Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Elävä arkisto vuonna 2009

Suurin tapahtuma Elävässä arkistossa on alkavalla vuodella Flash-formaattiin siirtyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että Mac- ja Linux-käyttäjät pääsevät helpommin katselemaan Elävän arkiston ohjelmia.

Tes-tv:stä se alkoi

Vuoden alusta Flashiin siirtyy ensin YLE Areena. Elävän arkiston operaatio poikkeaa jonkin verran Areenasta. Areenassa ohjelmat ovat julkaisussa rajatun aikaa toisin kuin Elävässä arkistossa, jossa ohjelmia on tarjolla jo useita tuhansia. Kaikki nämä ohjelmat pitää muuntaa Flash-fomaattiin. Edessä on siis viikkojen urakka, kun koneet lakavat rupsuttaa arkiston aarteita uuteen formaattiin.

Sähköaivoista kotimikroihin

Sisällöllisesti Elävässä arkistossa panostetaan alkavanakin vuonna mm. draamaan, yleisötoiveisiin ja kokonaisiin ohjelmiin, niin paljon kuin se on mahdollista. Päänavauksena draaman puolella saimme Elävään arkistoon Reinikainen-sarjan. Tämä tuli mahdolliseksi, kun TV2 päätti lunastaa sarjan Yleisradiolla.

Reinikainen

Draama on Elävässä arkistossa ollut jatkuvasti kestosuosikin asemassa.  Olemme saaneet teiltä paljon hyviä ehdotuksia toivedraamoista.

Tyhjää ilman Tahvoa

Kokonaisia asia- ja ajankohtaisohjelmia olemme julkaisseet jo aiemminkin. Tarjolle on tuotu mm. MOT:tin parhaimmistoa, Rikostarinoita Suomesta ja Kadonneet.

Kadonneet

Selvitämme juuri Mauri Kunnaan Koiramäki-sarjan julkaisua Elävään arkistoon.

Urheilua lisäämme sitä mukaa, kun saamme oikeuksia julkaista kisoja ja otteluita nettiin. Oikeuksia eri urheilujärjestöjen kanssa neuvottelee jatkuvasti YLE urheilu. Ideana on myös julkaista urheilu aina sen mukaan mitä kentällä tapahtuu. Tällainen riemastuttava suomalaisavaus oli esimerkiksi salibandyn maailmanmestaruus.

Salibandyn MM-finaali 2008

Musiikkia laajennemme edelleen. Koska Elävässä arkistossa on jo varsin laajasti musiikkisisältöjä, niin kuuntelemme erittäin herkällä korvalla yleisötoiveita. Musiikin erikoistoimittajamme Jukka "Limppu" Lindfors etsii myös harvinaisempia löytöjä.

DJ Limpun musapläjäys

Oivaltaminen on ollut yksi ohjenuoramme Elävän arkiston toimitustyössä. Olemme saaneet teiltä paljon oivallusapua. Esimerkiksi Ilkka Kanervan tekstiviestiaaria-toive tuli valppaalta asiakkaaltamme. Hän oli kuullut aarian YLE Radio 1:n Sovitetuissa toiveissa ja ehdotti sitten kyseistä aariaa myös Elävään arkistoon. Kiitos toiveesta!   

Tekstiviestiaaria

Olkaa siis jatkossakin yhteydessä ja kertokaa sekä toiveistanne että vinkeistä. Astumme reippaana kanssanne vuoteen 2009!

Terveisin koko Elävän arkiston toimituksen puolesta:

Seija Aunila

Elävän arkiston tuottaja

Elävän arkiston blogi

Kommentit