Ma 11.08.2008, klo 09:20
Ammunta Suomen olympiatoivo
Suomalaiset ampujat kirjoittavat historiaa uusiksi Pekingissä. Tänään 11.8. Henri Häkkinen voitti ilmakiväärissä pronssia ja myöhemmin aamupäivän aikana Satu Mäkelä-Nummela nappasi olympiakultaa!
Kukaan meistä ei varmastikaan usko, että joku suomalainen voittaisi vielä 100 metrin juoksun olympiakultaa. Ammunnassa tilanne on eri.
Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela

Häkkinen ja Mäkelä-Nummela osoittivat, että edelleen suomalainen urheilija osaa, vaikka kokonaisuutena olympiasaavutuksemme jäävät mitalien osalta nykykisoissa noin kymmenesosaan 1900-luvun alkupuolen kisoista.
Uskon, että suomalaisilla ei tosiaan ole mahdollisuuksia esimerkiksi pikajuoksussa. Suurien juoksumaiden harjoittelujärjestelmät ovat vain niin jyräävät, että Pohjolan mailta tulevista huippulahjakkuuksistakaan ei ole amerikkalaisten kanssa kisaamaan. Taustalla voi olla myös vilunkia.
Siksi suomalaisten kannattaisi panostaa ampumiseen. Tarkkaavaisuutta ja keskittymistä ei varmasti pitkällä tähtäimellä dopingilla saada. Ampumaradalla otetaan miehestä mittaa. Ja myös naisesta kuten Satu Mäkelä-Nummela olympiakullallaan todisti.
Marko pudotti haulikolla hopeaa

Olympiamitalisti Juha Hirvi

Linnosvuo ampui Suomelle kultaa

Tarkka-ampujien täysosuma Tokiossa

Ja samalla suomalainen oppii, että aseiden käyttöpaikka on ampumarata eikä koti.
Kahdeksan surmanluotia

Elävän arkiston Paavo
blogit.yle.fi/elavaarkisto
0 kommenttia | ||
Lähetä linkki: | ||