Ke 03.02.2010, klo 10:36
Kysymyksiä
Hyvin harvan dokumenttielokuvan jälkeen ( siis DocPoint esityksen jälkeen) olen käynyt lukuisten ihmisten kanssa niin erilaisia ja mielenkiintoisia keskusteluja kuin Pekka Lehdon Epäilyksen varjossa.
Osa keskustelusita on koskenut tietysti sen toteutuksen luonnetta. Onko elokuva riittävän slekeä ? Onko se rakenteellisesti puolen välin jälkeen epäselvä? Tuleeko syyttämättä jättäminen puskasta ? Onko Olli Rehnin päätös ryhtyä toimiin epädramaattisesti rakennettu? jne..
Mutta ennenkaikkea elokuva on herättänyt kysymyksiä Suomesta, politiikasta, mediasta ja meistä.
Lehdistössä on kirjoitettu Suoposta. Minulle taas elokuva kertoo aika paljon suomalaisesta mediasta ja toimittajista. Kuva ei ole kovin imarteleva ja ei ihme, että Arne Wessberg totesi elokuvan nähtyään, että tämä tapaus olisi hyvä käydä Ylessä läpi askel askeleelta case-tapauksena uutisoinnista.
Entä politiiko ja poliittinen kultuturi ennen ja nyt. Juttelin elokuvan jälkeen politiikan eturiviin kuuluvan vanhan tuttuni kanssa, joka naureskeli, että jokaisellahan meillä piti olla KGB ja Stasi-suhteet. "Mutta mulla oli lisäksi CIA ja brititkin". Mutta on aika muuttunut kun vain britti lähettää enää joulukortin.Kuinka raskauttava on silloin Rusin yksi tapaaminen Kööpenhaminassa KGB:n kaverin kanssa, josta tapaamisesta hän myös raportoi.
(Itse vanhana DDR:n tunnustuskomitean varapuheenjohtajana muistan kun Stasin kaveri ihan vain ohiajaessaan poikkesi kotiini Poriin saadakseen informaatiota maailman rauhanliikkeestä).
Miten Olli Ainola tiesi epäilyistä Rusia kohtaan kuukautta annen kuin Suopo soitti Rusille ?Miksi julkisuuteen vuoti vain Alpo Rusi, vaikka Suopon kuulusteluissa ja tutkimuksissa oli paljon ihmisiä Stasi-yhteyksien takia ?
Maaliskuussa 2002 Suopon päällikkö Seppo Nevala kertoi Ahtisaarelle Rusiin kohdistuvista epäilyistä todeten samalla, että joka tapauksessa tapaus on vanhentunut. Samasta syystä Alpo Rusi jätettiin roikkumaan hirressä kun prosessin jälkeen kumpaakaan veljeksistä vastaan ei nostettu syytettä.Miksi sitten koko prosessi ? Ja eikö tällöin juuri julkisen prosessin takia olisi pitänyt valtion viedä oikeudenkäynti loppuun asti, julistaa kuten Ahtisaari toteaa Alpo Rusi syyttömäksi.
( Ahtisaari on poikkeuksellisen tiukkana elokuvassa ja hänen heittonsa suomalaisista poliitikoista tulee varmasti elämään pitkään).
Ja ennenkaikkea :miten on oikeusvaltiossa mahdollista käydä pitkä ja julkinen prosessi, jossa ihminen leimataan loppuelämäkseen ennenkuin kyseistä henkilöä on tuomittu tai asetettu edes syytteeseen ?
Ai niin. yksi elokuvan vahvoja puolia on, että Alpo Rusi ei siinä ole minusta todellakaan sankari vaan hyvin oma itsensä. Hhamo, josta ei ole kovin helppo pitää.
10 kommenttia | ||
Lähetä linkki: | ||





Ke 03.02.2010, klo 12:46
Kylmä tasavalta ... Tän kaiken sekoilun voi laittaa täysin supon piikkiin. Miksi piti alkaa penkoa stasia ilman vahvaa näyttöä , tai ylipäätään ollenkaan ?
- Rosenholz