Voiko nelikymppisten seurassa viihtyä?

Kiinnostavaa oli kuulla 40 v naisnäkökulmaa. Menin aikoinaan avioon 25 v neidon kun itse olin jo yli 40 v. Nyt emäntäni on 44 v, mikä elämänkaaressa usein esitetään vaikeimpana ikänä. Kieltämättä kultani tupsahtelee helposti elämän vääryyksistä. Niitä ei aviomiehen parane väheksyä. Töissä kolleegani kiinteistöpäällikkö kuiskasi, että heidän kansssa riittäää hankaluuksia kun sama sisälämpötila on toiselle liikaa ja toinen palelee.

Kieltämättä miehenkin näkökulmasta n. 40 v ikä on käännekohta elämässä. Sain lohdutusta työpaikkalääkäriltä selkävaivoihin: iän myötä paikat löystyy ja vaivat helpottuu. Koettu on, että ikä helpottaa myös psyykkisesti. Nyt iässä yli 60 v voin suhtautua myötätuntoisesti oman kultani ahdistuksiin.

Oma kokemukseni on, että yli 50 v naiset ovat paljon leppoisampia ja hauskempia. Tervetuloa siihen ikään!

- 40-kymppisen ukko

Hmm, siis jos tarjolla olisi ollut itseleivottua pullaa, olisit kenties kokenut itsesi huonommaksi tms.?

Aivan avainkysymys. Kyllä, joskus (myönnän) tunnen huonommuuden kirpaisuja, jos joku on saanut elämänsä sellaiseen asentoon, että ruuhkavuosista huolimatta koti tuoksuu puhtaalta ja pullalta JA emäntä on iloinen ja huolettoman oloinen.
Mutta: olen ottanut itselleni sellaisen matkasaarnaajan roolin, että yritän vapauttaa äitejä liiasta puurtamisesta. Aika usein tuttavani/ystäväni +/- 40v. ovat ihan rättipoikki kaikista velvollisuuksistaan. Jos menen kylään, KIELLÄN siivoamasta ja leipomasta minua varten, koska en halua olla lisävaivaksi. Haluan tarjota virkistyshetken, en aiheuttaa koti kuntoon -sulkeisia.
Ja taustalla on sekin juttu vielä, että oikeasti sisälläni asuu se pieni teinityttö, joka haluaisi keskittyä kikatteluun ja lattialla loikoiluun aikuistelun ja emännöinnin sijaan. Ja jos se naisystävä, jonka luona vierailen säntäilee ja emännöi, en minäkään osaa/voi ottaa rennosti.

P.s. Te nelikymppiset ootte hömöja mutta silti rakkaita![/quote]
Suloisesti sanottu. Kiitos siitä!

Eve_Mantu