Ti 15.02.2011 @ 15:41Paavo Rytsä

Pasilan Rai-Rai - mikä on esikuva?

"Ärsyttävä kipale toi, ja toi rai-ra-rai-rai-rai soi taas mun päässä kuukauden", arvioi Kyösti Pöysti Pasilassa. Mutta mistä löytyvät kappaleen esikuvat?

Melankolinen laulu, jota soitetaan pubeissa ja lauletaan karaokessa. Tulee mieleen heti kolme kappaletta: Kari Tapion Olen suomalainen, Irwin Goodmanin Rentun ruusu ja Laura Voutilaisen Kerran.

Elintapojen perusteella tästä joukosta voidaan pudottaa heti pois Laura Voutilainen, sillä Pasilan Andy Suonsilmä on selvästi pubimiehiä. Nimen puolesta esikuva voisi olla Andy McCoy, mutta musiikkityyli ei mene oikein yksiin. Suusta roikkuva rööki voisi olla myös muisto Juicesta, joka ei ollut kuitenkaan erityisen melankolinen.

Täällä konttorissa veikkailtiin esikuvaksi myös Vesku Loiria ja Yö-yhtyettä.

Ehkäpä kappale oli kollaasi suomalaisesta melankolisesta pop/rock-historiasta. Ja samalla puretaan atomeiksi suuri joukko suomalaisia sosiaalisia ongelmia.

Jakson voi katsoa ja kuunnella täällä:

Pasila: Karrelle palanut enkeli (itse kappale noin kohdassa 10.00)

 

Kommentointia myös Areenan Facebookissa:

http://www.facebook.com/home.php#!/pages/YLE-Areena/291117849202

Pe 11.02.2011 @ 09:58Paavo Rytsä

Euroviisut - häpeäkin jalostuu

Hukkaputkessa oli aikoinaan tietokilpailu "minä vuonna hän häpäisi Suomen". On aika taas lisätä yksi nimi tuohon listaan. Vai onko euroviisuhäpeä myytti?

Kun euroviisuhäpeää aletaan purkaa, aloitetaan yleensä Kojosta. Kaikki tietävät nollan pisteen taktiikan ja ydinsodalle kriittisen Nuku pommiin -biisin. Saksalla taktiikka puri, ja voitto tuli vuonna 1982 Ein bischen Frieden -laululla, joka tarkoittaa suomeksi vain hieman rauhaa.

 Kojo Suomen euroviisukarsinnoissa 1982.

Ehkä kappale oli kisaan väärä, mutta häpeä on turhaa; Suomihan vain näytti paikkaansa Etyk-hengessä. Sanaleikissä rauha päihitti Juicen lanseeraman ydinkakan.

Radikaali liike oli myös vuoden 1976 Pump-pump, joka on arvioitu katolisille maille liian vapaamieliseksi. Kappale on kuitenkin karaokebaarien tarttuva klassikko, eikä se jäänyt myöskään kisoissa nollille.

Fredi ystävineen Suomen euroviisukarsinnoissa 1976Fredi ystävineen Suomen euroviisukarsinnoissa 1976.

 Sanna Kojo ja Asko Murtomäki kokosivat tämän 50-vuotisen Suomen euroviisubaletin hienoksi tarinaksi. Suomi parrasvaloissa -dokumentti kertoo intohimosta, sitoutumisesta ja suurista kokemuksia. Kaikki Suomea edustaneet kuvailevat matkojansa euroviisuihin ainutlaatuisiksi. Ja lopulta pisteet ja sijoitus jotenkin kaikkoavat, mutta ne laulut jäävät. Dokumentti kuittasi koko häpeäkuvan pois. No ehkä sillä Lordillakin oli asian kanssa jotain tekemistä.

Mutta tänä vuonna vähän huolettaa, kun ainakaan alkukarsinnoista ei jäänyt yhtään esitystä mieleen. Joutuukohan taas häpeämään Suomen puolesta?

Ti 01.02.2011 @ 07:39Paavo Rytsä

Kokovartaloministeri - härskiä vai huoletonta?

Vuorineuvos Halmesmäki kutsui viime viikolla pääministeri Mari Kiviniemeä kokovartaloministeriksi. Oliko kyseessä suomalaisen juron miehen viaton kommentti vai härski vihjaus?

Sofi Oksanen arvioi taannoin Tanskan tv:ssä, että suomalaisella miehellä ei ole sanoja tunteiden ilmaisemiseen. Halmesmäki osoitti tämän myytiksi vai juuri tätäkö Oksanen tarkoitti?

Sofi Oksasen kommentit panivat pohtimaan suomalaisen miehen myyttiä

Oliko tällä kohulla jo nimi? No olkoon kokovartalokohu. Mistä kohu syntyi? Eli mitä tuon maagisen sanan takana on? Kokeillaanpa hakua tieteellisesti netistä.

Kuumakivihieronta (kokovartalo) mainostaa kauneushoitola nettisivuillaan. Pelottaa oikein ajatellakin, jos vuorineuvoksella olisi ollut käytössään kokovartaloministeri-sanan lisäksi tuo kuumakivihieronta. Menisi jo Berlusconi-osastolle.

Lisäksi kokovartaloisena mallina löytyvät solarium, peili ja salitreeni. Onko tämä kohuvitsi syntynyt siis alppiauringon sokaistamana tai kenties huonekalukaupassa? Taitolajejahan nekin ovat kuten kokovartalokarvanpoistokin.

Vaikka tämä kokovartalon etymologia vie helposti härskiyden puolelle, pitää suomalaista miestä puolustaakin. Näissä juhlissa ei taputeltu päämisteriä takapuolelle eikä tytötelty, ainakin toivon niin. Eli 2000-luvulla ollaan.

Työpaikan menetys olisi liian kova rangaistus tökeröstä huulenheitosta, varsinkin vajaan miljoonan vuosituloilla. Ehkäpä sikapalkinto olisi paikallaan?

Naistentunti jakaa sikapalkintoja

Ma 10.01.2011 @ 23:40Paavo Rytsä

Retki juurille - pieni kotimaanmatka netissä

Sain kutsun sukujuhliin.Tai kutsu oli tiedustelu kiinnostuksesta ja mm. siitä, onko oikea summa 10 vai 20 euroa hengeltä ja onko pääsiäislauantai hyvä aika. Oli aika tutkia netissä vähän juuriaan.

Äitini on kotoisin Uimaharjusta, joka on kylä Joensuusta noin 50 kilometriä Ilomantsiin päin. Uimaharju elää pitkälti sellutehtaan ja muun metsäteollisuuden varassa. Kulkuyhteydet Pielisen eteläpäässä ovat hyvät. Vesireittien lisäksi kylän läpi kulkee rautatie.

Elävässä arkistossa on mielenkiintoisia videoita Uimaharjun tehtaan alkuvaiheista ja sen merkityksestä pienelle kylälle. Elävä arkisto: Uimaharjun sellutehdas.

Google Maps auttaa hahmottamaan paikan tunnistuksessa. Äitini on joskus kertonut, että hänen syntymäkotinsa on purettu, ja se sijaitsi Uimaharjussa heti sillan jälkeen. Arvioin talon olleen suunnilleen näissä kauniissa maisemissa:

 

Isä on puolestaan kotoisin toiselta puolelta Suomea eli Taivassalosta. Isän syntymäkoti oli helpompi löytää, kun talo on vielä olemassa, ja aika tuttukin lapsuuden kesäpaikkana. Netistä löytyvä maakuntakaava kertoi lisäksi seuraavaa: "Vanhalla kylätontila molemmat kantatalot: Isotalo(ent Storgård) ja Vähätalo(ent Lillgård). Vähätalon päärakennus 1800-l lopulta, Isotalon 1980. Ulkorakennuksia ja vanhaa rakennuskantaa 1800-luvulta 1950-luvulle, mm kansakoulu 1925 ja Kivilä."

Vaikein tehtävä oli vielä edessä: käydä kurkkaamassa omaa syntymäkotia Vantaalla, Jokiniemessä. Se on omista sukuseuduistani muuttunut eniten. Talo on maalaistalo ja ihme kyllä edelleen tallella. Koko muu Jokiniemen ja Tikkurilan seutu on rakennettu täyteen kerrostaloja. Google Mapsilla ei tosin kovin hyvin taloa näy, mutta tunnistin sen sentään erikoisesta, puiden takaa näkyvästä tornista.

Sain tehtyä rentouttavan kotimaanmatkan näin ankean vetisenä tammikuun päivänä netissä. Samalla tuli päivitettyä, mistä oikein on kotoisin. Suosittelen. Hyvä aloituspaikka on esimerkiksi Elävän arkiston Paikkakunnat

ja Google Maps. Aika hyvä puheenaihe perheen ja sukulaisten parissa.Viitaten blogin alkuun, 20 euroa lienee hyvä summa, jotta tarjoilu pelaa.
 

Pe 31.12.2010 @ 14:25Seija Aunila

Uudenvuodenlupaus: ei haasteita, ei koppeja, eikä jumppaa

Kuinka usein työpaikallasi kohdataan haasteita, otetaan asioista koppi tai jumpataan yhdessä? Missä vaiheessa ilmiselvä ongelma muuttui haasteeksi? Konsulttikielen ansa on juuri siinä, että se muuntaa ikävät asiat näennäisesti kivoiksi.

Oven avaaminen on oikeasti vaikeaa ja ikävää 

Konsulttikieli karsi myös voimasanat. ”Tässä on nyt perkeleenmoinen ongelma!” oli perusteltua huudahtaa perkeleenmoisen ongelma edessä. Kun ongelma muuttui haasteeksi, niin ongelman ongelmallisuus hämärtyi. ”Tämähän on haasteellista!” tai ”Onpa tässä haastetta kerrakseen!” Siis mitä? Mihin se ongelma katosi?

Havuja.... perkele! 

Tarkastellaanpa vielä syyllisyyskysymystä. Ongelman on aina aiheuttanut joku. Esimerkiksi: ”Nyt se Pertti meille ongelman lykkäsi!” Pertti on syyllinen ongelmaan ja työpaikalla voidaan yhdessä vierittää syy hänen niskoilleen. Mutta miettikääpä haastetta: ”Nyt se Pertti meille haasteen lykkäsi!” Ihan kuin Pertti olisi tehnyt jotain hyvää, tarjoaisi työyhteisölle jotain jumpattavaa yhdessä. Juuri niin, jumpattavaa!

Bogart Co. hölkkää ja jumppaa
 

Kun junat hyytyvät lumisateessa kiskoille, niin ei siinä paljon jumppaaminen auta. Kuka tahansa täysipäinen ihminen tarttuisi lumilapioon tai nakittaisi homman työkaverille. Tilannetta ei helpota yhtään se, että joku ottaa kopin asiasta. Kun juna makaa kiskoilla, niin se makaa kiskoilla. Yritys, tässä tapauksessa VR, voi yrittää huijata ihmisiä sanomalla, että: ”Olemme ottaneet kopin tästä junien myöhästymisasiasta”. Kopin! Ihan kun junien myöhästyminen olisi pesäpalloa.

Haasteet, kopit ja jumppa ovat konsulttikielen kevytsanastoa. Monen ongelma (konsulttikielellä haaste) työpaikoilla on ns. raskaan sarjan konsulttikieli: strategiaa toiminnallistetaan laatu- ja muutosjohtamista auditoimalla sekä nivomalla tiiviimmin yhteen vuorovaikutus ja vaikuttavuus eri indikaattoreiden välillä, jotta saavutetaan keskinäinen koordinaatio ja verkostoituminen, public private -yhteistyössä... Ai, mitä tämä tarkoitti? Ei harmainta aavistustakaan.

Konsulttikielen esiaihio 70-luvulta 

Konsulttikieli ei ole enää vain työpaikkojen omaisuutta, vaan vanhemmat ovat tuoneet sen jo päiväkoteihinkin. Työkaverini kertoi, kuinka tyttärensä lenkkareita päiväkodin tuulikaapissa kiinnittänyt isä totesi, että: ”Nämä tarralenkkarit ovat todella haasteelliset!” Samainen kollega totesi lisäksi, että kyllä hänenkin lapsensa hallitsevat jo konsulttikielen. He antavat kuulemma palautetta ns. hampurilaismallin mukaan eli myönteinen palaute – kriittinen palaute – myönteinen palaute.

Hampurilaismalli 

Nyt enää puuttuu, että konsulttikieltä aletaan opettaa kouluissa - hyötykonsulttikieliltä hyötyruotsin rinnalla. Nyt on korkea aika ryhtyä toimeen, ennen kuin konsulttikieli leviää päiväkodeista kouluihin. Mitäpä jos työpaikoilla päättäisimme vuoden 2011 alusta kohdata ongelmat ongelmina, nakittaa ikävät tehtävät työkavereille ja ryhtyä jumppaamisen sijaan tekemään töitä?

Pe 26.11.2010 @ 12:55Seija Aunila

Maabrändin haasteet isovanhemmille

Olen saavuttanut iän, jossa koska vain voin muuttua äidistä isoäidiksi. Tähän asti olen katsonut tulevaisuuteen hyvinkin valoisasti. Vasta julkistettu maabrändi asettaa kuitenkin arvaamattomia haasteita.

"Isovanhempien on opetettava lapsille pajupillin tekoa ja perinneloruja," ohjeistaa maabrändi meitä tulevia isoäitejä ja isoisiä. PAJUPILLIN TEKOA! Synnyin Kallioon, Kustaankadun ja Vaasankadun nurkkataloon 1960. Pihassamme ei kasvanut pajun puolikastakaan. Se oli asfaltoitu niin kuin kaikkien muidenkin talojen pihat. Jos pihassa olisi kasvanut jotain, niin sitä ei olisi saanut poimia, koska tekeminen oli kaupungissa kielletty lapsilta.

Talon seinässä oli kyltti, jossa luki: Pallon heittäminen kielletty. Hississä luki: Hissillä ajaminen kielletty lapsilta. Tämä ei tietysti estänyt meitä heittämästä palloa tai ajamasta hissillä. Nyt jälkeenpäin voi todeta, että hyvä kun ajelimme hissillä pienestä pitäen. Tällä tavalla pääsimme harjoittamaan maabrändin ohjeistusta keskustella hississä. Monelle maalla kasvaneelle isovanhemmalle tämä maabrändin kohta tulee vaatimaan paljon harjoittelua.

Maabrändin mukaista hissikeskusteluharjoittelua

Perinneloruista mieleeni palautuu vain yksi. Koulussa oli 60-luvulla tapana viettää välitunnit, joko tappelemalla tai seuraamalla tappelua. Tässä seuraajien ryhmässä syntyi varsin iskevä perinneloru: verta luuta, flaidis flaidis!

Professori Heikki Paunonen kuvaa ilmiötä seuraavasti: "1950-luvulla välituntien kohokohtia olivat kunnot tappelut. Tappelijoiden ympärille kerääntyi nopeasti sankka katselijoiden joukko, joka huusi rytmikkäästi: flaidis, flaidis, flaidis!  Vielä vanhempia, vuosisadan vaihteessa käytettyjä muotoja olivat slaidaaminen ja slaiskaaminen. Silloin tappelu kuului tanssi-illan ohjelmaan: Kundit kaveerasivat että Hubiksen talolla on kivat jorot, jossa Hubiksen sällit on luvannu panna stadin kundeja motoon."

Flaidis, flaidis, flaidis...

Tässä saattaakin olla hedelmällinen mahdollisuus maabrändiperinteen siirtoon kaupunkiolosuhteissa kasvaneelle isovanhemmalle. Brändityöryhmä nimittäin ehdottaa, että rap-artistit kiertäisivät opettamassa muille luovaa suomen kielen käyttöä. Tässä rytmikkäässä flaidis, flaidis, flaidis -hokemassa on jo oivallinen aihio maabrändiä tukevaan perinneloruun. Tietysti sillä edellytyksillä, että loru loppuu siihen kuinka Suomi rauhoittaa tappelijat särkikalaa syöden.

Elävän arkiston maabrändisuositukset

Ti 16.11.2010 @ 16:26Seija Aunila

Sikapalkinto syrji naisia - eivätkö naiset osaa sikailla?

Sika, sika, sika... kaikui suomalaiskodeissa 90-luvulla, kun toimittaja Päivi Istala jakoi Radio Suomessa sikapalkintoja.

"Huomionosoituksen" sai siitä, että kohteli naisia alentuvasta. Tällaista käsittämätöntä sikamaisuutta harjoitettiin mm. vuonna 1992 Valtion tietokonekeskuksessa kunnallisvaalien tulospalvelussa. Kyseinen instanssi ei kertonut vaaleissa läpi päässeiden naisten määrää.

Sika karsinassaan

Päivi Istala jakaa sikapalkintoja
 

Kun tilastokeskus myöhemmin lähti paikkaamaan Valtion tietokonekeskuksen anteeksiantamatonta puutetta, niin naisten valtuustopaikkojen määräksi osoittautui lopulta yli 30 prosenttia. Se oli kaikkien aikojen ennätys! No sikapalkintohan tästä tietysti kolahti Valtion tietokonekeskukselle.

Istala selvitti vaalien jälkeen, miksi naisvaltuutettujen määrää ei ollut saatavilla. Paljastui, että Valtion tietokonekeskukselle olisi pitänyt maksaa "erityisiä mansikoita", jotta tieto naisvaltuutettujen määrästä olisi saatu. Vain miehet voivat toimia näin sikamaisesti (Valtion tietokonekeskus = miehet)!

Vai voivatko sittenkään? Onko todella niin, että vain miehet käyttäytyvät sikamaisesti ja vain he ovat palkitsemisen arvoisia? Kuinka moni miehiä halventavasti kohteleva nainen olisikaan ollut sikapalkinnon arvoinen?

On todella yllättävää, että naiset törmäsivät myös sikapalkinnon kohdalla ns. lasikattoon. Vaikka nainen olisi ollut kuinka pätevä palkinnon saaja, niin naisia syrjivien jakoperusteiden takia hän ei voinut koskaan saada palkintoa. Kuinka monta  naista onkaan jäänyt ilman ansaittua arvonantoa!

Naisten palkitseminen olisi voinut myös laajentaa sikailun käsitettä. Halventamisen ja mitätöimisen rinnalle olisi voitu nostaa myös erilaiset verbaalinokkeluuden ja vedättämisen keinot. Naisethan ovat perinteisesti olleet hyvinkin taitavia puhetaidon puolella.

Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että Päivi Istala saa arvoisensa seuraajan ja 90-luvun naisten tunti saisi seuraajan 2000-luvulla. Olisiko aika jo kypsä myös naisten palkitsemiselle sikailusta?

Ti 26.10.2010 @ 14:09Jukka Lindfors

Kerjäläisten valtakunta

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan kerjääminen pitäisi kieltää, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja hyvinvointimalliin. Tällä perusteella voitaisiin kieltää myös smalltalk, Miljonääriäidit ja abiristeilyt.

Todellisuudessa kerjäämisellä on ollut suomalaisessa kulttuurissa vankka asema ja pitkät perinteet. Itse asiassa kaikki meistä eivät pystyisi juomaan jokapäiväistä latteaan ilman sitä: vielä osalle isovanhemmistamme kerjääminen oli nimittäin ainut tapa säilyä elossa.

 

 

Kuuntele: Suomalaiset kerjuulla (1965).
Kerjääminen oli 1900-luvun alkupuolella osalle suomalaisista
ainoa toimeentulon muoto. Suomi koki joukkomittaista kerjäläisyyttä
etenkin 1800-luvun katovuosina. Ilmiö toistui sisällissodan jälkeen
ja 1930-luvun talouspulan aikana.
 
 

Kerjuuta on eri aikoina yritetty estää laeilla ja asetuksilla. Konstit ovat olleet monet: 1600-1700-luvuilla kerjäläisiä palautettiin kotikuntiinsa, karkotettiin maasta, piestiin raipoin tai vitsoin, tuomittiin vankeuteen tai pakkotyöhön tai suljettiin työ- ja kehruuhuoneisiin muiden rikollisten, prostituoitujen ja mielisairaiden sekaan. Työlaitokset ja pakkotyö säilyivät suomalaisen sosiaalityön järeämpien aseiden valikoimassa vielä 1900-luvullakin.

Uhkailut ja rangaistukset eivät kuitenkaan kerjäläisyyttä lopettaneet. Kun nälkävuosina tai pula-aikana tuhannet häiritsivät yleistä viihtyvyyttä kerjuukuppeineen ja -pusseineen, ei maassa olisi riittänyt poliiseja – saati puistoisäntiä ja kunnallisia katuvalvojia – poistamaan heitä maisemista. Hätä ei lue lakia, ei etenkään nälänhätä.

 

 
Katso: Huoltopoliisi tarkkaili kansaa (1971).
Huoltopoliisi - irtolaisten Stasi? Poliisi piti tarkkailukortistoa
maankulkijoista, asunnottomista, työnvieroksujista, prostituoiduista,
alkoholisteista ja perhepinnareista.
 
 
 
Katso: Ilotytöt määrättiin työlaitokseen (1968).
Ammattimaiset haureuden harjoittajat määrättiin vuosina
1937–1972 Ilmajoen työlaitokseen opettelemaan maataloustöitä.
Laitosta kutsuttiin myös naisvankilaksi.
 
 
 
Katso: Nälkäiset kärrättiin pois pitäjästä (2008).
Muualta tulleet kerjäläiset on kautta aikojen pyritty lakaisemaan
takaisin rajojen taakse, olipa raja kunnallinen tai valtakunnallinen.
Kaiho Niemisen romaani ”Pakolaisten kuski” kertoo nälkävuodesta
1868. Rikas isäntä komentaa nuoren miehen kuskaamaan vieraan
kunnan kerjäläiset pois silmistä.

 


Kun mustalaisen sai hirttää

Romanit eli ”mustalaiset ja tattarit” ovat olleet keskeisesti irtolais- ja kerjäläislakien laatijoiden mielessä. Aika ajoin annettiin nimenomaan heitä koskevia asetuksia ja lakeja.

Tutkija Panu Pulman mielestä myös Helsingin sodanjälkeiset järjestyssäännöt, joilla kiellettiin kaikki kerjuuseen vivahtavakin toiminta veitsenteroituksesta pihasoittoon, oli kohdistettu juuri ahtaaseen asemaan ajettuihin romaneihin.

Ruotsi-Suomen vuoden 1741 irtolaislaki oli tähdätty ”kaikenlaisia ulkomailta tulleita hyödyttömiä ryhmiä kohtaan”. Romanit mainittiin siinä samassa nipussa nuorallatanssijoiden, silmänkääntäjien, komeljanttarien, juutalaisten ja ”savoijilaisten” – mitä he lienevätkin – kanssa. Vuonna 1748 annetun asetuksen mukaan ulkomaalaiset mustalaiset oli karkotettava lähtömaahansa raipparangaistuksen uhalla. Sama toimenpide uhkasi talosta taloon kierteleviä ja kulkukauppaa harjoittavia kotimaisia romaneja.

Nollatoleranssi jatkui autonomian kaudella. Vuoden 1852 asetuksen mukaan romaneja tuli kohdella irtolaisina. Mutta toisin kuin muut irtolaiset, heidät tuli ottaa välittömästi kiinni ja toimittaa kuvernöörin eteen. Miehiä saattoi odottaa jopa elinkautinen pakkotyö ilman oikeuden päätöstä. Kehruuhuoneisiin määrättyjen äitien lapsia vietiin Venäjälle kasvatettavaksi armeijan rulliin. Talonpoikaissääty pahoitteli, ettei mustalaisen pidätystä määritelty jokamiehen oikeudeksi myös vuonna 1863 säädetyssä irtolaislaissa.

Kun valtion komitea vuonna 1900 kokosi ideoita ”mustalaiskysymyksen” ratkaisemiseksi, se sai tukun entistä reippaampia toimenpide-ehdotuksia. Niissä toivottiin mm. että kaikki mustalaiset ”olisivat lailla kiellettävät liikkumasta kotipitäjänsä ulkopuolella”, ”olisivat pantavat yleiseen työhön jossakin kruunun laitoksessa” (vain ilmiantajan lausunnon perusteella), ”vietäisiin johonkin meren saareen, erilleen muiden ihmisten seurasta” tai ”tuomittaisiin maanpakoon maasta kuten juutalaiset” ja että myös niitä, jotka heille almuja antavat tai pitävät heitä luonaan, olisi rangaistava. Lopullista ratkaisua haettiin ehdotuksella, jonka mukaan romanit ”olisivat kuohittavat, jonka kautta heidän sukunsa tulisi kokonaan loppumaan”.

Tähän mennessä radikaaleimman vaihtoehdon tarjosi vuonna 1637 säädetty laki, jonka mukaan mustalaismiehen sai tavatessa ottaa kiinni ja hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Lakia ei kylläkään koskaan pantu toimeen, mutta se kumottiin vasta vuonna 1748.

Kaikkein uusimman kerjäämiskiellon puoltajat ovat kiistäneet, että asiaa koskeva lakiehdotus olisi suunnattu vain yhtä etnistä ryhmää vastaan. Menneinä vuosisatoina – ennen kuin käsitteet ”rasismi” ja ”rotusyrjintä” tulivat yleiseen käyttöön – tässä suhteessa ei kursailtu.

 

 
Kuuntele: Ulkopuolella yhteiskunnan (1965).
Romanit ovat juutalaisten lailla olleet vainojen kohteena.
Natsien keskitysleireillä surmattiin satojatuhansia romaneja.
 
 
 
Katso: Romanikerjäläiset Rajasaaressa (2008).
Miten pitäisi suhtautua, kun tutun sillan alle leiriytyy ryhmä
katumuusikoita tai kerjäläisiä? Ajankohtainen kakkonen
selvitti asiaa kesällä 2008.

 


Kirjallisuutta
- Panu Pulma: Kerjäläisyys, irtolaisuus, ”mustalaisuus”. Historiallisia yhteyksiä.
- Heikki Pihlajamäki: Kerjuu kontrollin kohteena. Ruotsalais-suomalaisen kerjuulainsäädännön historiaa.
(Molemmat em. artikkelit kirjassa Kerjääminen eilen ja tänään, toim. Virpi Mäkinen & Anne Birgitta Pessi, Vastapaino 2009.)
- Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS 2006.
- Raino Vehmas: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja, sarja B:81, 1961.

 


Onko tämä kerjuuta?

 

 
Katso: Kauko Juhantalo valtakunnanoikeuteen (1992).
Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin
vuonna 1993 vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta.
 

 
Katso: Marja Tiuran Nova-seikkailut (2009).
Syyskesällä 2009 paljastui, että Nova Group oli maksanut
Tiuran lentolipun Thaimaasta vuonna 2008. Tiura kiisti
tapahtuneen ensin, mutta selitti myöhemmin saaneensa
rahan lainaksi.
  
 
Katso: Pankkituki – Suomen suurin tulonsiirto (1996).
Pankkikriisin voittajia olivat 80-luvun nousukauden
onnistuneet sijoittajat, rahamarkkinasijoittajat ja omaisuuden
uusjaosta hyötyjät. Häviäjiä olivat veronmaksajat.
 

 

To 30.09.2010 @ 11:27Janne Leppänen

Arvi Lind, ota yhteyttä!

Pari vuotta sitten olin koulun tiimoilta vierailemassa Yleisradion uutistoimituksessa. Äärimmäisen mukavan oloinen, rento ja hyväntuulinen uutistenlukija Matti Rönkä oli vapaapäivänään saapunut työpaikalle kertomaan nenäkkäälle opiskelijaryhmällemme uutistyöstä. Joku kysyi, valitaanko uutistenlukijoita työhönsä joillakin ulkoisilla kriteereillä. Vastauksesta jäi mieleeni yksi asia: ”Uutistenlukijan ei pidä olla erityisen kaunis, komea tai lihallisesti puoleensavetävä, vaan olemukseltaan sellainen, johon ihmiset voivat kaikissa maailman tilanteissa luottaa.”

Uutismies ja dekkaristi

Arvi Lind on muistaakseni pärjännyt myös kotimaisissa seksikkyysäänestyksissä, enkä halua hänen vetovoimaansa tässä missään nimessä aliarvioida. Vielä selkeämmin hän kuitenkin edustaa ainakin minun sukupolvelleni täydellisesti ex-kollegansa määritelmää soveliaasta uutisankkurista. Jopa siinä määrin, että hänestä on muodostunut — varmasti täysin tahtomattaan — kekkoskaliiperin koskematon auktoriteettifiguuri 80-luvun lapselle.

Välillä elämä osaa kuitenkin varsin konkreettisesti muistuttaa, että Arvi Lind elää keskuudessamme.

Siirrytään väsyneessä taivalluksessani parin vuoden takaisesta Yle-visiitistä kosteaan iltaan viime kevättalvella. Asuin tuolloin kahden kaverini kanssa opiskelijakämpässä Merihaassa. Myöhäinen ilta oli kuitenkin edennyt pisteeseen, jossa taitoin matkaa erään ystäväni kanssa jatkoille aivan toiseen osoitteeseen. Kämppikseni eivät siis olleet mukana tässä iloisessa joukossa, mutta tiesin heidän olleen kyseisenä iltana samoissa puuhissa toisaalla.

Puhelimeni pärähti soimaan ja näytössä vilkkui toisen avomieheni nimi. Vastattuani hän kertoi, että myös kotonamme Merihaassa on jatkot käynnissä ja että minun tulisi ehdottomasti ilmaantua paikalle. Syy tähän oli se, että äärimmäisen vaatimattomaan opiskelijakommuuniimme oli hänen mukaansa saatu houkuteltua iltaa jatkamaan myös eräänlainen nuoruudensankarimme Petteri Summanen.

"Eläväinen poika ja armoton viihdyttäjä"

Ensireaktioni oli perinteisen suomalainen ”älä puhu paskaa” ja päätin itsepintaisesti pysytellä oman jatkoporukkani seurassa. Olin kuitenkin hetkeä myöhemmin jälleen puhelinyhteydessä kämppikseeni. Skeptiseen asenteeseeni kyllästyneenä hän päätti pyytää väitetyn Summasen puhelimeen. Puhelun jälkeen olin täysin vakuuttunut tarinan totuuspohjasta.

Muu jatkoseurueeni vaati kuitenkin lisää todistusaineistoa. Hetkisen tämän jälkeen sain halpaan puhelimeeni multimediaviestin, jonka pikselisessä pikkukuvassa asuintoverini veljellisesti kaulailevat Summasen kanssa. Asia jäi toistaiseksi tähän. En päässyt tapaamaan Petteri Summasta.

Joitakin päiviä myöhemmin kerroin tapahtuneesta ystävälleni Keijolle. Hän on suhteellisen tunnettu yleisnegatiivisesta suhtautumisestaan maailmanmenoon. Keijo ei niellyt tarinaa taustoineen, yksityiskohtineen ja nyansseineen alkuunkaan, eikä pitänyt edes epätarkkaa kuvaviestiä minkään sortin todisteena tapahtuneesta. Minähän närkästyin Keijon välinpitämättömästä asenteesta tarinaani kohtaan siinä määrin, että päätimme lyödä asiasta vetoa.

Tästä alkoi toistaiseksi noin puoli vuotta kestänyt veristen ja totaalisen päämäärättömien väittelyiden sarja, joka televisiotermein on menossa pikkuhiljaa jo toiselle tuotantokaudelleen.

Haluan tehdä siitä lopun. Avain ratkaisuun on Arvi Lindin käsissä.

"Hyvät katsojat, on jäähyväisten aika."

Petteri Summasen käsi nimittäin oli paketissa hänen vierailunsa aikoihin. Hänen selityksensä loukkaantumiselle oli se, että Arvi Lind oli taklannut hänet lätkätreeneissä. Nyt pyydänkin Arvi sinun apuasi hädän hetkellä. Jos voit varmistaa teloneesi Petteri Summasen, ota yhteyttä minuun (janne.leppanen@yle.fi). Toivon, että Keijon kaltainen vastarannankiiskikin luottaa SINUUN.

Pe 17.09.2010 @ 15:19Seija Aunila

Suomettumisen viimeinen rasvakupla puhkesi

Voihin ja punaiseen maitoon mieltyneet suomalaiset saatiin 70-luvulla uskomaan, että voi tappaa. Kansankäännytys liittyi tietysti Kekkoseen, Maalaisliittoon ja suomettumiseen... vai liittyikö sittenkään?

Palataanpa vuoteen 1972. Itä-Suomea piinaa korkea sydän- ja verisuonitautikuolleisuus. Voihin ja punaiseen maitoon mieltyneet Pohjois-Karjalan asukkaat kuolevat ennen aikojaan. Tilanteesta huolestuneen maaherra Esa Timosen (Maalaisliitto) aloitteesta käynnistetään Pohjois-Karjala -projekti.

Pohjois-Karjala-projekti: "Oli pikkusen vastenmielistä lähteä sinne lenkille aluksi..."

Samaan aikaan Kekkonen (Maalaisliitto) ja Brežnev keskustelevat Zavidovossa Suomen tavoittelemasta vapaakauppasopimuksesta Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa. Neuvostoliitto epäilee sopimuksen vaarantavan Suomen puolueettomuuden. Kekkonen pyrkii hälventämään neuvostojohdon epäilykset ja lupaa henkilökohtaisesti taata maiden välisten suhteiden säilymisen muuttumattomina sopimuksesta huolimatta.

Tammikuussa 1973 poikkeuslain voimin Kekkosen toimikautta jatkettiin neljällä vuodella ja suomalaiset aloittivat raskaan taivalluksen voista margariiniin. Isänmaan hyväksi, kansan parhaaksi.

Poikkeuslaki - margariinimiesten salaliitto?

Tässä kohdassa voi kysyä, haluttiinko Maalaisliiton taholta suomalaisten yhdenmukaisuutta vahvistaa margariinikilvoittelun myötä? Olisiko voi ollut liian ylellistä, länsimaista?

Epäilykset salaliitosta saavat vahvistusta vuonna 1978, kun Pekka Puska valitaan Pohjois-Karjala-projektin johtajaksi. Kolmikanta on valmis, kun alusta lähtien projektissa mukana ollut Kekkosen noteeraama lupaus (ks. IS 15-9-2010) liittyy Keskustapuolueeseen (Maalaisliitto). Suomettumisen tunnuksiksi nousivat usko voin pahuuteen ja Neuvostoliiton hyvyyteen.  

Katso Kekkosen ajan ravintoympyrä

Suomalaiset oppivat käyttämään margariinia ja juomaan rasvatonta maitoa, kunnes Neuvostoliitto vuonna 1991 hajosi. Rauhaomainen rinnakkaiselo alkoi kuulostaa naurettavalta ja naapurista sai alkaa sanoa myös ikäviä asioita. Yksi totuus kuitenkin säilyi: voi tappaa!

Hypätään syyskuiseen torstai-iltaan vuonna 2010. Puoli yhdeksän uutisten jälkeen televisiossa käynnistyy A-Talk-keskusteluohjelma. Studiossa istuu Pekka Puska ja vuonna 1967 syntynyt kirurgi Taija Somppi. Mustanvyön karateka Somppi on putsannut tuhansia verisuonia eikä hän ole löytänyt yhtäkään voin aiheuttamaa kolesterolitukosta. Somppi ravistaa vihaisena Puskan silmien edessä pientä putkiloa, jossa on asiakkaan suonesta otettu tukos: SE ON KALKKIA, EI KOLESTEROLIA, huutaa Somppi. 

Puska pyörittelee silmiään, kun kuva siirtyy Tommi Kankaan keittiöön. Vapautuneen oloinen mies paistaa iloisena silakoita voissa ja todistaa rasvaisen juuston puolesta. Kilot ja väsymys on kaikonnut. Toisin oli vielä muutama vuosi sitten. Tommi söi margariinia ja painoi yli sata kiloa. Hän oli uskonut siihen mihin muutkin suomalaiset, voin pahuuteen ja Neuvostoliiton hyvyyteen. Suomettumisen viimeinenkin rasvakupla on puhjennut.   

Suomi vapautuu A-talkissa

 

Sivut

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu