Kotini on varastoni ja roina orjuuttajani
Muutin marras-joulukuun vaihteessa. Se oli hermoja raastava kokemus. Minua hävetti ja raivostutti se, miten paljon omistan tavaraa. Kippoja, levyjä, rätei ja lumpui, ruosteisia työkaluja, keittokirjoja, tutteja (kyllä, poikani on 7-vuotias).
Minun on vaikeata luopua tavarasta, vaikka se olisi ihan selvä turhake. Hamstraaminen ja hautominen kulkee suvussa.
Kun paketoin ja rahtasin niitä "aarteitani", minun oli vaikea uskoa, että olen tässä asiassa edellisiä sukupolvia kehittyneempi. Olen. Vanhempani ovat vielä pahempia. Ja heidän vanhempansa - no. Käykö esimerkistä se, että tätini otti muutama viikko sitten yhteyttä siskooni kysyäkseen haluaisiko joku meistä hänen isänsä eli meidän ukkimme rippipuvun.
Kovasti saa tämmöinen hamsteriksi syntynyt tehdä töitä oppiakseen luopumaan.
Pitäisikö aloittaa niistä tuteista?
1 kommentti
To 29.04.2010 @ 16:09
Hei ja kiitos minulle ajankohtaisesta ohjelmasta - muutto kun on edessä. Mullakin on ainakin pari kirjaa siitä kuinka päästä eroon roinasta sekä lisäksi fengshui opas. Helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen kirjahamsteri ja tarkoitus oli jo hankkia uusi hylly mutta tulin järkiini ja aion (jo aloittanut) hankkiutua eroon noin puolesta kirjamäärästäni ja laittaa kiertoon. Niistä on tullut osasta kuin ystäviä ja luopuminen - se kirpasee - mutta myös vapauttaa. Tavarat sitovat energiaa ja huutavat huomiota ja huolenpitoa. Jo Buddha sanoi:"Mitä vähemmän ómaisuutta sitä vähemmän huolia". Luopumista on hyvä harjoitella jo ajoissa, vaikkapa tavaroilla, niin siitä voi olla apua kun joutuu pakosta luopumaan itse kullekin rakkaista asioista jossain
elämän vaiheessa. Niin meille kaikille käy vaikka sen haluaa mielellään "unohtaa"... Muutenkin koska kaatopaikat täyttyvät ja maapallo saastuu olisi harkinta ostotottumuksissa enemmän kuin
paikallaan. Itse asiassa, tulemme toimeen erinomaisesti, ehkä jopa paremmin - vähemmälläkin!