yle.fi


YLE Blogit

Dokblog


Ennätysmäärä dokumenttielokuvia teattereissa

Aija Salovaara

Tänä keväänä nähdään huikeat 7 kotimaista dokumenttielokuvaa teattereissa.
Dokumenttiprojekti Goes Cinema-elokuvat:

-Pasi Riialin ja Mikko Peltosen ohjaama, liikuttava Suomea rakentamassa (tuot. Mediatehdas Dakar) Kotkan Kinopalatsissa tällä viikolla. Maanlaajuisessa levityksessä myöhemmin keväällä.
http://www.dakar.fi/suomearakentamassa/

-Nyt jo laajan suosion ja huomion ansainnut Miesten vuoro (Joonas Bergäll ja Mika Hotakainen, Oktober Oy) nähtiin Docpointin avauselokuvana. Suomenlaajuiseen teatterilevitykseen elokuva saadaan 26. maaliskuuta.

-Kolmas kevään DPGC-elokuvista, riipaiseva Reindeerspotting- Pako joulumaasta julkistetaan kotimaiselle yleisölle ensimmäistä kertaa Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa (Tampere Film Festival 10.-14.3.2010). Reindeerspottingin on ohjannut Joonas Neuvonen ja tuottanut Bronson Club. Teatterilevityksessä festareiden jälkeen.

- Ja viimeinen muttei vähäisin: Pirjo Honkasalon Ito/Seitti-kilvoittelijan päiväkirja.

Muut, ehdottomasti näkemisen arvoisia:

Virpi Suutarin Auf wiedersehen finnland (10.2 alkaen), Mika Ronkaisen Freetime machos (12.3 alk.) ja Stadilaista tangoa etsimässä (elokuva Tuomari Nurmiosta, ohj. Tahvo Hirvonen, 19.3 alkaen).

0 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy