Hämmennyksen vuosi 2010

Sain vuoden alussa oman ohjelman. Ihanaa ja kamalaa. Ihanaa siksi, että olen pitkään toivonut vapaampia käsiä. Kamalaa, koska nyt pitäisi tehdä se, minkä olen luvannut itselleni tehdä sitten joskus kun saan tilaisuuden.

Nyt pitäisi käyttää annettu aika hyvin, kunniaksi itselle ja elämälle. 45 minuuttia on iso viipale radiopäivää.

Mikä on tärkeää? Mistä haluan pitää ääntä? Millaiset asiat vaivaavat minua?

Yritän löytää sen suuren ja tärkeän pienestä ja arkisesta. Miksi en osaa jutella somaliäidin kanssa, joka seisoo edessäni kaupan jonossa? Osaisinko pitää seuraa kroonikkopotilaalle sairaalassa, kun vanhan ihmisen seurassa alan pelätä kuolemaa?

Etsin tänä vuonna siis sitä jotakin noloa ja kyvytöntä itsessäni. Ujostelua, kateutta, lammasmaisuutta, ennakkoluuloisuutta... Ja yritän olla säikähtämättä, kun hukkaan langanpään. On uskottava, että juuri niinä hauraimpina hetkinä (eli kun olen ihan pihalla, sanaton ja hämilläni) olen kaikkein eniten ihminen.