Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Elävä arkisto suunnisti palkintorastille

YLE, erityisesti Radio Suomi ja Elävä arkisto palkittiin lauantaina suunnistuksen vuoden PR-teosta.

Vuoden PR-teko-kiertopalkinto

"Radio Suomi palasi suomalaisten Jukola-tunnelman luojaksi läpiyön lähetyksellään", Suunnistusliitto sanoo perusteluissaan. "Elävä arkisto on puolestaan palauttanut aktiivisesti suomalaisten mieliinpainuneita suunnistuksen tähtihetkiä menneiltä vuosilta."

Jukolan viestiä Elävässä arkistossa

Perusteluihin voisi kyllä lisätä: "hedelmällisessä yhteistyössä liiton ja sen aktiivien kanssa". Näin tietysti pitää ollakin, sillä mitäpä suunnistuksen asiantuntijoita me olemme? Hyvä että kotio löytää iltasella.

Palkintotilaisuus Tampereella oli sikäli erikoinen, että maailmanmestareita tuntui istuvan melkein joka pöydässä, parhaimmissa kaksi. Suomi on suunnistuksen suurmaa, eikä mitenkään pesäpallomaisen itsestään selvästi.

Kesäsuunnistuksessa alettiin kilpailla MM-tasolla vuonna 1966, ja vasta kymmenen vuoden päästä ensimmäinen suomalainen voitti henkilökohtaisen maailmanmestaruuden.

Maailmanmestari Liisa Veijalainen

Rastitreffeillä palkittiin vuoden suunnistustoimittajana Länsi-Uusimaan Kari Sallinen, jonka journalistista toimintaa lienee helpottanut se, että hänellä on lajista jonkin verran omakohtaistakin kokemusta. Hän oli nimittäin Suomen miesten ensimmäinen maailmanmestari vuodelta 1985.

Suunnistajasta toimittajaksi - se on ainakin omaperäisempi uravalinta kuin BB-tähdestä juontajaksi.

MM-suunnistaja Kari Sallinen

Elävä arkisto kiittää nöyrästi pokaalista. Parivuotisen olemassaolomme aikana olemme saaneet useitakin palkintoja, mutta sellainen, joka tulee palvelun käyttäjiltä, ilahduttaa aivan erityisesti.

Osoituksena siitä, että pyrimme palvelemaan KAIKKIA lajista kiinnostuneita, meiltä löytyy myös muistorikas selostus Röllimetsän kiihkeistä suunnistuskisoista, joissa kartta ja kompassi eivät olleet ainoat selviytymiskeinot.

Rölli suunnistaa

Jukka Lindfors

Elävän arkiston rastimikko

Elävän arkiston blogi

Kommentit