen edessä. Toki Japani paikkaa taloudelliset kärsimyksensä, korjaa rikkoutuneet alueensa, mutta miten kansa selviytyy henkisistä vaurioistaan? Eihän sellaiseen suunnattomaan hätään voi varautua mitenkään, että muutamassa minuutissa ihmiseltä katoaa koti, puoliso, perhe, elämäntyö, omaisuus ja ystävät jäljittömiin vai voiko?
Japanilaiset eivät varmaankaan harmittele pienempiä järistyksiä, vaan harjotuttavat lapsiaan jo koulussa hätätilanteisiin ja pitävät selviytymispakkausta aina käden ulottuvilla. Vaan miten ihmeessä siihen edes voisi tottua, että ulko-oven läheisyydessä on kassi, joka muistuttaa jatkuvasti siitä, että tänään saatat taistella hengestäsi?
Pe 11.03.2011, klo 11:26
Rita Trötschkes
Mitä jos henki salpautuu juuri silloin kun pitäisi lukea uutiset tai olisi syytä pitää hääpuhe? Entä jos esiintymispelko iskee ihan tavallisessa tapaamisessa? Miten käy sanoissaan takeltevalle lapselle, josta tuleekin jatkuvan puhehäiriön vuoksi änkyttävä nuori, jota pilkataan niin, että hänestä tulee esiintymistä kammoava aikuinen?
Kaikki änkyttäjät eivät ole esiintymispelkoisia, eivätkä kaikki esiintymispelkoiset ole änkyttäjiä, mutta puhumisen pelkoa potee ainakin kymmenentuhatta suomalaista. Lisätietoja esiintymispelosta ja änkyttämisestä yhdistyksen sivuilla.
Parhaan elokuvan Oscarin voittanut Kuninkaan puhe kertoo siitä, että kuningas Yrjö VI oli puhehäiriönsä vuoksi hyvin onneton. Kuningas ei voinut piiloutua julkisuudelta, vaikka puhumisen pelko ajoi häntä aina suurempaan noidankehään, kunnes australialainen puheopettaja Lionel Logue tuli apuun. Herkimmissä kohtauksissa Lionel kuiskii kuninkaalle rohkaisevia lauseita korvaan.
Mielenkiintoista oli nähdä se, että puheenhuoltoa tarvittiin todella paljon. Kuninkaan änkytyksen taustalla olevat traumat olivat hyvin koskettavia. Elokuva historialliseen tarinaan liittyy se, että elokuvassa esiintyneen puheopettajan pojanpoika antoi elokuvan tekijöille isoisänsä Lionel Loguen päiväkirjat, joissa tämä kirjoitti terapiastaan kuninkaan kanssa. Elokuva toimii terapian ajankuvana sekä muotokuvana julkisesta häpeästä, johon esiintymiskammoinen kuningas Yrjö VI joutui.
Änkytystä on tutkittu 1950-luvulta lähtien, mutta vielä ei silti tiedetä, mistä se johtuu.
FST:n uudessa tv-ohjelmassa Muntur (es. 7.3.2011), pohditaan myös esiintymispelkoa. Kirjailija Kaj Korkea-aho vastailee tv-haastattelussa luontevasti melkoisesta änkytyksestään huolimatta ja kertoo juontavansa radio-ohjelmia, vaikka on jatkuvasti kauhuissaan uuden suorituksen edessä. Hän sanoo, että hermostuneisuus johtuu useimmiten änkytyksestä. Silti, hän altistaa itsensä moiselle esiintymiselle!
Muntur-ohjelmassa puhuu myös kirjailija, terapeutti ja luennoitsija Tommy Hellsten, joka on eritellyt pelkoa, häpeää ja itsetuntemusta monissa kirjoissaankin. Hän veikkaa, että esiintymispelon taustalla on se, että omaa persoonallisuutta ympäröi häpeä.
Henkilö, joka ei ole saanut tukea ja tunnustusta henkilönä, ei halua tehdä itsestään näin ollen näkyvää. Hellstenin mukaan näkyvyys lähtee turvallisuudentunteesta ja siitä, että uskaltaa ottaa riskin, että kuuntelijat saattavat satuttaa puhujaa. Häpeä aktivoituu, kun ihminen joutuu muiden silmien kohteeksi.
Kolmas haastateltava on ruotsinsuomalainen laulaja Anna Järvinen, joka on kuvailee omilla jaloillaan seisomista sanoilla ”tosi karmiva”.
Esiintymispelko voi siis hallita koko elämää tai siihen voi tarttua eli altistamalla itsensä estraditilanteisiin. Vanha viisaus sanoo näin: Tee siis sitä mitä pelkäät ja pelkosi kuolee.
TV-ohjelman Muntur voi katsoa YLE Areenan sivuilta, jäljellä on vielä 27 esityspäivää.
Su 27.02.2011, klo 23:15
Rita Trötschkes
Teinit ovat ajoittain alakuloisia – sehän on sanomattakin selvää. Uuden tutkimuksen mukaan internet saattaa masentaa teinejä. Miten sosiaalinen väline voi masentaa?
On varmaan totta, että mitä tahansa liikaa on liikaa. Jos nuoren elämä on yhtä nettiä, se ei ole tervettä. Jos nuori taas elää ilman nettiä, jää kokemus sosiaalisen vuorovaikutuksen trendikkäistä oppimismekanismeista kovin kapeaksi. Ilman tietotekniikan taitoja ja tietokonetta teini ei tunne hittisanontoja, viimeisintä tyyliä tai ajankohtaisia herjaheittoja – ilman nettiä teini syrjäytyy porukasta.
Nykypäivän nuorten yleisin tapaamispaikka on ehdottomasti netti eikä nuorisokahvila tai ostoskeskus, vaikka toki niissäkin notkutaan. Porukassa chillataan, hengaillaan ja heitetään läppää. Samaa tehdään netissä. Siellä kerrotaan hauskoja tyhjäpäiväisyyksiä, juorutaan salaisuuksia, vuodatetaan sydänsuruja ja esitetään kingiä kuten ostarillakin.
Olen seurannut sivusta miten teinit käyttävät nettiä ja sosiaalisen median toimintakenttää. Päätoimenkuva on viimeisten 5 vuoden aikana ollut uusien kuvien lataaminen ja niiden lyhyt kommentointi. Huulenheittoa, kuittauksia ja lyhyitä informaatiopätkiä. Nuorten nettikeskustelu ei välttämättä tuota mullistavia ajatuksia, kehitä itsetuntemusta tai tuo mitään suurempaa sisältöä elämään, mutta sähköinen yhteenkuuluvaisuuden tunne on selvästikin tärkeää. Sosiaalinen media liimaa teinit yhteen, sillä kavereiden naamoja on nähtävä.
Eikö samoihin naamoihin sitten kyllästy? Eikö olisi kiva vähentää sosiaalista liimaa ja olla välillä tavoittamaton? Eikö hömpän kierrätys rasita? Onko ihan pakko fanittaa koko ajan?
Seurustelutarpeet eivät ole mitään turhia asioita, vaan ne ovat jokaisen ihmisen sosiaalisia perustarpeita, mutta pitääkö kaiken tapahtua aina pikana? Pikaviestejä, nopeita tokaisuja, hetken mielijohteita, statuspäivityksiä minuutin tarkkuudella, jotta pysyy yhteyksissä koko ajan.
Sosiaalisen median hektinen karusellimeininki hirvittää. Makeaa mahan täydeltä. Some on minusta enemminkin somaa eli sosiaalista maniaa. Tärkeintä ei ole sanoman sisältö, vaan se, että vastaa jotakin näpsäkästi ja nopeasti. Ehkä kannattaisi kokeilla tätä: olemassaolo ja elämä eivät oikeasti lakkaa, vaikka statuspäivityksensä unohtaa viikoksi.
Toivon hartaasti, että teinien sosiaalinen elämä ei ole yhtä kuin sosiaalinen media. Fyysinen vuorovaikutus on tärkeää – minusta tärkeämpää kuin sähköinen elämä. Toivon, että teinin elämänpiiriin kuuluu muitakin kasvoja kuin päivittäiset nettinaamat.
Uutisen tutkimustulos perustuu vuoteen 2002, jolloin oltiin valovuosien päässä nykyisestä hulvattomasta nettikäytöstä ja hömpän määrästäkin. Uutisen lopussa muistetaan siitä, että tutkijat uskovat hyvin runsaaseen ja vähäiseen nettikäyttöön liitetyt masennusriskit pitävät yhä paikkansa.
Siis kohtuudella kaikkea. Sosiaalista liimaakin - muutoin se muuttuu maniaksi tai jopa maaniseksi.
Ke 09.02.2011, klo 07:34
Rita Trötschkes
Uuden tutkimustuloksen mukaan pahimpia kiusaajia ovatkin nuoret, jotka ovat suosiossa lähes huipulla ja joiden muukin sosiaalinen status on korkea. Hämmästyttääkö tutkimustulos?
Mistä tunnistaa muiden nuorten suosiossa olevan koulukiusaajan, jolla on korkea sosiaalinen status? Ei ainakaan siitä, että hänellä on sydämen sivistystä, yhdessäoppimisen taitoa tai auttamisenhalua.
Korkean statuksen omaavaa koulukiusaajaa ei pysäytetä koulussa eikä tämän kaveripiiri moiti häntä. Korkea status tulee siitä, että koulukiusaajalla on turpiinantamisen taito sekä ympärillä hovi, joka ihailee kiusaajan aggressiivista käytöstä. Kun taskut ovat vielä täynnä elektronisia vempaimia ja rahaa, on koulukiusaajan valta lähes rajaton – elleivät koulu ja vanhemmat puutu asiaan.
Ma 07.02.2011, klo 21:23
Rita Trötschkes
Ilman hyvää tarkoittavien ystävien vinkkiä olisi minulta jäänyt huomaamatta se asia, että horoskooppimerkkini on vaihtunut. Olen vuosikausia lukenut rakkaus-, terveys- ja uravinkkejä, jotka on tarkoitettu jousimiehelle (29.11), mutta se ei olekaan minun tähtimerkkini enää. Miten minä nyt järjestän elämäni ja tulevaisuuteni, kun taivaankansi on näin sekaisin?
En ole enää matkustuksesta innostunut jousimiesnainen, vaan avaruusnoitien keksimä käärmeenkantaja tai salaperäinen skorpioni. Käärmeenkantaja kuulostaa joltakin hevibändiltä ja skorpioni kovin eksoottiselta. Sitä paitsi kammoan käärmeitä.
Muinaiset babylonialaiset nimesivät 12 eläinradan tähtimerkkiä reilut 3000 vuotta sitten , mutta nyt onkin cowboy-hattua käyttävä astronomian professori Parke Kunkle sitä mieltä, että yksi merkki puuttuu. Kaiken huipuksi tämä 13. merkki on ollut jo pitkään tiedossa, mutta se jätetty aina pois.
Miksi se on jätetty pois? Miksi astrologit eivät ole voineet sopia noin tärkeästä asiasta, joka koskee meitä kaikkia? Haluaako professori Kunkle itse olla mieluummin tulinen leijona eikä ambeemainen kala? Ehkä häntä harmittaa olla moraaliton kaksonen ja hän olisi mieluummin tasapainoinen vaaka.
Sulautuuko tähtitiede ja tähdistäennustaminen yhdeksi (taas)?
Pitäisiköhän jatkossa tutkailla itämaista astrologiaa, joka toimii sykleissa. Otetaanko siinä taivaanavan suunnan muutokset paremmin huomioon kuin länsimaisessa astrologiassa? Ainakin kiinalaisessa horoskoopissa on hauskemmat eläimet kuin länsimaisessa horoskoopissa.
Ehkä jatkan horoskooppien lukemista kieli poskessa. Tähtitaivaan asento saa muuttua minun puolestani niin usein kuin huvittaa.
Ti 18.01.2011, klo 22:14
Rita Trötschkes
Oletko miettinyt miten murrosikäisen alkoholikokeiluun tulisi suhtautua? Onko linjasi nollatoleranssi, katsotko kaljaläträämistä sormiesi lävitse vai suhtaudutko alkoholiin myönteisesti ja annat lapsesi kokeilla alkoholia kotona? Vaikuttaako aikuisen esimerkki teinin alkoholisuhteeseen vai riippuuko kaikki kaveripiirin asenteesta?
Murrosikäisillä on tietoa liikajuomisen haittavaikutuksista, mutta voiko heitä jättää yksin alkoholin kanssa? Minkälaisia alkoholikäytön opetteluun liittyviä hyviä kokemuksia tiedät?
Suomen laki kieltää alaikäisten alkoholinkäytön, mutta miten valmistamme nuoriamme humalahakuiseen maailmaamme? Jollakin tavalla alkoholiin on otettava kantaa.
Aiheuttaako alkoholin täyskielto ongelmia vai onko se ainoa tapa varjella myrkyllisiltä päihteiltä? Kuuluvatko ekat kännit aikuistumiseen?
To 23.12.2010, klo 00:03
Rita Trötschkes
Vuoden viimeisessä postauksessani en ihmettele enkä kyseenalaista mitään. Tampereen joulutori on nimittäin ihan tervettä!
Tampereen joulutori on kuin pieni temppeli keskellä kaupunkia. Siellä voi vetäytyä hetkeksi ympäröivästä arkitodellisuudesta. Se on esteettinen ja nostalginen tuoksuelämys – ainakin minulle. Lapsuuteni joulutuoksuihin kuuluivat paahdetut mantelit, tervan huumaava tuoksu, paistetut bratwurstit, savuiset belgialaiset kinkut ja mausteinen hehkuviini.
Tampereen joulutorin ainoa puuttuva asia on terästetty hehkuviini. Tunnelman vuoksi se kannattaisi juoda ulkona – juuri joulutorilla - eikä läheisessä kahvilassa tai baarissa. Vaikka hehkuviiniä ei tarjoilla, torin lumous tekee kävijät iloisiksi.
Kun kuvasin joulutoria, tuli eräs tuntematon mies Puolangalta kysymään minulta.
-Olekko sää Turusta? Minä: Sieltä ollaan. Näkyykö se jotenkin päältäpäin? Mies: Kaunahenkinen turkulainen ei tykkää, että Tampereen joulukuusi voitti Turun kuusen. Minä: Mitä ihmeen kaunaa. Tampereen tori on paras. Tämä kuusi on upea, kerrassaan hieno.
Mies: Ota täältä toiselta puolelta kuva, ettei kuusen vinous näy. Kyllä sää ihan mukava olet, vaikka turkulainen oletkin. Niin rupattelimme tovin. Mukavaa joulumieltä ja rentoa talvimeininkiä itse kullekin.
Ma 20.12.2010, klo 04:29
Rita Trötschkes
Joulusopimukseen kuuluu se, että pukki reagoi lapsiin ja rakastaa pipareita. Entä jos kaikki muu joulupukkiin liittyvä käännetään nurinkurin? Avaruusoliota muistuttava joulupukki puree, tappaa kirveellä ja murisee.
En yhtään ihmettele, että ohjaaja Jalmari Helanderin elokuva Rare exports sai Sveitsin elokuvajuhlilla kunniaa. Siinä maassa tunnetaan nimittäin musta Schmutzli, joka on punanuttuisen Samichlausin apuri. Pelottava hahmo vie lapset mennessään ja antaa heille piiskaa. Ranskalaisten vastine on Père Fouettard, joka oli alkujaan teurastaja.
Rare exports ei ole mikään lempeän joulumielen nostattava elokuva, vaan se on hurmaava sekoitus mustaa komediaa, kauhua ja saagaa. Harmi, että satiirin tyylilajia ei ole viety loppuun asti. Villejä ideoita olisi pitänyt päästää vielä enemmän lentoon.
Viime lauantai-iltaista elokuvanautintoani vähensivät vasemmalla puolella istuneet teini-ikäiset tytöt, jotka hokivat kasvot puoliksi kaulurissa ”xxttu s-tana" noin 15 kertaa minuutissa. Oikealla puolellani hekotti tuntematon teini-ikäinen poika minun tahtiini.
Vinksahtanut tarina kertoo joulupukista, joka on kätketty Korvatunturiin, aina 486 metrin syvyyteen. Kun jäätynyt pukkihirviö saadaan sulatettua, paljastuu jääkimpaleesta riutunut, vihaisenoloinen, pitkäpartainen ja alaston mies, jonka silmät leiskuvat tulta.
Aluksi luulin, että lokakuussa 2010 kuollut Ior Bock on sittenkin hengissä. Pukkia näyttelevä virolainen Peeter Jakobi näyttää yhtä mystiseltä kuin Ior Bock. Tällä ikihipillähän oli tapana kertoa tuhat vuotta vanhaa tarua, jonka mukaan hänen velvollisuutena oli avata Sipoon Gumbostrandissa temppeli. Hirviöpukki on alasti. Myös Ior Bock esiintyi mielellään alasti.
Arvoituksesi jää miksi hirviöpukin englantilaisessa passissa lukee nimi Brian Greene. Viitataanko sillä reaalimaailman samannimiseen fyysikkoon, joka tutkii maailman kaikkeuden selitystä? Miksi pukin löytöpaikkaa ei näytetä eikä selitetä tarkemmin? Elokuva herättää paljon kysymyksiä, sillä tarinan kerronta jää osittain hurjan toiminnan alle. Vaikka elokuvan dialogi on kömpelöä, pitää sen riemastuttava vimma otteessaan.
Olisikohan Rare exports -elokuva ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa ei juoda viinaa? Toki miehet kiroilevat kuin satamajätkät ja muutenkin elämä on ankeaa ja kovaa. Pienen pojan surullinen kasvutarina on koskettava.
Pidän kovasti elokuvan lopetuksesta, jossa joulupukkeja koulutetaan hymyilemään teennäisesti ja paijaamaan sylissä istujaa. Absurdin hauska klousaus.
Markkinoi siis uniikkia joulun vientiartikkelia ja monista se. Lyö sitten harvinaisuudella rahoiksi. Sillä jokainenhan haluaa tavata 15 minuutin ajan joulupukin...
Ke 08.12.2010, klo 22:45
Rita Trötschkes
Nykymaailma huutaa jatkuvaa päivittämistä. Päivitä keittiösi, kylpyhuoneesi, parisuhteesi, viihde-elektroniikkasi, vaatekaappisi ja ennen kaikkea itsesi. Mainostaja on ovela, sillä päivittämisen synonyymi on ostaminen. Osta siis uusi televisio, MP3,-soitin, puhelin, läppäri, vaikka vanha toimii vielä ihan hyvin.
Vuoden karmein kulutuspainajaisemme on jo ovella, sillä joululahjaksi hankitaan taas kaikenlaisia vempaimia ja eletronisia laitteita, joita harva oikeasti tarvitsee. Uusilla hankinnoilla voi kehuskella ja niillä voi viihdyttää itseään hetken. Laitteen hankinnan jälkeen pitää vempaimen softa päivittää. Vain kaksi kuukautta vanhan tuotteen softa pitää päivittää, sitten taas päivittää, päivittää, päivittää, kunnes pitää jo hankkia tuoteperheen uutuus.
Miksi me kuluttajat lankeamme tällaiseen kulutushysteriaan? Innokkaimmat tekniikkahullut vaihtavat vempaimiaan monta kertaa vuodessa – eivät vain jouluna. Minusta on lapsellista ja äärimmäisen hävettävää ostaa jouluksi uusi televisio, kännykkä, tietokone tai muu vempain, jos vanha toimii vielä hyvin.
Miten näitä jatkuvasti-uuden-tavaran-ostajia voisi syyllistää jätekuorman lisäämisestä? Viemällä heidät konkreettisesti kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen, jotka pursuavat vanhoja vempaimia?
Toissa viikolla vietettiin Europan jätteen vähentämisviikkoa (20.11-28.11.2010), mutta idea ei tietenkään kosketa tekniikan himoshoppaajia. He eivät välitä siitä, että ostamatta jättäminen ehkäisee jätteen syntymistä.
En ole mikään tekniikastakieltäytyjä, mutta tekniikkakierre ei ole minun mielestäni mielenrauhalle hyväksi. Kaikenlaiset hyvitykset vanhasta elektroniikasta ovat mainostajien viherpesua, jolla he tyynnyttelevät jätemäärän kerääntymisestä syntyvää huonoa omatuntoaan.
Ai niin. Päivitin vuosi sitten keittiöni. En ostanut uutta, vaan täyspuiset 50-luvun kaapistot kunnostettiin eli keittiö päivitettiin ajassa taaksepäin.
La 04.12.2010, klo 10:48
Rita Trötschkes
Kaksikielisyyden vaatimus on kiharainen paikka kieltä taitamattomille. Olisiko jo aika tehdä lakimuutos, jotta suomen kieli olisi ainoa virallinen kielemme? Ruotsin kielen osaaminen on toki hyödyllistä, mutta pakkoruotsin vaatimus on koomista. Poliisi sai väärästä palvelukielestä huomautuksen, mutta saivatko nuoret rangaistuksen siitä, että soittivat tarpeettomasti hätäkeskukseen?
STT 11/2010:
”Poliisin on käytettävä kaksikielisillä alueilla suomea ja ruotsia, muistuttaa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Hän ottaa kantaa tapaukseeen, jossa Espoon poliisi keskeytti Matinkylässä viidenkymmenen nuoren meluisiksi yltyneet juhlat ja vei neljä 18-vuotiasta juhlijaa putkaan toissa vuoden marraskuussa.
Poliisit olivat käyttäneet koko ajan sitkeästi pelkkää suomea, vaikka yksi nuorista oli jopa soittanut hätäkeskukseen kieliongelman vuoksi. Jääskeläisen mielestä poliisin olisi pitänyt esittää jo poistumiskäskyt juhlista suomeksi ja ruotsiksi. Poliisit kertoivat puhuneensa vain suomea, koska eivät aluksi tienneet nuorten toiveista saada ruotsinkielistä palvelua.”