Ti 14.05.2013 @ 10:02Eve Mantu hämmentynyt veronmaksaja

Iloinen veronmaksaja ihmettelee: mihin kansalaiskeräystä tarvitaan?

Olen kipuillut lastensairaalakeräyksen kanssa muutaman kuukauden. Sisäiset äänet kiistelevät.

Olen iloinen veronmaksaja, en ole koskaan purnannut velvollisuudesta osallistua yhteiskunnan kulujen kattamiseen.

Mielestäni lastensairaala kuuluu ytimeen. On se nyt perkele jos ei siihen löydy rahaa!

Ymmärrän myös kansalaiskeräyksen ideaa joltakin osin.Meidän tavisten on hyvä olla hereillä ja jeesata kriisitilanteissa.

Voiko sairaalan vanhenemista ja hidasta rappeutumista kuitenkaan pitää äkillisenä katastrofina, johon yhteiskunnan voi vaatia varautuvan?

Minun mielestäni ei voi. Tulvat ja hirmumyrskyt ovat yllättäviä hätätilanteita, jotka vaativat poikkeustoimia.

Uuden lastensairaalan rakentamista vauhdittamaan perustetun tukiyhdistyksen  kantavat voimat ovat poikkeuksellisen vaikutusvaltaisia suomalaisia. Tukiyhdistyksen puheenjohtaja Anne Berner on kuluneen vuoden aikana antanut omaa aikaansa hankkeelle päivittäin. Varainhankintakampanja on käynnistetty, kaava on vireillä ja rakennuttajakonsultti on valittu.

Arkkitehtikilpailukin alkaa muutaman viikon sisällä, joten sairaalahanke edistyy.

Kansalaiskeräys herättää kuitenkin myös huolta. Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo syttyy kritiikkiin:

- Ei voi kuvitella arvokkaampaa kohdetta verovaroille, kuin lastensairaalan rakentaminen. Toki tämän keräyksen yksi tarkoitus on kohdistaa kriittikkiä poliittisen päätöksenteon hitaudelle, ja tällaista kritiikkiä tarvitaan. On kuitenkin hälyttävää, jos varakkaimmat meistä hylkäävät tämän demokraattisen prosessin ja alkavat henkilökohtaisten mieltymystensä perusteella valita mihin kohteisiin apua annetaan.

Poliittiset päättäjät ovat vapaata riistaa, joita haukutaan, vaikka he jakavat niukkuutta. Pitäisi enemmän keskustella asioista kuin henkilöistä. On huolestuttavaa, jos ihmiset eivät äänestä ja luota tähän järjestelmään, sanoo Heikki Hiilamo.

Lapsen maailma -lehteen kirjoittamassaan kolumnissa Heikki Hiilamo hämmästelee myös tukiyhdistyksen hallituksen toimia:

"Erityisesti ihmettelen Antti Herlinin asemaa sairaalaa rakennuttavan säätiön hallituksessa. Vuonna 2011 Herlin sai osinkoja lähes 55 miljoonaa."

Myös puheenjohtaja Anne Berner herättää hämmennystä. Toisessa roolissaan perheyrityksen toimitusjohtajana hän on aktiivisesti ajanut yhteisöveron alentamista. Yhteisövero alenee ensi vuoden alusta 4,5 prosenttia ja tästä seuraava verotulojen lasku tarkoittaa sitä, että yhteisessä rahapotissa on entistä vähemmän jaettavaa.

Silti: vitonen on pieni raha, miksi en sitä antaisi?

Emilia Lehtinen on ikuisesti kiitollinen Lastenklinikan sairaalan hyvästä hoidosta. Hänen esikoisensa syntyi alle kilon painoisena

- En ole laittanut vielä euroakaan. Minun mielestäni sairaalaa ei pidä rahoittaa näin, vaan verorahoilla. Suomessa on julkinen terveydenhoito, erikoissairaanhoito erityisesti ja sen on hyvä pysyä julkisena. Silloin tiedämme mistä rahat tulevat, ketä siellä hoidetaan, kuka tekee päätöksiä - siihen voimme me kaikki vaikuttaa. Ei saa käydä niin, että päätökset karkaavat johonkin säätiöön, jonka tulevaisuudesta emme tiedä. Sairaanhoito on kuitenkin hyvää bisnestä!

Emilia miettii myös ei-niin-suloisten avuntarvitsijoiden kohtaloa.

- Sairaille lapsille on helppo kerätä, hehän ovat söpöjä ja heistä tulee veronmaksajia. Miten käy kehitysvammaisten vanhusten tai vankien terveydenhoidon, jos heidän tukensa on kampanjoiden varassa?

Mitä sinä ajattelet?

Missä on yksityisen rahan paikka?

Vitonen, kymppi vai minkä verran?

Auta hämmentynyttä veronmaksajaa mäessä!

Ma 29.04.2013 @ 12:41Eve Mantu, lukukoirafani

Lukukoira Börjelle uskaltaa ujompikin lukea ääneen

Se on niin söpö ja rauhallinen.

Maltankoira Börje on pieni valkoinen pölyhuisku, jolle lapset lukevat ääneen espoolaisissa kirjastoissa. Osa lapsista jännittää lukemista, koska sen oppiminen on työn ja tuskan takana. Joku viisas keksi, että ihmisen paras ystävä voi tässäkin olla paras. Koiralle lukeminen ei ujostuta yhtään!

- Lukuhetki on aina rauhallinen ja yksityinen tilanne, vain koiran ja lukijan välinen. Siellä ei ole yhtään ylimääräistä korvaparia. Kukin lapsi lukee noin vartin kerrallaan, kertoo Börjen emäntä Raisa Alameri.

 

Lukukoira Börje on emäntänsä kanssa etäopiskellut lukemisen tukemisen ammattilaiseksi.

Ti 16.04.2013 @ 10:01Eve Mantu

Tuli aivoinfaktri ja siittä asaasia

-  Meillä oli aikanaan rouva, joka sanoi joka asiaan sanan suudelma, jostakin syystä. Me keskusteltiin hänen kanssaan niin, että me puhuimme hänelle ihan normaalisti, ja hän vastasi suudelma suudelma suudelma, tietyillä äänenpainoilla.

Näinkin voi afasia toimia, kertoo Afasiakeskuksessa työskentelevä Sari Ståhl.

Pelle kuvailee kokemaansa:

-Se on hankalaa, kun kaikki on aivoissa, kaikki ajatukset selviä lauseita, mutta niitä ei saa ulos. Vain kirosanat tulivat helposti.

Virkeänä puhe sujuu yleensä paremmin, samoin rauhallisesti kotioloissa, tuttujen ihmisten kanssa.

- Yritin kioskilla ostaa kolme riviä lottoa, mutta se sana kolme ei millään suostunut tulemaan suusta. Oli pakko vaan odottaa.

Pellen onneksi kioskiasiakkaat olivat kärsivällisiä, eivätkä hosuneet hänen kanssaan.

- On tärkeää, että saan itse löytää sen kadonneen sanan. Jos minua autetaan liikaa, ei puhuminen parane. Toivon, ettei jeesattaisi niin pirusti.

 

Vanhassa vitsissä afaatikko menee Alkoon vakaana aikomuksenaan ostaa pullo jotakin hyvää viiniä. Perään kertyy kuitenkin jonoa, ja afaatikkoa alkaa jännittää. Kun hänen vuoronsa viimein tulee, hän töksäyttää ulos KOSSU!

Kauhea stressikevät vie nuoresta mehut

Ylioppilaskokeet loppuivat perjantaina 22.3. ja heti maanantaina alkoi valmennuskurssi.

Lauran kevääseen ei ole hengähdystaukoa mahtunut. Laura tietää mihin haluaa opiskelemaan, eikä halua ajatellakaan epäonnistumista.

"Kun ylppäreiden alustavat tulokset tulivat, olin murtunut. Alisuoriuduin fysiikassa. Nyt mietin miten ihmeessä voin pärjätä pääsykokeissa, kun kirjoituksetkin menivät odotettua huonommin."

Joka puolelta kuuluu huolipuhetta nuorista pudokkaista. Opiskelupaikoista käydään taistelua usein pelokkain mielin. Laurakin miettii, että ensimmäisellä kerralla on pakko päästä sisään. Heti lukion jälkeen pyrkiville annetaan etusija, joten myöhemmin on vielä vaikeampi onnistua.

Mitä me kummit, mummit, isät, äidit ja vaarit voimme tehdä?

Mitä me emme saa tehdä?

Sosiologi Atte Vieno ja opinto-ohjaaja Raila Pirinen antavat hyviä neuvoja Yle radio 1:ssä tiistaina klo 10:05-11.00.

Yksi Railan neuvoista on meille läheisille vaikea: Huonoin neuvo on neuvo. On parempi auttaa nuorta kaivamaan mielensä pohjasta ahdistavien tunteiden takana piilevät syyt. Johtuuko pelko siitä, että vanhemmat niin kovin toivovat menestystä? Keski-ikäisyydestä käsin on turha huudella, että mitäs väliä, yksi vuosi sinne tai tänne. Nuoren hätä on todellinen ja tunteet sallittuja.

Atte Vieno pohti pääsykoetta hyvin erityislaatuisena tilanteena. Johonkin kohtaan vedetään pisteraja, ja sen ylittävät hyväksytään. Pisterajan alla ovat hylätyt. Missä muussa elämäntilanteessa asetelma on näin mustavalkoinen? Ei ole helppo löytää yhtä jyrkkää jakoa "hyviin ja huonoihin". Työelämässäkin toki usein mokataan, mutta harvoin epäonnistuminen on sataprosenttinen. Ja yrittää voi pian uudelleen, toisin kuin kerran vuodessa järjestävissä pääsykokeissa.

Kevään perhejuhliin vinkki: älä tenttaa nuorta, ethän tenttaisi aikuisiakaan. Miten avioliitto voi? Oletko hakenut uutta työtä? Suunnitteletteko perheenlisäystä? Ja kun kohtaat pänttääjän kaupassa tai kadulla, muista kohdata hänet kokonaisena ihmisenä, joka on muutakin kuin pääsykokeisiin valmistuva aivonkantoteline.

Ti 26.03.2013 @ 10:02Eve Mantu

Vaatesuunnittelija Mari Saviosta tuli muotoilun monivispilä

- Se oli sellaista hulluutta, että huhheijakkaa. Mutta onpahan mitä mummona muistella.

Näin ensimmäistä opiskeluvuottaan Taideteollisessa korkeakoulussa tiivistää muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio.

Hän perusti ystävänsä kanssa oman yrityksen, jonka helmenä oli oma vaatemerkki, Panik.

- Niinhän sitä kannattaa tehdä. Perustaa yritys, kun ei osaa vielä yhtään mitään.

Mitä muuta voisi odottaa nuorelta naiselta, joka kasvoi isän rakentamassa talossa ja meni ekalle luokalle ukin virkkaamassa mekossa. Itse tekemisen vimma tulee verenperintönä.

Mari Savion missiona on saada muotoilukasvatus peruskoulujen opetussuunnitelmaan. Muotoilukasvatus on hänen mielestään ennen kaikkea itsetuntokasvatusta ja ongelmanratkaisutaitojen oppimista.

- Lapsi saa oivaltaa, että mulla on ajatuksia. Sellaiset oppilaat, jotka leimataan koulussa laiskoiksi ja tyhmiksi, saavat muotoillessaan kimmeltää. Jokaisen robotin prototyyppi on itseilmaisua. Opetuskokonaisuudessa on monenlaisia osuuksia, yhden tunnin oppilaat saavat leikkiä mainostoimistoa. Se on uskomatonta, sillä lapset ovat luonnostaan anarkistisia. Kun heidät saa villittyä ideoidentuottamisvimmaan, se on huikeaa.

Perjantaina 22. maaliskuuta julkistettiin Muotoile Suomi - kansallinen muotoiluohjelma. Sen mukaan muotoilu on keskeinen osa Suomen kilpailukykyä. Ohjelman laatijat haluavat vahvistaa kansalaisten muotoiluymmärrystä lisäämällä muotoilun lukutaitoa varhaiskasvatuksen, järjestötoiminnan ja viestinnän kautta.

Ti 19.03.2013 @ 10:04Eve Mantu - tuleva vanhustenkeskuksen asiakas

Millaista on vanhusten avoin päivätoiminta?

Koivukylän vanhustenkeskus Vantaalla on uusi ja uudenaikainen pytinki. Saman katon alla toimii palveluasuntojen, hoivakodin ja avoimen päivätoiminnan yhteiskeitos. Kävin perjantaina 8.3. kurkistamassa millaista virkistävää ohjelmaa päivätoiminta tarjoaa.

Toiminnanohjaaja Elina Mattila koordinoi vapaaehtoisten tilkkutäkkiä. Viikko-ohjelma koostuu pienistä hetkistä, esimerkkinä Johanna Parkkisen vetämä Runon taikaa -piiri, joka kokoontuu perjantaisin klo 11.00-11.30.

Johanna asuu 300 metrin päässä vanhustenkeskuksesta. Hän ei selkävammansa vuoksi pysty käymään työssä. Vapaaehtoistyö tuo sisältöä elämään.

- Kaipasin kipeästi tekemistä ja yhteisöä. Tulen tänne joskus ihan vaan etsimään juttuseuraa, kertoo Johanna, joka tällä kertaa luki Tommy Tabermannia ja soitti Vesa-Matti Loirin laulamaa Eino Leinoa.

Koivukylän vanhustenkeskuksessa asuu todellinen julkkis. Lumi Pörri-Karsu on hyljerobotti, kotoisin Japanista.

Lumin sisällä, valkoisen turkin alla piilossa on kaksi tietokonetta ja tunnistimia, joiden avulla se reagoi kosketukseen, ääneen ja valoon. Se tunnistaa myös nimensä ja ääntelee samalla tavoin kuin hylkeenpoikanen. Kun Koivukylässä asuva Reiska saa Lumin syliinsä, hän hyrisee ja jutustelee sille kuin pienelle lapselle.

Vierailuni oli pelkkä pieni piipahdus, mutta sen tarkoitus olikin ottaa ensimmäinen askel. Käynti avasi silmäni. Päivätoiminta on täysin vapaaehtoisten varassa. Jos me tavalliset ihmiset emme vie virkistystä palvelutaloihin, elämä niissä on erään asukkaan kuvauksen mukaista: Tämä on kuin jäitä polttelis.

Ti 12.03.2013 @ 09:56Eve Mantu - kävelijä

Kävele itsellesi juuret

Vuosittain jopa 15% Suomen asukkaista vaihtaa asuinpaikkaa maan rajojen sisällä, arvioi Pauli Saloranta. Hän kehitti kotikaupunkipolkujen verkoston lääkkeeksi juurettomuuteen.

- Kävellen pääsee lähelle kohteita ja osaksi maisemaa. Kävely antaa aikaa havainnoimiseen sekä tuntuman maastoon ja etäisyyksiin kirjaimellisesti kantapään kautta, kuvailee tämä polkuopas.

Lähiympäristöstä voi löytää monenlaisia mielimaisemia.

Siirtolapuutarhojen puuhakkaat asukkaat liikuttavat minua. Kun näen, millaisella rakkaudella minipuutarhurit hoivaavat viittä mansikantaintaan, uskon taas ihmisiin. Usko on uutisvirtaa seuratessa usein koetuksella.

Kun sydämeni on särkynyt, etsin lohtua merestä. Myös valkovuokkolehto on lohdullinen ja virkistävä.

On mahdotonta tehdä sellaista listaa mielenterveyttä tukevista maisemista, joka pätisi kaikkiin kulkijoihin. Kokemukset paikoista ovat niin yksilöllisiä. Joku haluaa itkeä läheisen kuolemaa hautausmaan kivimuurin vierellä, toista hautuumaa pelkästään ahdistaa. Meri on yhdelle raikas ja avara, toiselle pelottava ja armoton.

Pauli Saloranta suosittelee etsimään omaa tunnekarttaa, omia mielimaisemia sanan moniulotteisimmassa merkityksessä.

- Lähiympäristö on kuin joulukalenteri täynnä yllätysluukkuja. Ne luukut kannattaa pitää auki. Ulkomaanmatkat ovat harvinaista herkkua, kannattaa etsiä joka päivään pieniä elämää kruunaavia hetkiä työmatkan tai koiranulkoilutusreitin varrelta, neuvoo Pauli Saloranta.

On mahdollista löytää ihan lähietäisyydeltä mielenterveyttä tukevia maisemia. Maisemia murheeseen, maisemia vastarakastuneeseen euforiaan, maisemia pääsykoejännitykseen.

Osaatko sinä käyttää kävelyä lääkkeeksi ja maisemia mielihyväksi? Kehu ihmeessä muillekin näitä löytöjäsi!

Viisi asiaa, joissa olet hyvä

Eräässä käsityöblogissa oli viime vuonna kilpailu. Lukijoita pyydettiin kehumaan itseään. Luvassa oli hyvät palkinnot. Millaista tekstiä saatiin?

Olen hyvä mollaamaan itseäni.

En oo ruma.

Mulla on nopeasti kasvavat hiukset.

Olen tosi hyvä syömään, totesin, kun hyppäsin loman jälkeen vaa´alle.

Joku saattaa ajatella, että mitäs noista. Ihan hauskasti laitettu, vitsikkäitä kehuja.

Kokeillaanpa istuttaa nämä ylistyspuheet helmikuun teemaviikkoon, Kehu työkaveriasi selän takana. Kuvitellaan, että työporukka on koolla ja jokainen saa kehua yhtä työtoveriaan.

Olet hyvä mollaamaan itseäsi.

Et ole ruma

Sulla on nopeasti kasvavat hiukset.

Olet tosi hyvä syömään, totesin, kun tulit loman jälkeen töihin.

Eihän kukaan sanoisi työkaverista noin. Sitä pidettäisiin törkeänä käytöksenä.

Miksi itsensä vähättely ja valekehuminen on hyväksytympää, miksi se sallitaan?

Työyhteisön - ja miksei myös perheen - tunnelma kohenee kehumisesta. Käynnissä oleva kampanja levittää hyvän fiiliksen virusta. Maaliskuun teemana on MINÄ OLEN HYVÄ.

Osaatko sinä puhua vahvuuksistasi vapautuneesti ja todenmukaisesti? Miltä sinusta tuntuisi sanoa ääneen missä olet hyvä? Osaatko ottaa tehtävän vastaan vitsailematta, vähättelemättä ja väistelemättä?

Itse olen useiden päivien pähkäilyn jälkeen päättänyt uskoa, että olen hyvä improvisoimaan silloin, kun eteen tulee umpikuja ja kaikki pitää nopeasti ajatella uudelleen.

Yksi. Vielä puuttuu neljä.

Anna mennä - kerro osaamisestasi ja valttikorteistasi

Myönteinen sana on vapaa!

To 21.02.2013 @ 12:58Eve Mantu - Operaatio Pinkin Hiiren suojelija

Ihastele nuorten pienoismalleja: tältäkö näyttää tulevaisuuden lastensairaala?

Alkuun sananen tähän blogimerkintään liitetyistä kuvista. Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin nuoret kurssilaiset ovat piirtäneet ajatuskarttoja ja rakentaneet pienoismalleja. Kunnioittakaamme heidän työtään.

Kuvia ei saa kopioida eikä niissä esitettyjä ideoita varastaa mihinkään.

Jokaisen idean takaa löytyy innokas nuori ihminen. Jos kiinnostut jostakin näkemästäsi, ota yhteyttä nuorten opettajaan, Sini Koivistoon. Hänet tavoittaa Arkista, Helsingin Kaapelitehtaalta.

Operaatio Pinkki Hiiri sai alkunsa viime kesänä, samoihin aikoihin, kun Helsinkiin alettiin puuhata tukiyhdistystä uuden lastensairaalan saamiseksi. Halusin varmistaa, että lasten ääni ja tarpeet ovat alusta saakka mukana kaavailuissa.

Lapset ansaitsevat sairaalan, jossa heitä suojellaan ja ilahdutetaan. Lapset tarvitsevat leikkiä ja vanhempiensa läheisyyttä sairaalassakin, jopa ihan erityisesti siellä.

Lastensairaalasta ei tule lasten sairaalaa niin, että kopioidaan aikuisten sairaala ja pienennetään huonekalut. 2010-luvun ymmärrys ja osaaminen on jo sellaisella tasolla, että halutessamme pystymme luomaan jotakin aivan erityistä. Sairaalan, joka jää mieleen oloa helpottavana ja toipumista edistävänä rakennuksena.

Roope lähti suunnitelmassaan siitä, että käytävätilojen ja aulojen väritys saa olla voimakaskin. Kuviot ovat suuria ja selkeitä, seinämaalaus ulottuu katonrajasta lattiaan. Kuva jatkuu myös ovessa.

Seinäteemoja olisi useita, tässä näytillä kesäinen maisema.

Punahehkuinen seinä tuo mieleen kiinalaiset pagodat.

 Karri viehättyi vedenalaisista maisemista. Ehkäpä koko sairaala voisi olla kuin akvaario?

Nämä pienoismallit esittävät kahvilatilaa, jonka päädyssä on pienten leikkitila. Vanhemmat voivat juoda leppoisasti kahvia "veden alla" ja pitää samalla silmällä lapsiaan.

 

Arkkitehti ja taidekasvattaja Sini Koivisto opettaa nuoria Arkissa.

- Lähdimme liikkeelle niistä mielikuvista, mitä nuorilla oli sairaaloista. Purimme ajatuksia yhdessä ja keskityimme miettimään niitä tiloja, joissa oli nuorten mielestä eniten parannettavaa.

Ensimmäinen työkalu oli ajatuskartta. A3-kokoisen paperin keskelle piirrettiin ensin Pinkki Hiiri. Kantavat teemat ja kehityskohteet lähtivät sinkoamaan hiirestä joka suuntaan.

 

Monissa pienoismalleissa ja ajatuskartoissa on vahvat värit, mutta eivät lapset ja nuoret ole kaikki räikeiden värien ystäviä. Eniten kannatusta tuntuvat kuitenkin saavan puhtaat ja heleät värit.

Osa nuorista suunnittelijoista käyttää töissään perusvärejä punaista, sinistä ja keltaista hyvin voimakkaina. Tässä Roopen suunnittelemassa pienten potilaiden peuhutilassa ovat päävärit kunniassa.

Georgyn suunnittelema leikkitila taipuu moneen.

Voimavärein tehostetussa huoneessa voi ainakin pelata shakkia, rakentaa legoilla ja ihan vaan peuhata.

Monet pehmentäisivät sävyjä taittamalla värejä valkoisella tai kaventamalla väriskaalaa esimerkiksi sinisiin ja vihreisiin.

Sofia suunnitteli huoneen niihin hetkiin, kun potilas kaipaa lepoa ja rauhaa.

Seinää peittää maisematapetti ja pehmeään säkkituoliin on nautinnollista lysähtää lukemaan.

 

Joosua on nimennyt suunnitelmansa Värisuoraksi.

 

Joosuan näkemyksissä lasten wc:t on värikoodattu perinteisesti. Pojille sinistä ja tytöille pinkkiä.

Hänelle on tärkeää, että lastensairaalassa on nimenomaa lapsille suunnitellut wc-tilat. Sellaiset, joissa väritys miellyttää lasten silmää ja mitoitukset ovat kohdallaan. Vessoissa ei ole kopperoita, jotta vanhempien olisi helpompi auttaa pikkulapsia.

 

Entäs jos pieni potilas tahtoo leikkimökkiin ja keinumaan?

Ei onnistu. Suomessa on usein liian surkea sää sairaan lapsen ulkoilla.

Kyllä onnistuu - jos sairaalasta löytyy sisäleikkipuisto. (Yksi arkkilaisista suunnitteli sellaisen, hän haluaa pysytellä anonyymina. Kutsukaamme häntä siis taiteilijanimellä Mr. X.)

Kurkistetaanpa kaarevan seinän ikkuna-aukon läpi Mr. X:n pienoismalliin.

 

Nuorten arkkitehtien suunnitelmissa on monia sellaisenaan toteutettavissa olevia ideoita. Osa näkemyksistä ei luonnosmuodossaan sovi sairaalamaailmaan, mutta onkin meidän aikuisten tehtävä miettiä mihin esimerkiksi paksulla pehmeällä karvalankamatolla pyritään. Miten pehmeyttä voidaan tuoda sairaalaan hygieenisyyttä unohtamatta? Miten kodikkuus ja leikkimieli tuodaan sairaalasuunnitteluun?

Akselin pienoismallissa kolmionmuotoisesta ovesta kuljetaan leikkihuoneeseen. Huoneessa on pehmeitä materiaaleja ja rakenteluun houkuttelevia rengaselementtejä. Mitähän materiaalia ne olisivat?

Lattiavalaisimesta tulee mieleen ilmapallo.

 

Monen idean toteuttaminen ei vaadi kuin purkillisen maalia. Operaatio Pinkki Hiiri voi tuoda hiirenkorvia helposti yllättäviin paikkoihin. Voisivatko sairaanhoitajat pitää hiirenkorvia? Alexin suunnitelmassa ovellakin on korvat.

 Väriviivat lattiassa ohjaavat vaikka röntgeniin, kahvilaan ja labraan.

Lapsi ei välttämättä osaa lukea opasteita, mutta viivan seuraaminen käy helposti.

Uuden lastensairaalan vääntö on käynnissä. Ensimmäinen miljoonalahjoitus on julkistettu. Muistetaanhan kuunnella lapsia ja nuoria. Sieltä pesee näkemystä LASTENsairaalasta.

 

 

Ti 12.02.2013 @ 11:00Eve Mantu - hyvää päivää vaan kaikille!

Tästä tulee Hyvä päivä!

Ravintolapäivän innostava esimerkki synnytti Hyvän päivän. Jakamalla syntyy jaettavaa.

Omenavatsaisten nauruntäyteinen kävelylenkki.

Hömppä sunnuntaidisco.

Jalkapallotuuletuskurssi. Päähieronta puistonpenkillä. On niin monta pientä tapaa ilahduttaa. 
Hyvä päivä on meidän kaikkien yhteinen ja itse tehty hyvinvointipäivä, jonka perusidea on kiitollisuudella lainattu Ravintolapäivältä. Kuka tahansa voi... vetää kävelylenkin, lukea satuja ja tervehtiä sinnikkäästi jokaista vastaantulijaa. Mitä hauskaa sinä keksisit omaksi ja muiden iloksi? Sosiaalisen hyvän ja terveyden hengessä?

Hyvä päivä lähti kehittymään seminaarissa, johon osallistuin Espoon Dipolissa. Paneeli keskusteli isoja sos-te-alan kiperistä kysymyksistä ja samaan aikaan valkoiselle seinäpinnalle sinkoili näkyviin osallistujien tekstiviestejä. 

Yksi viesteistä tarttui kuin terva mieleen. Missä viipyy soste-alan "ravintolapäivä"? Ajatus pienistä, tavallisten ihmisten keksimistä ja toteuttamista hyvinvointihetkistä alkoi vetää puoleensa.

Valjastin ohjelmani Yle radio 1:ssä sosiaalisen pöhinän laukaisualustaksi ja kutsuin pienen ryhmän ideoimaan "hyvinvointipäivää". Liisa Björklund, Reetta Koski ja Panu Ahjos toivat kukin omat kokemuksensa ja haaveensa suoraan lähetykseen 4.12.2012 ja siltä pohjalta alettiin päivää rakentaa.
Käynnistetään välittämisen kierre!
Pyramidihuimaus!
Pyydetään sairaalaklovnit vetämään puistojumppaa, osallistumismaksu lapsille sairaalaan!
Järjestetään Leikkipäivä, Pöhinäpäivä, Valon päivä! Päivä, jolloin voi kokea osallisuutta ja hellittää omista kaavoista. Päivä jolloin on "lupa" tervehtiä jokaikistä vastaantulijaa. Annetaan hyvän kiertää. 

Tule mukaan! Hyvä päivä -Facebookyhteisö on olemassa ja olet tervetullut!

Sivut

Eve Mantu

Eve Mantu Yle radio 1 tiistaisin klo 10.05. Pieniä ja keskisuuria inhimillisiä asioita. Uusinnat Yle Puhe lauantaisin klo 10 ja maanantaisin klo 19.

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu