Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Tyrmäävä Kymenlaakso

"On kyllä ihan kauhea sarja", totesivat Kuusankoskella asuvat appivanhempani, kun tiedustelimme ensimmäisen osan jälkeen puhelimessa varovasti, mitä mieltä he ovat Kymenlaakson laulusta.

Pirkka-Pekka oli tähän sarjaan asti ollut näyttelijä meiltä Kuusaalta, aina niin hauska. Huumorimiehiä. Kahvipöytäkeskusteluissa Kuusaalla käytiin sujuvasti läpi Pirkka-Pekan lisäksi Pirkka-Pekan sisaren vaiheita. Hän kun näyttelee Kouvolan teatterissa, ja aina niin iloisia rooleja.

Kahvipöytäkeskusteluissa käsiteltiin seikkaperäisesti myös paikkakunnan itsemurhat, murhat, tuhopoltot ja tuttujen sekä puolituttujen sairaudet. Niissä riitti mukavasti päivittelynaihetta. Kahvipöydästä siirryttiin tv:n äärelle. Tv:ssä Avaraluonto esitteli aavikon kukkaloistoa, Katri-Helena lauloi Jari Sillanpään kanssa tai Pirkka-Pekka Petelius esitti huumorijuttuja. Se näyttelijä meiltä Kuusaalta. Huumorimiehiä.

Mutta sitten tapahtui, jotain jota on vaikea käsittää, ainakin meillä Kuusaalla. Ensinnäkin Pirkka-Pekka ei ollutkaan TV:ssä enää huumorimiehiä, vaan joku käsittämätön terapeutti, omituisen näköinen. Toiseksi Pirkka-Pekan äiti oli vielä vähemmän huumori-ihmisiä, vaan vain joku ihan kauheasti kiroileva. (Ei olisi Ritva Oksasesta uskonut.) Kolmanneksi, että tällä tavalla kuvataan Kuusankoskea. Kyllä se on niin, että tehdasta on ainakin turha ruveta syyttämään. Ja lopuksi vielä se nimi: Kymenlaakson laulu.

Puhelinsoiton jälkeen palasimme tv.n äärelle. Valitsimme digiboksin valikosta uudelleen Kymenlaakson laulun, osa 1.  Käynnistimme osan kolmannen kerran. Ohjelman alkupuolella Fabian palaa kirjanesittelymatkaltaan bussilla Kouvolaan.

Fabian istuu takapenkille karskin näköisen miehen viereen. Mies tunnistaa Fabianin hetken aikaa mietyttyään: "Voi Vit***** siehän oot Hannu Voikkaalta!" Kolmannen kerran purskahdamme hervottomaan nauruun, minä ja mieheni Hannu Kuusaalta. On se vaan niin huumorimiehiä!       

Seija Hesasta

Kymenlaakson laulu:  www.yle.fi/elavaarkisto/

        

Elävän arkiston blogi: blogit.yle.fi/elavaarkisto

Kommentit