Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Miehet ristillä

Juha Kukkonen ristillä (2006).
Juha Kukkonen ristillä (2006). Kuva: Yle kuvanauha. Via Crucis,Juha Kukkonen

Pitkän päivän vihdoin viilenevästä illasta Golgatalla on matkaa loskaiselle Senaatintorille.

Kun kansainvälinen menestystarina kuolemattomuuden saavuttavasta miehestä sovitetaan kulloiseenkin kohdemaahan, nousee ainoaksi merkittäväksi muuttujaksi paikallinen sää.

Katselin kuvanauhoilta Via crucis -näytelmän uutisointeja kymmenen vuoden ajalta. Jutun sijainti päivän uutistulvassa on poikkeuksetta sama – se on aina viimeinen – ja se saa joka kerran jälkijuonnokseen maininnan Pohjanmaan kokoista. 

Jutuista jokainen alkaa samoin sanoin: Helsingin keskustassa kymmenettuhannet ihmiset ovat jälleen seuranneet… jne. Haastatellaan ohjaajaa, pääosan esittäjää sekä yleisöä. Ohjaajan ja näyttelijän kommentit ovat käytännössä vuodesta toiseen samansisältöiset, yleisö kiittää ”sanojen tulemisesta todeksi”.

Kaikki tämä on ymmärrettävää – näinhän uutisjuttuja tehdään ja mitäpä vuosisatojen ajan hyväksi havaittua tarinaa muuttamaan – mutta mitä ihmettä, onko vuodesta toiseen haastateltu vieläpä samaa punahiuksista, silmälasipäistä naishenkilöä?

Pääosaesittäjän oma vakaumus ei ole edellytys tai este roolin saamiselle. Moni heistä on kuitenkin todennut, että ”paneehan tämä ajattelemaan”. Niin tai näin, Juha Kukkonen oli viimeinen roolissa nähty ammattinäyttelijä. Viime vuonna ristillä nähtiin teologi.

Koska tarinan sisältö on katsojille ennalta selvillä, lisäjännitystä niin vakaumukselliselle kuin pakanakatsojallekin luovat sääolosuhteet. Voi Jeesus-parkaa, miten hän selviää koitoksesta paidatta pikkupakkasessa? Huonosti. Ainakin räntäsateessa ristiinnaulittu Kai Lehtinen vaipui esityksen päätteeksi pienoiseen hypotermiaan.

Näin Suomessa. Maailmalla formaatti on saanut muita muotoja, esimerkiksi Filippiineillä esittäjä ristiinnaulitaan aivan oikeasti. Hetkeksi vain, toki.

Lue lisää:

Via Crucis -kärsimysnäytelmä 2001

Ristisaatto Via crucis tuo pitkänperjantain tapahtumat keskelle kaupunkia

Kärsimysnäytelmä Via crucis vie katsojat keskelle kristinuskon alkuräjähdystä. Helsingin Tuomiokirkon edustalla on nähty ristiinnaulitsemisia säässä kuin säässä.

Kommentit