Ti 11.09.2012 @ 10:16Eve Mantu - "onko sun pakko koko ajan pompottaa sitä palloa?"

Sählyä sisällä, kiipeilyä pihapuussa

Syksy on uusien harrastusten aikaa.

Lasten vanhemmat tutkailevat tarjontaa ja etsivät parasta mahdollista liikuntaharrastusta. Satubaletti keskiviikkona klo 17-19? Nappulapaini lauantaina 10-11?

Paljon aikaa ja energiaa käytetään ohjatun liikuntaharrastuksen pohdintaan, vaikka sillä ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Lasten pitää liikkua joka päivä monta tuntia, ehdoton minimi terveyden kannalta on kaksi tuntia.

Nuoren Suomen päivittäisen liikunnan yksikön johtaja Jukka Karvinen suosittelee määrän tuplaamista, vähintään.

Lapsilla onkin luonnostaan taipumus loikkia, venkoilla, kiipeillä ja kirmailla. Lapset liikkuisivat alituiseen, jos me aikuiset emme olisi aina hyssyttelemässä ja rauhoittelemassa.

- Me aikuiset olemme yhdessä liittoutuneet lasten liikkumista vastaan. Salaliitossa ovat mukana vanhemmat, kasvattajat, kaupunkisuunnittelijat, poliisit, opettajat ja papit. Kaikki me keksimme omissa ympäristöissämme syitä pysäyttää lapsi. Liikkeen kieltäminen on meillä ihan kulttuurinen ilmiö. Käyttäytymissäännöt lähtevät meidän aikuisten tavasta istua sisällä, steriileissä tilanteissa.

Lasten arjesta on liike kadonnut. Järjestetyllä liikunnalla emme ikinä pääse suosituksiin. Meidän on annettava lasten liikkua kotona ja lähiympäristössä, sisällä ja ulkona.

Jukka Karvinen puolustaa lasten oikeutta leikkiä liikkuen, sillä vain liikkuva lapsi oppii ihmiselle lajityypilliset motoriset perustaidot. Täytyy saada juosta, kiivetä, loikkia, pomppia, kieriä, pudottautua, heilua ja heitellä.

- Leikkihän on lasten työtä. Leikkimällä lapsi oppii kaiken tästä elämästä, mutta me aikuiset emme kestä lasten työstä aiheutuvaa ääntä. Emme halua naapuriin päiväkotia, lähiliikuntapaikkaa tai skeittiramppia, koska niistä kantautuu lasten ääniä. Lasten pitäisi haastaa meidät aikuiset oikeuteen, koska me emme anna heidän tehdä rauhassa työtä. Olisi komeaa, jos vaikka 100 000 lasta yhdessä allekirjoittaisi yhteishaasteen, veistelee Jukka Karvinen.

2 kommenttia

Hyvä ohjelma. Liikunnan ammattilaisena näin kehityksen jo vuosikymmeniä sitten. Nuorten mielipuuhat ovat pääasiassa sisäharrastuksia. Liikkuminenkin tapahtuu usein rakennetuissa ympäristöissä. Maa on rakennettu täyteen kaikenlaisia halleja mutta silti liikunta vähenee! Vanhemmat valittavat harrastusten kalleutta ja kuskaavat lapsia aamulla klo 6 taitoluisteluhalliin! Lapset tuntevat Kanarian saaret mutta lähimetsä voi olla outo ja pelottava paikka! Nuoren Suomen mies puhui viisaasti. Päivittäinen lähiliikkuminen on tärkeää! Pyöräily, temppuilu, voimistelu, hiihtäminen jne!

Ajankohtainen aihe ja asiantuntevat ihmiset oli haastatelluiksi löydetty, hyvä ohjelma! Olen itse huomannut, että lasten päivittäinen liikkuminen kilpailee viihde-elektroniikan yms. mielenkiintoisen ajankulukkeen kanssa. Lapsen liikunnan mahdollistavat ja jopa virikkeitä antavat vanhemmat (osaltaan omalla arkiliikunnan mallilla) ovat kyllä avainasemassa tässä kohtaa. Eikä lasten (ohjatusta) liikuttamisesta tarvitse vanhempien liikaa paineita ottaa, lapsi useimmiten käyttää liikkumisvapauden ja ympäristön virikkeet mielikuvituksensa kautta hyödykseen!

Eve Mantu

Eve Mantu Yle radio 1 tiistaisin klo 10.05. Pieniä ja keskisuuria inhimillisiä asioita. Uusinnat Yle Puhe lauantaisin klo 10 ja maanantaisin klo 19.

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu