Ti 05.01.2010, klo 16:52
Vakkasuomalainen luterilainen pahoinpiteli vaimonsa
Työkaveri ja sen sisko ihmettelivät, miksi Sellon ampujan etnisen taustan ja vieläpä uskontokunnan julkistaminen oli niin tärkeää.
Ainakin tieto tappajan kotipaikasta tarjosi pohjaa kulttuurimaantieteelliselle teorianmuodostukselle. ”Kivikautinen näkemys ’minun naisestani’ saattoi saada voimaa balkanilaisesta perinteestä”, totesi esimerkiksi Iltalehden pääkirjoittaja. Siellä Balkanilla päinhän kansa on kuumaverisempää.
Ampujan uskontoon perustuvia selityksiä ei ole lehdissä pahemmin näkynyt (netin keskustelupalstoilla kyllä sitäkin enemmän), mutta siitä huolimatta media koki tähdelliseksi kertoa, että kyseessä oli nimenomaan muslimi.
Sehän on tieto, ja tietojen välitys kuuluu viestimien tehtäviin.

Tämän rohkaisemana Elävä arkisto ehdottaa, että heimoa ja uskontoa koskevat seikat huomioitaisiin tulevassa uutistoiminnassa nykyistä tyydyttävämmin. Olemme jo pitkään odottaneet sellaisia otsikoita kuin ”Vakkasuomalainen luterilainen pahoinpiteli vaimonsa joulupäivänä.”
Seuraavassa muutama malliesimerkki. Kaikkien esimerkkihenkilöiden uskonnosta meillä ei ole varmaa tietoa, mutta nopeastihan se selvisi Shkupollinkin tapauksessa, kun toimeen tosissaan ryhdyttiin.

Kristitty keskisuomalainen ampui neljä poliisia

Monet helluntailaiset vankilakierteessä

Kymenkarjalaisilla protestanteilla verinen välienselvittely

Toinen konekaappareista Karjalan ortodoksi
Eivätkä rikosuutiset ole ainoa laji, joka kaipaa uudistusta. Sama käsittelytapa soveltuu myös urheilu- ja kulttuuriaiheisiin.

Katolinen hiihti kultaa Liberecissä

Buddhisti vei voiton Mirjam Helin -kisassa
Luontoa tietenkään unohtamatta:

Uskonnoton kantahämäläinen karkasi Kurusta
34 kommenttia | ||
Lähetä linkki: | ||
Ti 05.01.2010, klo 19:03
No on se ihmeelistä kun Suomi on Luterilainen maa ja täällä pitäis ilmoittaa oma uskonto; jo on menty pitkälle ja Ylen sivuilla tälläistä vielä kirjoitetaan. Musliimit eivät ole SuomalaistAa alkuperäistä uskontoa eivätkä kuulu tänne. Mutta tuntuu kun Ylelläkin olisi sellainen tyyli,että meidän pitää sopeuta musliimeihin eikä heidän meidän lakeihin.Kyllähän tosiaasia on se,että musliimit ovat kiihko uskonto ja sen nimissä tehdään kaiken näköistä.On omassa tuttavapiirissä musliimi pehe jossa heidän vielä alaikäinen tytär on jos sovittu naitetavaksi 15V vanheman miehen kanssa kun tämä täyttää 18V, ja tyttö on aivan paniikissa kun joutuu tuolaisen "turilaan" kanssa naimisiin mutta kun tyyli on sellainen ei meidän armas Isän maa tee mitän.Ja samalla Yle ja tiedotus välineet ihanoi tälläistä uskontoa.Kohta ei huomatakaan kun Suomi on musliimi valtio 30Vuoden kuluttua ja siitä saa ainakin kiittä yleäkin osaltaa,Jos joku yrittää kirjoittaa jotain vähänkin kriitisempää mielipidettä musliimeista niin niitä ei julkaista ja tuskin tätäkään julkaistaan:-) no tulipahan edes yritettyä mutta onneksi on Feic book ja muut netti kanavat jossa voi sanoa mielipiteensä kun yle ihanoi musliimia.
- Anonyymi