-  Meillä oli aikanaan rouva, joka sanoi joka asiaan sanan suudelma, jostakin syystä. Me keskusteltiin hänen kanssaan niin, että me puhuimme hänelle ihan normaalisti, ja hän vastasi suudelma suudelma suudelma, tietyillä äänenpainoilla.

Näinkin voi afasia toimia, kertoo Afasiakeskuksessa työskentelevä Sari Ståhl.

Pelle kuvailee kokemaansa:

-Se on hankalaa, kun kaikki on aivoissa, kaikki ajatukset selviä lauseita, mutta niitä ei saa ulos. Vain kirosanat tulivat helposti.

Virkeänä puhe sujuu yleensä paremmin, samoin rauhallisesti kotioloissa, tuttujen ihmisten kanssa.

- Yritin kioskilla ostaa kolme riviä lottoa, mutta se sana kolme ei millään suostunut tulemaan suusta. Oli pakko vaan odottaa.

Pellen onneksi kioskiasiakkaat olivat kärsivällisiä, eivätkä hosuneet hänen kanssaan.

- On tärkeää, että saan itse löytää sen kadonneen sanan. Jos minua autetaan liikaa, ei puhuminen parane. Toivon, ettei jeesattaisi niin pirusti.

Vanhassa vitsissä afaatikko menee Alkoon vakaana aikomuksenaan ostaa pullo jotakin hyvää viiniä. Perään kertyy kuitenkin jonoa, ja afaatikkoa alkaa jännittää. Kun hänen vuoronsa viimein tulee, hän töksäyttää ulos KOSSU!

- Se oli sellaista hulluutta, että huhheijakkaa. Mutta onpahan mitä mummona muistella.

Näin ensimmäistä opiskeluvuottaan Taideteollisessa korkeakoulussa tiivistää muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio.

Hän perusti ystävänsä kanssa oman yrityksen, jonka helmenä oli oma vaatemerkki, Panik.

- Niinhän sitä kannattaa tehdä. Perustaa yritys, kun ei osaa vielä yhtään mitään.

Mitä muuta voisi odottaa nuorelta naiselta, joka kasvoi isän rakentamassa talossa ja meni ekalle luokalle ukin virkkaamassa mekossa. Itse tekemisen vimma tulee verenperintönä.

Mari Savion missiona on saada muotoilukasvatus peruskoulujen opetussuunnitelmaan. Muotoilukasvatus on hänen mielestään ennen kaikkea itsetuntokasvatusta ja ongelmanratkaisutaitojen oppimista.

- Lapsi saa oivaltaa, että mulla on ajatuksia. Sellaiset oppilaat, jotka leimataan koulussa laiskoiksi ja tyhmiksi, saavat muotoillessaan kimmeltää. Jokaisen robotin prototyyppi on itseilmaisua. Opetuskokonaisuudessa on monenlaisia osuuksia, yhden tunnin oppilaat saavat leikkiä mainostoimistoa. Se on uskomatonta, sillä lapset ovat luonnostaan anarkistisia. Kun heidät saa villittyä ideoidentuottamisvimmaan, se on huikeaa.

Perjantaina 22. maaliskuuta julkistettiin Muotoile Suomi - kansallinen muotoiluohjelma. Sen mukaan muotoilu on keskeinen osa Suomen kilpailukykyä. Ohjelman laatijat haluavat vahvistaa kansalaisten muotoiluymmärrystä lisäämällä muotoilun lukutaitoa varhaiskasvatuksen, järjestötoiminnan ja viestinnän kautta.

Vuosittain jopa 15% Suomen asukkaista vaihtaa asuinpaikkaa maan rajojen sisällä, arvioi Pauli Saloranta. Hän kehitti kotikaupunkipolkujen verkoston lääkkeeksi juurettomuuteen.

- Kävellen pääsee lähelle kohteita ja osaksi maisemaa. Kävely antaa aikaa havainnoimiseen sekä tuntuman maastoon ja etäisyyksiin kirjaimellisesti kantapään kautta, kuvailee tämä polkuopas.

Lähiympäristöstä voi löytää monenlaisia mielimaisemia.

Siirtolapuutarhojen puuhakkaat asukkaat liikuttavat minua. Kun näen, millaisella rakkaudella minipuutarhurit hoivaavat viittä mansikantaintaan, uskon taas ihmisiin. Usko on uutisvirtaa seuratessa usein koetuksella.

Kun sydämeni on särkynyt, etsin lohtua merestä. Myös valkovuokkolehto on lohdullinen ja virkistävä.

On mahdotonta tehdä sellaista listaa mielenterveyttä tukevista maisemista, joka pätisi kaikkiin kulkijoihin. Kokemukset paikoista ovat niin yksilöllisiä. Joku haluaa itkeä läheisen kuolemaa hautausmaan kivimuurin vierellä, toista hautuumaa pelkästään ahdistaa. Meri on yhdelle raikas ja avara, toiselle pelottava ja armoton.

Pauli Saloranta suosittelee etsimään omaa tunnekarttaa, omia mielimaisemia sanan moniulotteisimmassa merkityksessä.

- Lähiympäristö on kuin joulukalenteri täynnä yllätysluukkuja. Ne luukut kannattaa pitää auki. Ulkomaanmatkat ovat harvinaista herkkua, kannattaa etsiä joka päivään pieniä elämää kruunaavia hetkiä työmatkan tai koiranulkoilutusreitin varrelta, neuvoo Pauli Saloranta.

On mahdollista löytää ihan lähietäisyydeltä mielenterveyttä tukevia maisemia. Maisemia murheeseen, maisemia vastarakastuneeseen euforiaan, maisemia pääsykoejännitykseen.

Osaatko sinä käyttää kävelyä lääkkeeksi ja maisemia mielihyväksi? Kehu ihmeessä muillekin näitä löytöjäsi!

Alkuun sananen tähän blogimerkintään liitetyistä kuvista. Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin nuoret kurssilaiset ovat piirtäneet ajatuskarttoja ja rakentaneet pienoismalleja. Kunnioittakaamme heidän työtään.

Kuvia ei saa kopioida eikä niissä esitettyjä ideoita varastaa mihinkään.

Jokaisen idean takaa löytyy innokas nuori ihminen. Jos kiinnostut jostakin näkemästäsi, ota yhteyttä nuorten opettajaan, Sini Koivistoon. Hänet tavoittaa Arkista, Helsingin Kaapelitehtaalta.

Operaatio Pinkki Hiiri sai alkunsa viime kesänä, samoihin aikoihin, kun Helsinkiin alettiin puuhata tukiyhdistystä uuden lastensairaalan saamiseksi. Halusin varmistaa, että lasten ääni ja tarpeet ovat alusta saakka mukana kaavailuissa.

Lapset ansaitsevat sairaalan, jossa heitä suojellaan ja ilahdutetaan. Lapset tarvitsevat leikkiä ja vanhempiensa läheisyyttä sairaalassakin, jopa ihan erityisesti siellä.

Lastensairaalasta ei tule lasten sairaalaa niin, että kopioidaan aikuisten sairaala ja pienennetään huonekalut. 2010-luvun ymmärrys ja osaaminen on jo sellaisella tasolla, että halutessamme pystymme luomaan jotakin aivan erityistä. Sairaalan, joka jää mieleen oloa helpottavana ja toipumista edistävänä rakennuksena.

Roope lähti suunnitelmassaan siitä, että käytävätilojen ja aulojen väritys saa olla voimakaskin. Kuviot ovat suuria ja selkeitä, seinämaalaus ulottuu katonrajasta lattiaan. Kuva jatkuu myös ovessa.

Seinäteemoja olisi useita, tässä näytillä kesäinen maisema.

Punahehkuinen seinä tuo mieleen kiinalaiset pagodat.

 Karri viehättyi vedenalaisista maisemista. Ehkäpä koko sairaala voisi olla kuin akvaario?

Nämä pienoismallit esittävät kahvilatilaa, jonka päädyssä on pienten leikkitila. Vanhemmat voivat juoda leppoisasti kahvia "veden alla" ja pitää samalla silmällä lapsiaan.

Arkkitehti ja taidekasvattaja Sini Koivisto opettaa nuoria Arkissa.

- Lähdimme liikkeelle niistä mielikuvista, mitä nuorilla oli sairaaloista. Purimme ajatuksia yhdessä ja keskityimme miettimään niitä tiloja, joissa oli nuorten mielestä eniten parannettavaa.

Ensimmäinen työkalu oli ajatuskartta. A3-kokoisen paperin keskelle piirrettiin ensin Pinkki Hiiri. Kantavat teemat ja kehityskohteet lähtivät sinkoamaan hiirestä joka suuntaan.

Monissa pienoismalleissa ja ajatuskartoissa on vahvat värit, mutta eivät lapset ja nuoret ole kaikki räikeiden värien ystäviä. Eniten kannatusta tuntuvat kuitenkin saavan puhtaat ja heleät värit.

Osa nuorista suunnittelijoista käyttää töissään perusvärejä punaista, sinistä ja keltaista hyvin voimakkaina. Tässä Roopen suunnittelemassa pienten potilaiden peuhutilassa ovat päävärit kunniassa.

Georgyn suunnittelema leikkitila taipuu moneen.

Voimavärein tehostetussa huoneessa voi ainakin pelata shakkia, rakentaa legoilla ja ihan vaan peuhata.

Monet pehmentäisivät sävyjä taittamalla värejä valkoisella tai kaventamalla väriskaalaa esimerkiksi sinisiin ja vihreisiin.

Sofia suunnitteli huoneen niihin hetkiin, kun potilas kaipaa lepoa ja rauhaa.

Seinää peittää maisematapetti ja pehmeään säkkituoliin on nautinnollista lysähtää lukemaan.

Joosua on nimennyt suunnitelmansa Värisuoraksi.

Joosuan näkemyksissä lasten wc:t on värikoodattu perinteisesti. Pojille sinistä ja tytöille pinkkiä.

Hänelle on tärkeää, että lastensairaalassa on nimenomaa lapsille suunnitellut wc-tilat. Sellaiset, joissa väritys miellyttää lasten silmää ja mitoitukset ovat kohdallaan. Vessoissa ei ole kopperoita, jotta vanhempien olisi helpompi auttaa pikkulapsia.

Entäs jos pieni potilas tahtoo leikkimökkiin ja keinumaan?

Ei onnistu. Suomessa on usein liian surkea sää sairaan lapsen ulkoilla.

Kyllä onnistuu - jos sairaalasta löytyy sisäleikkipuisto. (Yksi arkkilaisista suunnitteli sellaisen, hän haluaa pysytellä anonyymina. Kutsukaamme häntä siis taiteilijanimellä Mr. X.)

Kurkistetaanpa kaarevan seinän ikkuna-aukon läpi Mr. X:n pienoismalliin.

Nuorten arkkitehtien suunnitelmissa on monia sellaisenaan toteutettavissa olevia ideoita. Osa näkemyksistä ei luonnosmuodossaan sovi sairaalamaailmaan, mutta onkin meidän aikuisten tehtävä miettiä mihin esimerkiksi paksulla pehmeällä karvalankamatolla pyritään. Miten pehmeyttä voidaan tuoda sairaalaan hygieenisyyttä unohtamatta? Miten kodikkuus ja leikkimieli tuodaan sairaalasuunnitteluun?

Akselin pienoismallissa kolmionmuotoisesta ovesta kuljetaan leikkihuoneeseen. Huoneessa on pehmeitä materiaaleja ja rakenteluun houkuttelevia rengaselementtejä. Mitähän materiaalia ne olisivat?

Lattiavalaisimesta tulee mieleen ilmapallo.

Monen idean toteuttaminen ei vaadi kuin purkillisen maalia. Operaatio Pinkki Hiiri voi tuoda hiirenkorvia helposti yllättäviin paikkoihin. Voisivatko sairaanhoitajat pitää hiirenkorvia? Alexin suunnitelmassa ovellakin on korvat.

 Väriviivat lattiassa ohjaavat vaikka röntgeniin, kahvilaan ja labraan.

Lapsi ei välttämättä osaa lukea opasteita, mutta viivan seuraaminen käy helposti.

Uuden lastensairaalan vääntö on käynnissä. Ensimmäinen miljoonalahjoitus on julkistettu. Muistetaanhan kuunnella lapsia ja nuoria. Sieltä pesee näkemystä LASTENsairaalasta.