Pastori Kai Sadinmaan radiohartaudet tänä keväänä ovat herättäneet poikkeuksellisen vilkkaan keskustelun. Hän on puhunut samassa lauseessa finanssikriisistä ja Jeesuksesta.

Tullaan taas keskelle ikuisuuskysymystä: miten läheinen suhde on hyväksi kirkolle ja yhteiskunnalle?

Jokaisen, jolla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, pitäisi esittää itselleen kolme kysymystä.

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa on?

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa voi parhaimmillaan olla?

Tiedänkö minä mitä voin lapselleni kohtuudella vaatia?

Meillä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että meillä on vähän liikaa luottamusta ja epämääräistä tyytyväisyyttä päivähoitojärjestelmään. Tämä on ymmärrettävää. Vanhemmat tarvitsevat kipeästi hoitopaikan, siis säilön, johon voi rauhallisin mielin jättää lapsen työpäivän ajaksi. On otettava mitä saa, sillä etenkin suurissa kaupungeissa on pulaa hoitopaikoista.

Me lillumme yhteisessä mielikuvassa erinomaisesta suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä. Me käymme kiltisti varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluja (huah) ja asiakastyytyväisyyskyselyjä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä miten siellä syödään, millaista on käydä päiväkodissa potalla, millaisia sylejä on tarjolla ja millaiseen hätään, miten ristiriitoja ratkotaan, miten monta lapiota ulkovarastosta löytyy, miten usein maalataan ja askarrellaan, mitä kaikkea saa kokeilla, millaisessa huoneessa nukutaan ja niin edelleen.

Yliopistonlehtori Marjatta Kalliala Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta kirjoittaa tuoreen kirjansa esipuheessa: "Minulle on tärkeää, että voin katsoa suomalaisia lapsia silmiin ja sanoa: yritin. Yritin vaikuttaa siihen, että päiväkotilapsuudesta tulisi yhä vahvemmin osa lapsen arvoista lapsuutta." Marjatta Kalliala istui kirjaansa varten 69 päivää hiekkalaatikon laidalla ja päiväkodin lattialla katsomassa mitä tapahtuu. "On paljon paikkoja, missä toimitaan ihailtavasti, mutta aivan liikaa päiväkoteja, joissa elämä on aneemista ja näivettynyttä."

Voisinko olla tyynempi äiti? Tämän kysymyksen kanssa lähdin kurssille, jossa opetettiin tietoista läsnäoloa. Tavoitteena olisi tulla valppaaksi, mutta tyyneksi vanhemmaksi. Oppia tiedostamaan ne seikat, jotka ohjaavat minua ja päästä niiden herraksi, ettei tarvitsisi aina reagoida selkäytimestä.

Chris Willard opettaa mindfulness-tapaa oppia rauhoittamaan mielensä. Hän neuvoo unohtamaan monisähläämisen. "Kun leikit lapsen kanssa, keskity leikkimiseen ja vain siihen. Sitten kun on aika laittaa ruokaa, uppoudu ruoanlaittoon täydellisesti. Lapsi voi osallistua ja tekemisen ohessa oppia keskittymistä ja rauhoittumista yhteen asiaan."

Mitä pitemmälle yhteiskunta kehittyy, sitä enemmän siinä toimitaan kielen varassa, ja näin kielen on selvittävä tehtävistä, jotka ovat yhä kauempana konkreettisista, akuuteista tilanteista", siteeraavat kielentutkijat Vesa Heikkinen ja Tuure Hurme kirjassaan suomalais-ugrilaisten kielten tutkija Mikko Korhosta. Hölynpölynimuri on Heikkisen ja Hurmeen vuonna 2008 julkaistu kirja kielellisestä humpuukista.

Rakkaalla diiba-daaballa on monta nimeä. Kapulakieli. Siansaksa. Jargon. Hevonpee.

Haluatko kuulla otteen erään mediatalon strategisesta blaadiblaasta? Iskevä TUOTEKANTAVISIO.Laulu tuotekantavisiosta

"Tuotekantavisio kuvaa genrestrategiset nostot välinestrategisesti kytkettynä, sekä myös välinestrategisten painopisteiden genrekytkentöjä..." (sanat trad.)

Ratkaisevassa roolissa kielen selkiyttämisessä olisivat ne, jotka ymmärtävät jargonia, mutta ymmärtävät myös sen ongelmallisuuden. Vesa Heikkinen haastaa erityisesti tutkijat ja toimittajat tarttumaan esimerkiksi päättäjien kiemuraisiin puheisiin.

Tiistaina 24. tammikuuta klo 10.05 möyhitään Yle radio 1:ssä sanatoffeeta. Tarttuuko se sinun hampaisiisi?