Ti 09.09.2008 @ 09:12admin

Kemijärvi-elokuvan synty. Antti Haase.09.09.08

Miten syntyi "Jos mulla olis valta" dokumenttielokuva. Antti Haase, yksi elokuvan ohjaaista kirjoitti tapahtumien kulun keväällä 2008.Katso dokumentti Areenasta.
Lokakuu 2007
Kemijärven sellutehtaan lakkauttamispäätös julkaistaan. Tapaan saunaillassa Kukkolankoskella valokuvaaja Jaakko Heikkilän. Hän on juuri tullut valokuvaamasta Stora Enson toimitusjohtaja Karvisen vierailua Kemijärvellä. Jaakko hehkuu innostusta: ”Kemijärvellä on syntymässä kansanliike!”. Innostus tarttuu minuunkin. Tässä olisi hyvä dokumenttielokuvan aihe. Ryhdyn keräämään lehtiartikkeleita tapahtumista Kemijärvellä. En löydä dokumenttielokuvalle mielenkiintoista tuoretta näkökulmaa, myös tarinan runko on auki.
Tammikuu 2008
Iikan pyynnöstä pidän puheen Yleisradion Isolla Pajalla Lönnrot –projektin lanseeraustilaisuudessa. Vertaan puheessani Kemijärven sellutehdasta Kalevalan Sampoon.
Luen lehtiartikkelin Lapin Kansasta: massaliike tekee junalla suuren mielenosoitusmatkan Helsinkiin tammikuun lopussa. Artikkelin lopussa kerrotaan, että Kemijärven Kallaan koulun 6. luokkalaiset osallistuvat mielenosoitusmatkaan. Lapset haluavat esittää presidentille kysymyksen: ”Mitä presidentti aikoo tehdä Kemijärven hyväksi?”. Tässä olisi dokumenttielokuvalle puuttuva näkökulma ja tarinalle runko! Ajattelen apeana: joku varmasti on jo tekemässä aiheesta dokumenttielokuvaa.
Torstai 24.1.
Saan idean: Isien merkit -dokumenttielokuvan (edellinen ”ryhmätyönä” ohjattu elokuvani) voisi esittää kemijärveläisille junamatkan aikana. Elokuvassa on samoja teemoja kuin kemijärveläisten toiminnassa: pieni lappilainen yhteisö vastaan ”Helsingin mafia” (Kalevan -kansa vs. Pohjolan -kansa).
Perjantai 25.1.
Olen sopinut tapaamisen POEM:n Anne Laurilan kanssa. Kerron hänelle ideani Isien merkit -elokuvaesityksestä junassa. Anne pitää ideasta ja lupaa auttaa kemijärveläisten kontaktoinnissa. Kysyn Annelta ohi mennen: ”Onko kukaan tekemässä Kemijärvestä dokumenttielokuvaa?” Annen tietojen mukaan ei ole. Anne kertoo, että Kemijärven kaupunginjohtaja Korva on tarjonnut hänelle dokumenttielokuvan tekemistä. Anne ei sitä kuitenkaan ehdi tekemään. Kerron olevani kiinnostunut dokumenttielokuvan tekemisestä Kemijärvestä Kallaan koulun lasten näkökulmasta keskittyen lappilaisten karvalakkilähetystöjen perinteitä kunnioittavaan mielenosoitusmatkaan Helsinkiin junalla. Anne kannustaa minun tarttumaan aiheeseen. Palaverin jälkeen n. klo 15:30 soitan Isien merkit –elokuvan tuottajalle Juha-Iisak Koivistolle. Kerron hänelle elokuvaesitysideastani. Sovimme, että Juha-Iisak soittaa Iikalle. Iikalla voisi olla kontakteja elokuvateattereihin Helsingissä, joissa elokuvan voisi näyttää mielenosoituspäivänä kemijärveläisille. Sivulauseessa mainitsen uudesta dokumenttielokuvaideasta. Ehdotan, että Juha-Iisak voisi samalla mainita puhelimessa siitäkin Iikalle. Juha-Iisak innostuu ideasta. Puhelin soi noin varttitunnin päästä. Hengästyneenä Juha-Iisak kertoo: ”Nyt lähdetään tekemään elokuvaa: Iikka on messissä!”
Lauantai 26.1.
Kasaan kuvausryhmää ja suunnittelen kuvauksia seuraavalle päivälle. Pääministeri Vanhanen vierailee Kemijärvellä. Massaliike aikoo toteuttaa hiljaisen mielenosoituksen kaupungintalon edessä. Anne Laurila soittaa ja kertoo järjestäneensä kontaktin Kallaan koulun 6. luokan opettajaan. Hän on suhtautunut elokuvaideaan positiivisesti. Illalla ajan Kemijärvelle Risto Hurun kanssa.
Sunnuntai 27.1.
Kuvaamme Riston kanssa pääministeri Vanhasen vierailun Kemijärvellä. Tutustun 6. luokan opettaja Marko Nampajärveen. Vierailemme illalla Kallaan koulun pihalla. Koulun vieressä näen kerrostalon, jossa ikkunat ammottavat mustina. Kerrostalon purkua ollaan aloitettamassa. Sanon Ristolle: ”Tuolla olisi hyvä kuvata kohtaus, jossa pari poikaa koulusta seikkailee kerrostalossa taskulampuilla”. (Kohtaus toteutuu kuvausten aikana.) Kemijärveläinen Heidi Puikko (elokuvan tuleva tuotantopäällikkö) on thenyt taustatyötä. Paluumatkalla Rovaniemelle autossa on hiljaista: tuleeko tästä mitään? Soitamme Iikalle. Kerron näkemästäni (koulu, opettaja, kerrostalo, Iikka arvioi, että tässä on paljon elokuvan aineksia kasassa. Sovimme, että pidämme puhelinpalaverin seuraavana päivänä.
Maanantai 28.1.
En nuku yöllä montaa silmäystä: mihin oikein olen ryhtymässä? Risto Huru tulee työhuoneeseeni Kemi-Tornion ammattikorkeakoululla juuri ennen puhelinpalaverin alkua. Hän kertoo, ettei voi jatkaa projektissa mukana. Ristolla on meneillään opiskelijoiden lyhytelokuvien opetustyöt, joista hän ei voi irrottautua. Ristoa myös epäilyttää, ettei dokumenttielokuvassa ole käsikirjoitusta ja kuvausten pitäisi alkaa huomenna. Soitamme Iikalle. Iikka kertoo, että Lasse Naukkarinen voisi olla kiinnostunut osallistumaan elokuvan ohjaukseen. Lassella on paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Risto kertoo Iikalle ratkaisustaan. Seuraa avainhetki: elokuvaprojektin kaatumisesta tai jatkamisesta päätetään NYT. Iikka kysyy: ”Pitääkö tämä elokuva tehdä?” Vastaan: ”Mielestäni tämä elokuva-aihe on todella tärkeä. Haluan pistää itseni peliin, jos olet Iikka valmis ottamaan riskin. Kaadumme sitten saappaat jalassa, jos niin käy.” Iikka: ”Selvä, no sitten tämä elokuva tehdään.” Asetan ainoaksi ehdokseni, että Lasse osallistuisi myös projektiin. Yksin työskentely tällaiselle aikataululla ja näin haastavassa kuvaustilanteelta tuntuu ylivoimaiselta. Hetken päästä Iikka soittaa: ”Lasse on messissä!” Soitan Lasselle ja suunnittelemme kuvauksia. Illalla rekrytoin Anne Laurilan aviomiehen Janne Niskalan mukaan kuvauksiin.
Tiistai 29.1.
Kasaan kuvauskaluston ja suunnittelen kuvauksia. Iltapäivällä ajan Rovaniemelle, jossa tapaan Lassen. Olen sopinut tapaamisen Rovaniemen juna-asemalle myös äitini kanssa. Äitini kysyy Lasselta äidillisesti: ”Miten tuo meidän Antti pärjää siellä kuvauksissa?!” Lasse vastaa vakaalla äänellä: ”Kyllä minä huolehdin siitä.” Lassen vastaus ja rauhallisuus vierittää suureen painolastin harteiltani. Kyllä tässä hyvin käy!
Keskiviikko 30.1.
Kuvaukset alkavat. Kuvaan Lassen kanssa Kallaan koululla ja Janne Niskala keskittyy massaliikkeen kuvaamiseen.
Elokuvan kuvausten aikana näen Kallaan koulun seinällä oppilaiden tekemän jäljennöksen Gallen-Kallelan teoksesta ”Sammon ryöstö”. Kuvaan tilanteen, jossa massaliikkeen edustaja ja Marko kävelevät taulun ohi suunnitellen Helsingin matkan yksityiskohtia. Helsingissä mielenosoituksen aikana kuvaan banderollin, jossa lukee: Sammon ryöstö!
Keskiviikko 7.2.
Kuvaan Kemijärven etablointikuvat ja ajelen illalla lopen uupuneena - mutta onnellisena Tornioon.
 

1 kommentti

vaikea kysymys
monesti työpaikan menetys perheessä pelottaa koskettaa juuri lapsia
sitten jos yritetään kertoa siitä näkökulmasta, niin
tulee helposti syytös, että käytetään lapsia hyväksi

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu