Ti 29.11.2011 @ 10:56Eve Mantu - aamurumbaan väsynyt suostuttelija-mäkättäjä

Äiti on tyhmä. Tietokone on kiva.

EI eri muodoissaan on tullut tutuksi meillä. Poika on aamuisin kaikkea vastaan. En jaksa herätä. Ei vielä. Ei, sä et tajuu. Ei valoja! Eihän tänään oo eukkaa? En ota puuroa! Mä en tahdo harjata hampaita! Ei ulkohousuja! Ei mennä kävellen!

Olisi ihanaa päästä arkiaamujen rasittavasta vääntämisestä. En viihdy poliisin roolissa. Olen väsynyt muistuttamaan, patistamaan, vaatimaan ja uudelleen-uudelleen-vaatimaan.

Voiteluaineeksi kitkakohtiin on kehitetty SoliTimer - lapsen ajanhallintaohjelma.

Kun kuulin ohjelmasta ensimmäistä kertaa, raivostuin. Reilun vuoden takaisessa lehdistötiedotteessa mainostetaan: SOLITIMER HUOLEHTII EKALUOKKALAISESTA VANHEMPIEN OLLESSA TÖISSÄ. Tiedote lupaa edelleen: HUOLTAJAN ETÄSEURANTAMAHDOLLISUUS LIEVENTÄÄ LAPSEN YKSINOLOON LIITTYVÄÄ STRESSIÄ JA PELKOJA.

Tapasin SoliTimerin kehittäneen yrityksen toimitusjohtajan, joka kertoi muokanneensa viestintää ja toimintaideaa saadun kritiikin mukaan. Nyt Jussi Mäkelä suosittelee, että ajanhallintaohjelmaa käytetään yhdessä aikuisen kanssa, esimerkiksi juuri nihkeästi etenevien aamurutiinien helpottamiseksi.

Minulla on ongelmia idean kanssa. Tietokone on muutenkin iso osa elämää. Haluanko hoitaa perhe-elämääkin ruudun äärellä? Onko tietokoneen kannustus kuitenkin kylmää ja elotonta?

(...ja samalla, kuitenkin, ai että olisi ihanaa, jos lapsi hoitaisi omat aamurutiininsa oma-aloitteisesti ja hyväntuulisesti ja minä voisin edes joskus juoda leppoisasti teetä ja lukea lehteä ihan rauhassa)

11 kommenttia

Hoo, kerro lisää? meillä on pikkuinen likka vielä niin levyt, että hänet voi tarvittaessa nostaa sängystä ja valuttaa nukkuvana haalariin :P , mutta isomman kanssa on varmaan eri haasteet!

Kiitos jälleen kerran hyvästä ohjelmasta!
Joissakin maissa pienten lasten yksinjättö on kielletty.Suomessa juostaan rahan perässä ja siksikö meillä onkin niin pahoinvoiva nuoriso ja korkeat itsemurhatilastot? Palveleviin puhelimiin lapset soittavat ja valittavat yksinäisyyttä.Jos perheessä on alle 10-vuotiaita lapsia,pitäisi toisella vanhemmalla tai yksinhuoltajalla olla lupa tehdä vain neljän tunnin työaikaa.Alle 15-vuotiaden vanhemmilla työaika olisi kuusi tuntia.Itse toivon,ettei nuorimpien lastemmekaan tarvitsisi tulla tyhjään kotiin.

Juurikin näin, mitä toinen anonyymi kommentoi: lapsia pitäisi olla aamulla laittamassa kouluun ja vastaan ottamassa heitä sieltä -se on sitä perusturvan luomista sekä hyvän ihmissuhteen rakentamista. Lasten ollessa pieniä yritin olla siinä oravanpyörässä mukana, mutta oman työnkin kautta näin perheiden voivan pahoin ainaisessa kiireessä, lasten tarpeiden olevan vanhemmille näkymättömiä ja niin sitten päätimme aloittaa muutoksen omasta elämästämme. Jäin kotiin, koska työnantajan määräys 4-tuntisen työpäivän osalta oli tehdä joka toinen viikko täyttä päivää ja pitää joka toinen viikko vapaata. Lapset tarvitsevat vanhempaansa joka viikko, ja vaikka toisen tulojen poistuminen onkin aiheuttanut monenlaista, kipeääkin luopumista, pidämme valintaamme onnistuneena. Kaikkina niinäkin aamuina, kun mieluiten poistuisin takavasemmalle hoputtaessani lapsia kouluun :)

Miksihän mahtoi yksi asia jäädä askarruttamaan? Ensiksi tosin kolme tolkun ihmistä pohtivat lapsen asemaa nykypäivän Suomessa: ohjelman loistava toimittaja Eve Mantu poikineen ja vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila. Sitten löytyy itse asiasta kuultuna tietokonepeliväkeä, joka hymistelee tuotettaan ja syyllistää sitä heidän mielestään väärin käyttäviä lasten vanhempia. Miksihän kuului korvissa vanha tuttu pesuveden loiske ja siinä vielä sivuäänenä vinhasti kohti pesupaljun poistoaukkoa kieppuva lapsi?

Varmaan jokainen kuuntelee tällaisia aiheita omien sudatustensa läpi. Itse en kuullut ohjelmasta mitään syyllistämistä mihinkään suuntaan. Mielenkiintoinen aiha silti: minulla on ADD ja juuri ajanhallintaohjelmasta olen saanut suurta apua arkeeni. Tästä käsitellystä ohjelmasta minulla ei kokemusta ole, vaan käytän ilmaisohjelmaa.

Suosittelenkin näitä ajanhallintaohjelmia myös aikuisille (myös heille, joilla ei ADD:n kaltaista aivokemiaa ole "synnyinlahjana). Palkkiona näissä riittää ihan vain se, että voi viettää rauhallisia koti-iltoja ilman, että päässä pyöri "pitäisi tehdä" tai "voi ei...unohdin" mantroja. Yöunetkin tulevat paremmin, kun ilta pysyy rauhallisena.

Ennen tällaista digiaikaa vanhempien arki oli ihan samalaista: lapset tulivat koulusta tyhjään kotiin ja vanhemmat syyllistivät itseään töissä siitä, että lapset joutuvat olemaan yksin kotona, onkohan siellä kakki hyvin etc. Olisipa ollut ajanhallintaohjelma silloin käytössä vaikka muistuttamassa läksyjen teosta. En oikein usko, että ns. "tavallisessa" perheessä ohjelma pilaisi lapsen tai saisi "tavallisen" perheen vanhemmat unohtamaan kasvatusvastuunsa.

Mitä ohjelmasta kuulin, paras ja kuvaavin hetki oli pikku-Mantun hillitön hekotus äiti-Mantun kysymykseen "auttaaks tää sua?"
Vekkulia kaikenkaikkiaan.

Anonyymi kirjoitti:

Varmaan jokainen kuuntelee tällaisia aiheita omien sudatustensa läpi. Itse en kuullut ohjelmasta mitään syyllistämistä mihinkään suuntaan. Mielenkiintoinen aiha silti: minulla on ADD ja juuri ajanhallintaohjelmasta olen saanut suurta apua arkeeni. Tästä käsitellystä ohjelmasta minulla ei kokemusta ole, vaan käytän ilmaisohjelmaa.

Suosittelenkin näitä ajanhallintaohjelmia myös aikuisille (myös heille, joilla ei ADD:n kaltaista aivokemiaa ole "synnyinlahjana). Palkkiona näissä riittää ihan vain se, että voi viettää rauhallisia koti-iltoja ilman, että päässä pyöri "pitäisi tehdä" tai "voi ei...unohdin" mantroja. Yöunetkin tulevat paremmin, kun ilta pysyy rauhallisena.

Ennen tällaista digiaikaa vanhempien arki oli ihan samalaista: lapset tulivat koulusta tyhjään kotiin ja vanhemmat syyllistivät itseään töissä siitä, että lapset joutuvat olemaan yksin kotona, onkohan siellä kakki hyvin etc. Olisipa ollut ajanhallintaohjelma silloin käytössä vaikka muistuttamassa läksyjen teosta. En oikein usko, että ns. "tavallisessa" perheessä ohjelma pilaisi lapsen tai saisi "tavallisen" perheen vanhemmat unohtamaan kasvatusvastuunsa.

Ongelma on mielestäni siinä, että radiostudioon tuotteestaan kertomaan pyydetty kauppamies tai -nainen helposti, kuten tässäkin tapauksessa kävi, piiloutuu Pilatuksena pesemään käsiään. "Emmehän me ole tarkoittaneet, että te käytätte tuotettamme niin ja niin". Kaipa ajanhallintapulmien kanssa painiskeleva pikkulapsen vanhempi helposti poimii rusinat pullasta eli panee tietokoneohjelman lapsenvahdiksi. Syyllistyy siitä ja syyllistyy lisää kun kuulee olevansa tietokoneohjelman väärinkäyttäjä.

Tälle vähän kiristelin hampaitani edellisessä kommentissani.

Taas hyvin typerä ja kevyt ohjelma, kuten tavanomaista.

Ei lapset ole mitään "EI-EI"-ihmisiä luonnostaan. Eipä Eve-kullan mieleen juolahda yhtään se, että miksi ihmeessä lapsi pistää hanttiin kaikkea mahdollista. Siis hänen omien sanojensa mukaan hän on itse "Väsynyt suostuttelija-mäkättäjä". Olisikohan niin muodikkalla termillä sanottuna syytä katsoa peiliin?

Oma kokemukseni omista lapsista on, että he ovat innokkaita lähtemään aamuisin uusiin seikkailuihin, itse jään jälkeen pukeutumisvauhdissa jne...

Eikö teitä anonyymeja voisi olla vain yksi? Vaikea seurata keskustelun säiettä siitä huolimatta, että tyylinne ja painotuksenne näyttävätkin olevan hyvin erilaisia.

Osuipa pilkka omaan nilkkaan. Tarkoitus oli tietenkin käyttää itse nimimerkkiä ;-)

Hanki pojalles isä, joka komentaa.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu