Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

YLEn Elävä arkisto avaa Suomen ensimmäisen tv-joulukalenterin

YLEn Elävässä arkistossa avautuu 1. joulukuuta Yleisradion ensimmäinen joulukalenteri Tähystäjätonttu, joka alkoi vuonna 1963. Sen ideoija on YLEn pitkäaikainen työntekijä Heikki Aarva.

Tarina tontusta sopii kaikenikäisille, ja sitä on hyvä katsoa esimerkiksi koko perheen kanssa yhdessä. Vanhemmat voivat näin antaa vinkkejä sanoista perheen pienimmille.

Tähystäjätontun ideoija Heikki Aarva on toiminut YLEssä kameramiehenä, ohjaajana, linjapäällikkönä ja toimituspäällikkönä. Tähystäjätontun piirroksista vastasi Benita Berner ja tekstit kirjoitti Liisa Raunio. Televisioajan alkuaikoina kuvan liikkuvuus saatiin aikaan markankolikoiden ja magneettien avulla.

Aarva antoi marraskuussa 2006 Elävän arkiston toimitukselle yhden harvoista jäljelle jääneistä Papukaijamerkeistä. Antaessaan hän totesi: ”Lasten hyväksi tehdyn työn kunniaksi”.

Elävä arkisto järjestää Tähystäjätontun tiimoilta kilpailun. Joulukalenterin jokaisesta jaksosta kerätään yksi kirjain, joista muodostuu aattoon mennessä joulumiete. Lähetä miete sähköpostitse Elävään arkistoon (elävaarkisto@yle.fi), ja oikein vastanneiden kesken arvotaan tammikuussa viisi Elävä arkisto -paitaa.

Kommentit