Oletko joskus tehnyt jotakin luvatonta hyvää, koska luvan saaminen olisi ollut liian mutkikasta?
Tunnetko jonkun hyväntahtoisen porsaanreikämestarin?
Kerro. Teen aiheesta ohjelman ensi torstaina.
Millaisissa tilanteissa on oikein rikkoa sääntöjä?
Ei saa pystyttää mattotelinettä, ei saa vaihtaa verhoja. Ei saa siirtää opettajanpöytää. Ei saa maalata piha-asfalttiin ruutuhyppelyruudukkoa.
Mikä ihme siinä on, että arkkitehti pitää jääräpäisesti kiinni piirustuksistaan, vaikka käyttäjä tahtoisi muokata ympäristöään arjen sujuvuutta paremmin tukevaksi?
Arkkitehtien ja käyttäjien välillä on jännitteitä. Torstaina 4.11. Yle radio 1:ssä tartun maalipurkkiin ja pensseliin, mutta mitä meinaan maalata? En kai vaan heittäydy kansalaistottelemattomaksi?
Kerro kokemuksiasi rakennuksiin liittyvistä intohimorikoksista. Oletko joutunut elämään kokonaistaideteoksessa? Onko asiakas pilannut täydelliseksi piirtämäsi miljöön?
Pahoittelen. Otsikko oli petos. Ei täältä löydy pelargonivinkkejä.
Okei. Yksi. Anna mullan kuivahtaa kastelujen välissä.
Mutta nyt asiaan.
Haluan tietää millaista on olla vanha. En kehtaa kysyä sitä keneltäkään suoraan. Blogissa uskallan.
Torstaina 28.10. pohdin ohjelmassani tulevaa vanhuutta.
Tapasin Alf Rehnin, turkulaisen 38-vuotiaan liiketalousproffan. Kyselin onko hän jo tehnyt jotakin vanhuutensa eteen.
Mitäs Alf?
Ensin hienonnetaan, hienonnetaan, hienonnetaan. Vihreää ja punaista paprikaa, keltasipulia, punasipulia ja valkosipulia. Kokonainen chilipalko. Hienontaminen on tärkeä vaihe. Vihannesten täytyy olla melkein nuppineulanpään kokoluokkaa.
Sitten valutetaan tonnikalapurkista vesi ja lisätään kalahiput seokseen. Vielä suolaa, tuoretta korianteria (ja somalialaista maustesekoitusta, jos sellaista löytyy).
Kuoritaikinaan tarvitaan vehnäjauhoja, öljyä ja vettä. Taikinaa moukaroidaan ja vaivataan hartiavoimin, kunnes se on venyvää ja kiiltävää. Taikinamöykkyä voi roikuttaa kädestä.
Ja sitten tulee osuus, jota ei voi selittää. Kaulitsemisvaihe täytyy nähdä ja omin käsin kokeilla. En osaa kuvailla myöskään taittelua.
Täyttämisvaiheesta on surkealaatuinen videonpätkä.
Antakaa armoa. En saanut kuvattua kunnollista videota, eikä tästä ohjeestakaan saa tolkkua. Suosittelen, että etsitte somalialaisen opettajan ja opettelette leipomaan sambusoja. Ne ovat aaaaaaaah.
Olen viime päivät käynyt ankaraa sisäistä taistelua. Pitäisikö erota kirkosta? Kirkko on alkanut tuntua koulukiusaajien jengiltä. Minusta tuntuu, kuin olisin sellainen hiljainen sivullinen, joka ei puutu kiusaamiseen, vaikka onkin eri mieltä.
Olen kristitty hetero. En kestä enää katsoa sitä miten kirkko kohtelee homoseksuaaleja. Päivi Räsänen saa istua nättinä ja seesteisenä tv:n keskusteluohjelmassa puhumassa kamalia, eikä kukaan kirkon etujoukoissa pönöttävä nouse puolustamaan heikompia.
Kun kirkossa viimeksi oli vaalit, olisin halunnut äänestää. En kuitenkaan löytänyt kotiseurakuntani listoilta ainuttakaan ehdokasta, joka olisi ollut kanssani samoilla linjoilla kahdessa minulle ehdottoman tärkeässä asiassa. En voi äänestää naispappeuden vastustajaa enkä "homorajoittunutta". Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Toiveikkuuteni on kovilla kirkon suhteen. Usko kirkkoon alkaa rakoilla. Jumalaa en jätä, mutta kirkon suhteen ymmärrykseni alkaa loppua.
Pitäkää nyt heikompien puolta, Herran tähden!
Mistä näitä nolouden aiheita oikein pintaan nousee? Olen seurannut viime viikkojen korkoennusteita huolestuneena. Miten minun käy, jos korot lähtevät nousuun?
Noin neljännes suomalaisista elää ilman minkäänlaista puskurirahastoa. Yllättävä menoerä saattaa keikauttaa kodin taloutta pahasti.
Nyt aloitan askeltamisen kohti fiksumpaa taloudenpitoa.
Onko sinulla hyviä neuvoja? Ole kiltti ja jaa viisauttasi!
mutta olen pysynyt savuttomana puolitoista vuotta. Eilenkin jätin tupakka-askin kadulle, vaikka ajatus hetken aikaa piinasikin. Pitäisikö polttaa, ihan yksi vain. Melkein tartuin askiin, melkein otin röökin, melkein sytytin sen. Mutta ei ihan. Eläköön se pieni ero!
Yöllä näinkin sitten polttelu-unen. Unessa tajusin veteleväni sauhuja ja pettymys oli ankara. Näinkö siinä sitten kävi. Herääminen toi helpotuksen: se oli vain unta ja olen edelleen savuton.
Tupakka käy nykyisin mielessä muutaman kerran viikossa. Se on valtava muutos niihin aikoihin, kun taistelin tupakanhimoa vastaan aamusta iltaan. Nyt mieliteot kestävät ohikiitävän hetken. Uskallan luottaa siihen, että himo ei enää ylly mielen täyttäväksi junnaavaksi pakkoajatukseksi. Nikotiinia vaativat reseptorit ovat vaipuneet Ruususen uneen.
Torstaina 7.10. aion puhua suuni puhtaaksi röökistä. Yhteinen tiemme alkoi kun olin kolmentoista. Lopettaminen oli elämäni viisain ja ihanin päätös. Pitäköön!
Kokoukset saavat minut kiemurtelemaan. En tykkää istua paikallani ja ottaa vastaan informaatiota, jonka olisin ottanut mieluummin vastaan sähköpostitse, ytimekkäästi muotoiltuna.
En kestä jaarittelua ja harhailua asiasta.
Olen itse kokouksissa usein ärsyttävän kärsimätön ja piiloaggressiivinen.
Osa kokousinhostani johtuu kokoushuoneista, jotka ovat rumia ja luotaantyöntäviä. Pyökkipintainen pöydänjärkäle paistattelee loisteputken kelmeydessä ja kolhot tuolit klonksuvat. Olisi edes yksi keinutuoli!
Miksi kaikki kokoushuoneet ovat samanlaisia? Missä ovat vaihtoehdot mappi-fläppi-sulkeisille?
Haluaisin tulla pelastetuksi epämääräisinä vellovista yhtiökokouksista, puisevista sääntömääräisistä vuosikamaluuksista ja työporukan halvaannuttavista infopläjäyksistä.
Onko sinulla ideaa, miten kokoukset saisi innostavammiksi? Ilman tunturihotelleja?
Kun ystävätär tulee lapsensa kanssa viikonlopuksi kylään, kaikki arjen askareet sujuvat kuin itsestään. Hän tyhjentää tiskikoneen, minä katan. Hän kuorii perunat, minä pilkon. Ja kaiken aikaa molempien silmät seuraavat lapsia. Eleettömästi, ohjailematta, aivan kuin huippukoreografi olisi suunnitellut kuviot.
Minä tarvitsisin vaimon. Miesten kanssa en ole löytänyt askelkuvioita. Olen kuitenkin valitettavasti mitä heteroin hetero. Mikä ratkaisuksi? Voisinko elää kuten tv-sarjan Kate & Allie?
Kylläkylläkyllä. Tajuan, että tämä on mitä vastenmielisintä seksismiä ja taantumuksellista ajattelua. Miesten työt ja naisten työt. Mies sanomalehtineen ja naisella pölyhuiska. Lakkaan olemasta näin taantumuksellinen heti kun tutkimusnäyttö osoittaa kotivastuiden jakautuvan neutraalisti isien ja äitien välillä.
Eräs naimisissa oleva kahden kouluikäisen pojan äiti huokaa: "Oi mä ottaisin heti vaimon! Olen väsynyt selittämään miehelleni miten lasten kanssa eletään ja mistä mikäkin asia löytyy ja mitä perusruoka-aineita lapsiperhe tarvitsee. Olen päätynyt tekemään kaiken itse, koska kymmenen vuoden kärsivällinen selittäminen ei ole kantanut hedelmää. Vaimon kanssa saisi hommia oikeasti jaettua."
Vaimopohdinta jatkuu Yle radio 1:ssä torstaina 23.9. klo 12.15.
p.s. Minulla on nyt kahdeksan vuoden kokemus lapsiperheen vanhemmuudesta. Minulle on turha tulla selittämään, että "minä alan tiskata heti kun vaimo opettelee vaihtamaan talvirenkaat". Renkaat vaihdetaan kahdesti vuodessa, tiskattava on satoja kertoja.
Sosiaali- ja terveysministeriö tutkitutti perheiden ajankäyttöä vuonna 2007 ja päätyi siihen, että suomalaisnaiset tekevät viikossa kotitöiden takia 9 tuntia enemmän hommia kuin miehet.
Pikkulapsiperheissä ero on vielä suurempi, myös työssäkäyvien äitien kohdalla.
Non-Fighting Generation toimii väkivallattoman tulevaisuuden puolesta. Timo Purjo sanoo: Kun joku uhkaa, me joko pakenemme tai taistelemme. Ne ovat luontaiset, vaistonvaraiset tapamme toimia. Ihmisellä on kuitenkin kolmaskin vaihtoehto. Se inhimillisempi, yhteistä hyvää mahdollistava vaihtoehto, joka nousee ihmiselle lajityypillisistä henkisistä kyvyistä.
Otetaan tapaus koulumaailmasta. Pentti haukkuu Riston pipoa. Mitä Riston pitäisi tehdä?
Eve Mantu Yle radio 1 tiistaisin klo 10.05. Pieniä ja keskisuuria inhimillisiä asioita. Uusinnat Yle Puhe lauantaisin klo 10 ja maanantaisin klo 19.