Hyppää pääsisältöön
Elävän arkiston blogin kansikuva

Sisältöä aiheesta Elävän arkiston blogi

Pääsisältö

Valhe, emävalhe ja tutkiva journalismi

Elävän arkiston blogi.

Varokaa Ruotsin taskuvarkaita (tai itseänne)

Elävän arkiston blogi.

Homehtuuko rokkivaari?

Rocksukupolveen minäkin kuulun, vaikka saippuaa meneekin tukanpesussa enemmän kuin shampoota. Tukka ei kasva, eikä 70-luvun napapaita enää kauhean hyvin somista tätä kehoa.   Totta puhuen Valtion elokuvatarkastamokin vaatisi K7-merkinnän, kieltäisi alaikäisiltä ja suosittelisi Yleisradiolle voimakkaasti, ettei napapaitaisen kuvaa saa näyttää julkisesti netin kautta alaikäisille, jos yrittäisin.   Nyt meni jo sivupoluille! Palaa ladulle, poika!   Niin!

YouTuben suursuosikit Elävässä arkistossa

Elävän arkiston blogi.

Leningradissa eli neuvostoihminen

Elävän arkiston blogi.

Hyvälle nauraa aina

 Loistavaa työtä! Tämä ajatus tulee usein mieleen, kun valikoi Elävään arkistoon vanhoja filmejä ja tv-ohjelmia.   Tekemisen tapa on kyllä vuosien saatossa muuttunut. Eniten sen huomaa rytmistä ja temposta.   Esimerkiksi 70-luvun uutisjuttu, jossa ylistetään Suomen ja Neuvostoliiton välistä ystävyyttä, lainataan minuuttitolkulla Neuvostojohtajien puheita ja jaaritellaan ja jaaritellaan, olisi tämän päivän uutislähetyksessä outo.

Janne Tulkin matkassa

Elävän arkiston blogi.

Kun isovaari teloitettiin

  Kun kokosimme Reijo Perälän kanssa Elävään arkistoon aineistopakettia vuoden 1918 sodasta, mieleen palautuivat omien sukulaisteni tuolloiset kohtalot.     Verinen veljessota: www.yle.fi/elavaarkisto/  

Metsolat tv:ssä ja Elävässä arkistossa

Elävän arkiston blogi.

Leveät lahkeet ja paksut mallit

Olen tässä työstänyt Elävään arkistoon 70-luvun muotiohjelmia. Erityisen ilahduttava on ollut 70-muotinäytös. Leveät lahkeet, terävät kaulukset ja kirkkaat värit ryyditettynä liikuttavan haparoivalla koregrafialla ja paksuilla malleilla...... siis normaalikokoisilla ja näköisillä ihmisillä.   Uimapukunäytös 70-luvulta:

Haavoituin Kansallisteatterin Tuntemattomassa

Elävän arkiston blogi.

Kuoleman käsittely tv:ssä vertaistukea

Elävän arkiston blogi.

Roosan kanssa koirakoulussa

Elävän arkiston blogi.

Vihdoin Matti Nykäsen hyppyjä videona

Nyt voit katsoa Nykäsen voittoon päättyneen  Holmenkollenin MM-taiston vuodelta 1982 ja ehdottaa omia suosikkejasi MM-hiihdoista.   Suomalaisuuden hienoimpia hetkiä, television historiaa, näin voi kuvailla hyvin Matti Nykäsen suorituksia Holmenkollenilla 1982. Muistatko vielä, millainen sumu välittyi suomalaiskoteihin?  

Tali-Ihantala ja Elävä arkisto

Elävän arkiston blogi.

Katsoja on aina oikeassa

Elävän arkiston uusi palautepalsta on tutustumisen arvoinen.

Vuosi 2008 alkaa Elävässä arkistossa

Elävän arkiston blogi.

Joulukilpailun voittajat

Elävän arkiston joulukilpailun voittajat on arvottu. Kysymyshän koski joulukalenteria ja sen viehättävää tammaa Titiinaa.   Joulukilpailun kysymys oli Miksi Titiina on surullinen, ja vastaus oli, että Titiina oli karannut ilkeän johtajan takia Marionetti-teatterista. Voittajat: Jari Laiho, Helsinki Pia Häkkinen, Oulu Rauli Hirvilammi, Halkosaari  

Elävässä arkistossa kystä kyllä

Elävän arkiston blogi.

Unohtuneita muistoja

Elävän arkiston hienoin vaikutus on monien unohtuneiden mielikuvien palaaminen. Vanhan ohjelman tai esimerkiksi laulun kautta saattaa muistua tärkeitä vaiheita ihmiselämässä.   Saimme joulukuussa tällaisen palautteen:

Suomi 90 vuotta

Elävän arkiston toimitus on koonnut yhteen teemaan Suomen ja suomalaisten värikkäitä vaiheita 90 vuoden itsenäisyyden ajalta.   Teema alkaa juhlallisesti itsenäisyysjulistuksella, ja mukana on paljon juhlavia, koskettavia, viihdyttäviä ja ikimuistoisia vaiheita kansakunnan historiasta. Suomi 90 vuotta: www.yle.fi/elavaarkisto/

Elävän arkiston joulukilpailu

Elävän arkiston joulukilpailun aiheena on tällä kertaa Histamiini-joulukalenteri. Kysymys kuuluu: Miksi Titiina on surullinen? Katsojakysymykseen voi vastata sähköpostilla osoitteeseen elavaarkisto@yle.fi tai postikortilla osoitteeseen Seija Aunila PL77 00024 Yleisradio. Palkintona on Elävän arkiston t-paitoja.  

Elävä arkisto valmistautuu jouluun

Elävän arkiston tonttupartio valitsee parhaimmillaan julkaistavaa jouluun liittyen. Luvassa on uutena osiona Viihteellinen joulu, jossa on eri ohjelmien joulusketsejä ja "hauskempia" joululauluja.   Joululauluista olemme julkaisemassa Juice Leskisen Sian ja M. A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö.  

Kirjamessuilla paitoja voittaneet

Elävä arkisto oli yhdessä YLE Areenan kanssa Helsingin kirjamessuilla 25.-28.10. Helsingin Messukeskuksessa. Messuilla voi osallistua joka päivä Löydä Elävästä arkistosta -tietokilpailuun. Voittajat löytyvät täältä:   Kirjamessuilla paitoja voittaneet: Timo Merjaniemi, Honkola Solveig Arle, Helsinki Pekka Hentunen, Järvenpää Mauno Rintala, Helsinki Nemo Träskman, Helsinki Matti Mero, Helsinki Jyrki Simovaara, Espoo

Muistikuvaputki alkaa YLE TV1:llä

YLE TV1:llä alkaa marraskuussa uusi sarja Muistikuvaputki. Ohjelma alkaa 11.11., ja sen makupaloja löytyy Elävästä arkistosta. Sarjan kotisivuilta: Häpeämätöntä nostalgiaa, lapsuuden pelkoja, outoja tulkintoja, intiimejä tunnustuksia, tuskaa, riemua ja hurmiota! Muistikuvaputki kertoo suomalaisen television 50-vuotisen historian katsojien näkökulmasta. Ohjelmaa varten kerättiin kirjeitse tv-muistoja, ja 155 muistelijaa ympäri Suomea pääsi kertomaan niitä myös kameralle.

Keskustelua Rintamäkeläisistä

1970-luvun näytelmäsarja Rintamäkeläiset on noussut yllättäen Elävän arkiston suosituimmaksi ohjelmaksi. Kerro täällä muistojasi sarjasta.  

Elävään arkistoon teatterihelmiä

Elävään arkistoon on tulossa tv- ja radioteatterin parhaita.   Ensimmäinen Elävän arkiston TV-teatteriteos on Niskavuoren Heta.  (Kuvassa Hetaa esittävä Leena Suomu 1987, TV2 Teatteritoimitus)    

Gregorius maailmankiertueella

Elävän arkiston NMKY-video nousi elokuussa maailman suosituimpien nettivideoiden joukkoon. 1970-luvun Suomi-huumori onkin yht'äkkiä vahva vientituote.   YLE Uutiset 24.8.2007:  

Ramppikuume naurattaa

Elävän arkiston blogi.

Elävä arkisto edelläkävijä Pohjois-Euroopassa

Elävän arkiston blogi.

Elävä arkisto vaihtaa viihteelle!

Elävän arkiston blogi.

Elävä arkisto Vuoden sivistysteko

Elävän arkiston blogi.

Euroviisusivustolle karsintojen parhaita

Elävän arkiston blogi.

Euroviisumusiikkia Elävässä arkistossa

Elävän arkiston blogi.

Anna palautetta sivun sisällöstä

Nyt jokaiseen artikkeliin on liitetty Anna palautetta sivun sisällöstä -linkki. Tämä sen takia, että olemme saaneet jo nyt paljon palautetta ja täydentävää tietoa artikkeleista. Otamme sitä edelleen mielellään vastaan. Elävän arkiston käyttäjissä on paljon ihmisiä, jotka hallitsevat eri osa-alueita erittäin hyvin. Erityisen aktiivisiä ovat olleet esimerkiksi ilmailijat ja motoristit. Usein ohjelmien tiedot Ylen päässä ovat puutteelliset. Aina ohjelmassa esiintyvien ihmisten nimiä ei ole kerrottu tai välillä ne kirjoitettu väärin.

Kerro tarina, toivo ohjelma

Elävän arkiston blogi.

Joulukalenteri-kilpailun voittajat arvottu

Elävän arkiston blogi.

Ehdota Elävän arkiston syntymäpäiväkorttia

Suunnittelemme parhaillaan Elävän arkiston syntymäpäiväkorttia. Kortti on samantapainen kuin Elävän arkiston joulukortti eli voit lähettää onnitteluina jonkin Elävän arkiston ohjelman ystävällesi. Syntymäpäiväkorttiin valitsemme yhden ohjelman jokaiselta vuodelta. Tulee mukaan ehdottamaan ohjelmia! Lähetä meille sähköpostia ja kerro minkä Elävässä arkistossa olevan ohjelman haluaisit syntymäpäiväonnitteluksi. Kokoamme kaikki ehdotuksen vuoden alussa ja valitsemme niistä joka vuodelle sitä vuotta kuvaavimman ohjelman.

EA menee maan alle

YLE Elävä arkisto on yhteistyökumppanina Kansalliskirjaston näyttelyssä Shh! Suomalainen underground (16.11.2006 – 3.3.2007). Elävä arkisto on myös avannut oman maanalaisen osaston. Kunnianarvoisan kansallispyhätön maanalaisissa holveissa on esillä on aseistariisuva kokoelma 1960-70-lukujen taitteen vastakulttuuria painotuotteina, piirroksina, valokuvina, äänitteinä ja elokuvina.

Elävä arkisto sai kaksi palkintoa

Elävän arkiston blogi.

Elävä arkisto kirjamessuilla ja muuta uutta

Elävä arkisto osallistuu Helsingin kirjamessuille 26.-29.10. Päivystämme nettipisteellä Yleisradion osastolla 6f41, joka päivä. Esittelemme sisältöjä ja kerromme Elävän arkiston toiminnasta. Tule tutustumaan sisältöihin ja tekijöihin, tule kertomaan ajatuksia ja kysymään mahdollisesti mieltäsi askarruttavia asioita. Elävän arkiston toimittajat ja Mirja Pyykkö ovat haastateltavina Yleisradio ohjelmalavalla torstaina 15.00 - 15.30 ja sunnuntaina 15.30-16.00.

Tunnetko lentäjät?

Suomen armeijan ilmavoimien vuoden 1926 lentokilpailuista ja lentonäytöksestä on Elävässä arkistossa oivat filmit. Filmeissä on kuvattuna myös kaksi lentäjää. Tunnetko kyseiset lentäjät? Lisäisimme mielellään lentäjien nimet artikkeleihin. http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=1&a=2306

Ohjelmien hakeminen Elävästä arkistosta

Sähköpostissa on tullut jonkin verran kyselyjä siitä, miten ohjelmia löytää Elävästä arkistosta tai miksi niitä ei löydä? Ohjelmien haku tapahtuu Elävän arkiston oikeassa ylälaidassa olevasta Hae Elävästä arkistosta -palkista. Sinun kannattaa koko ohjelman nimen lisäksi hakea ohjelmaa myös ohjelman nimen osalla. Esimerkiksi Jatkoaikaa myös sanalla Jatkoa. Tämä sen takia, että ohjelman nimi esiintyy osassa artikkeleita taivutetussa muodossa.

Miten edetä kun sisältö ei lähde soimaan?

Elävän arkiston palautepostiin tulee lähes joka päivä pari kyselyä siitä, miksei videot näy. Tässä joitakin ohjeita ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. * * * * * Elävän arkiston videoleikkeet ja WMV codec

Elävän arkiston ohjelmatoiveista

Elävään arkistoon on tullut paljon ohjelmatoiveita. Erityisen kysyttyjä ovat olleet lastenohjelmat, urheilu ja viihde. Usein toiveeseen liittyy oma henkilökohtainen muisto. Varsinkin omaa lapsuutta ja sen aikaista ajankuvaa halutaan jakaa omien lasten ja jopa lastenlasten kanssa. Pyrimme täyttämään toiveita mahdollisuuksien mukaan.

Kriisiuutisia, lätkää ja viihdettä

Elävä arkisto on päässyt hyvään vauhtiin, ja katsojilta saamamme palaute on ollut todella rohkaisevaa. Ruusujen ja risujen lisäksi olemme saaneet paljon hyviä ohjelmaideoita. Itselläni on työn alla kasa uutisia, joihin olen saanut idean katsojapalautteena. Eniten uutisista on toivottu Myyrmäen pommi-iskun lähetyksiä sekä uutisia tsunamista. Nämä ovat hyviä ideoita ja ne toteutetaan!

Yö arkistossa

Muistojen yö sattui kohdalleni viime yönä, kun elävää arkistoa selaillessani ja katsellessani valvoin pitkälle aamuyöhön ennen kuin vihdoin huomasin kuinka paljon aikaa on kulunut tämän erikoisen ja erityisen arkiston parissa.