Ma 30.01.2012, klo 17:08
Iikka Vehkalahti
Kun puhutaan dokumentin ensimmäisistä minuuteista, ei tarkoiteta vain sitä matoa, jonka moni elokuvantekijä laittaa alkukoukkuun saadakseen katsojan kiinnostumaan tuotannostaan.
Ei, kyse on kokko junan liikkeellelaittamisesta. Mihin suuntaan elokuva on menossa, mikä rakentaa sen jännitteen joka saa katsojan tulemaan mukaan junaan tai seuraamaan sen kulkua joko tuntemattomaan tai hahmotettavissa olevaan päämäärään asti.
Film Transitin vetäjä, yksi maailman parhaista dokumenttielokuvan ammattilaisista, kanadalainen Jan Rofenkamp vetää Iikka Vehkalahden kanssa neljän tunnin session dokumenttielokuvan ratkaisevista ensimmäisistä minuuteista perjantaina 17.2 klo 10.15 alkaen Tampreen yliopistosssa, luentosali C8.
Tapahtumassa esitetään useiden elokuvien liikkeellelähtöjä ja niitä analysoidaan keskustellen.
Tilaisuus on maksuton, ilmottautumiset: iikka.vehkalahti@uta.fi. Jollei erikseen tiedoteta, jokainen ilmottautuva mahtuu mukaan.
Ti 20.12.2011, klo 23:23
Tue Steen Müller
Playing the-best-of list game, here is what I consider as the best documentaries of 2011. This time I have not mentioned the countries of origin as the documentary film language is not bound to borders. Nevertheless, contrary to the American and English 2011 lists, I hope you will appreciate to find films with a multitude of different languages and cultural links. Alphabetical order:
Asif Kapadia: Senna, 106 mins.
Danfung Dennis: Hell and Back Again, 88 mins.
Fernand Melgar: Vol Special, 99 mins.
Pietro Marcello: The Silence of Pelesjan, 52 mins.
Mantas Kvedaravicius: Barzakh, 57 mins. (Photo)
Michael Glawogger: Whore´s Glory, 110 mins.
Patricio Guzman: Nostalgia for the Light, 90 mins.
Shatz & Barash: The Collaborator and his Family, 84 mins.
Viktor Kossakovsky: Vivan las Antipodas, 104 mins.
Wim Wenders: Pina, 100 mins
Ma 12.12.2011, klo 10:48
Tue Steen Müller
Peter Bradshaw: Best Documentaries 2011
Skrevet den 08-12-2011 21:47:57 af Tue Steen Müller
The film critic of The Guardian has made his contribution to the yearly stupid, popular and funny tradition of making your favourite list of films from the year that goes towards its end. Here it is, tomorrow I will make my list and I promise it will be less anglosaxon. To excuse Bradshaw I guess I have seen more documentaries than he has:
Senna (dir. Asif Kapadia)
George Harrison: Living in the Material World (dir. Martin Scorsese)
Cave of Forgotten Dreams (dir. Werner Herzog)
Pina (dir. Wim Wenders)
Inside Job (dir. Charles Ferguson)
Dreams of a Life (dir. Carol Morley)
Bobby Fischer Against the World (dir. Liz Garbus)
Waste Land (dir. Lucy Walker) (Photo)
TT3D: Closer to the Edge (dir. Richard de Araques)
Project Nim (dir. James Marsh)
http://www.guardian.co.uk/culture/2011/dec/04/best-film-2011-peter-brads...
Ma 12.12.2011, klo 10:40
Iikka Vehkalahti
VOICE OVER DOKUMENTTIELOKUVASSA
Keskiviikkona 14.12 klo 09.30 - 16.30, Tampereen yliopiston päärakennus luentosali A 4
Useimmissa maailman parhaista dokumenttielokuvista kertojan ääni on osa elokuvan luovaa dramaturgiaa. Miksi voice overin kirjoittaminen ja lukeminen on usein niin vaikeaa ja miksi sitä usein vieroksutaan? Ja miksi se niin usein vieraannuttaa katsojan tarinasta?
Miten kertojan ääni muuttuu dokumentin kantavaksi vahvuudeksi?
Ohjelma
09.30 Avaus ja Virtual War:n kolme alkua
10.00 Salla – Selling the Silence, ohjaaja Markku Tuurna
11.00 Jäämarssi, ohjaaja Ville Suhonen
12.00 Ruokailu, omalla kustannuksella
13.00 Ihmisäänen ulottuvuudet, ohjaaja Päivi Takala
14.15 Monimerkityksellisyys, kirjailija Risto Ahti
16.15 Chris Marker ja loppukeskustelu
16.50 Seminaarin päättyy
Seminaarin järjestävät Tampereen yliopisto/CMT ja Pirkanmaan taidetoimikunta.
Ma 07.11.2011, klo 20:36
Timo Korhonen
Myönnän, minulla on osuuteni Hanna Maylettin Kerjäläiselokuvan synnyssä. Tein sille myönteisen AVEKin tuotantotukipäätöksen. Silti aion sanoa siitä kantani. Tein päätöksen tukea elokuvaa nähtyäni osan jo kuvatusta materiaalista. Minut siinä vakuutti erityisesti kaksi asia.
Ensiksi se vei minut katsojana ensi kertaa kokemaan sen monimutkaisuuden ja hämmennyksen, joka on tehnyt mahdottomaksi eurooppalaisille valtioille ratkaista romaniongelma. Näkemäni perusteella mitkään lähtökohdat ja määrittelyt eivät näyttäneet olevan pitäviä. Jokaista romaniongelmaa koskevaa asiaa joutui katsomaan monelta eri puolelta. Kiehtovaa olikin, että materiaalissa – ja lopullisessa elokuvassa katsojalta vaaditaan enemmän kuin reportaasissa. Nyt ei ollut kyseessä vain tiedon välittäminen ratkaistavasta ongelmasta. Tässä elokuvassa katsojan on suostuttava osallistumaan teoksen muodostamiseen, eikä hän pääse vastuutaan pakoon. Toki se on vaativa positio, eivätkä kaikki katsojat halua siihen lähteä.
Toiseksi minut vakuutti se, että ohjaaja oli altistanut myös itsensä ja hämmennyksensä kameran katseelle. Ei ollut vain ulkopuolelta romaneja katsovaa ja itsensä piilottavaa elokuvantekijää, vaan materiaalissa subjektipositio oli paljon liukuvampi. Myös tekijä ja hänen arvonsa olivat siinä arvioitavana. Elokuvan kiihkeimmässä kohdassa päähenkilö Michaela arvosteleekin niitä enemmän kuin suorasukaisesti. Ja ilokseni ohjaaja jätti tulisen kritiikin elokuvaan. Se, että tekijä altistaa itsensä kameralle, väistämättä vie myös minut katsojana moraaliseen ambivalenssiin. En pääse enää vain katsomaan romaneja, vaan katson ohjaajan läpi omaa hämmennystäni.
Toki Kerjäläiselokuvan alkua olisi pitänyt tiivistää, mutta sen toinen puolikas on vaikuttava. Jokainen asema, jossa luulen päähenkilöiden jo kiinnittyvän kunnolliseen ja meikäläisestä hyvinvointivaltiosta toivottuun elämään, pettää. Jokainen orastava ihmissuhde auttajien ja autettavien välillä pettää. Päähenkilöt ovat ristiriitaisia, suvereenisti omiin arvoihinsa kiinnittyneitä ihmisiä. Juuri siksi Kerjäläiselokuva ei tee heistä uhreja. Se kieltäytyy omalla muodollaan määrittelemästä päähenkilöitä lopullisesti.
Mutta kun elokuvan viimeinen kuva on jäänyt verkkokalvolle, on oivaltanut enemmän romanien asemasta Euroopassa kuin yksikään reportaasi tai lehtijuttu on kyennyt oivallusta tarjoamaan. Ja viimeisessä häkellyttävässä kuvassaan elokuva vihjaa, miten johdonmukaisesti joku jossain näitä ihmisiä hyödyntää.
Oikea dokumenttielokuva, joka liikkuu tunteen, elämyksen ja hämmennyksen asteikolla. Pettämättömästi
Su 30.10.2011, klo 11:19
Iikka Vehkalahti
Enpä tiedä muista, mutta minulle Tampereella pidetty seminaari journalistisesta tv-dokumentista ja perussuomalaisuudesta oli aivan pirullisen mielenkiintoinen. Ei välttämättä siksi, että siellä olisi auennut joku aivan uusi tie dokumenttien tekemiseen, vaan koska se sai ajattelemaan.
Ajattelun synnyttämisen prosessissa merkityksellistä oli, että keskenään kävivät dialogia hyvin erilaisista lähtökohdista pidetyt puheenvuorot. Suomen Akatemian tutkijan Mikko Lehtosen analyyttinen esitys identiteetistä, perussuomalaisista ja ”meistä ja heistä” oli minusta pirun mielenkiintoinen ja tärkeä.
Mutta kun sen perään paukahti Kotkasta tulleen Hennu Oksasen lyhtyelokuva valimotyöläisistä sekä tarinat duunareista ( esimerkiksi Karhulan Lasissa) päälle, niin silmäkulmia pyyhki muutkin kuin minä.
Älylliseen ja emotionaalisyyden, yleisen ja yksityisen dialogi.
Zoom In ja Zoom Out, siitä oli kyse. Miten yksityinen voi valaista yleistä ( ja voiko se tehdä sitä aina riittävästi) ja miten siirtyä yleisestä yksityiseen ( niin että yksityinen elää).Kun Erkki Astala ja Pasi Toivonen lähestyivät kysymystä hyvin erilaisten tuotantoprosessien kokemusten kantta, niin samoja perusvaatimuksia kaikelle kerronnalle asettivat myös belgialaiset Manu Richi ja Jean Libon sekä James Rogan: tarina, casting, organizing principle.
Ja kun siinä välissä Salla Paajanen kertoi kokemuksistaan perussuomalaisista ja kuinka eduskunnan poliittiset toimittajat eivät ole ehtineet tavata muita persu-kansanedustajia kuin Soinin, Halla-ahon ja Hakkaraisen ja Oskari Pastila näytti vuosi sitten kuvaamansa materiaalia Timo Soinista, niin......
Eli aika paljon mietti päivien aikana kulttuurieliitin laiskuutta ja omahyväisyyttä.
Tulevisuutta ajatellen: on rakennettava dialogia eri tarinankerronnan muotojen osaajien välillä. Se elähdyttää kaikkia.
Mikä jäi parhaiten mieleen: jos kamera on kuuma ja tilanne kylmä, tulos ei toimi. Tilanteen on oltava kuuma ja kameran kylmä. (Jean Libon).
Ja toinen Jeanin viisaus cinema verite elokuvaakin tehtäessä: ” Ei ole mitään syytä kuvata koko ajan, koska kaikki toistuu, muodossa tai toisessa ja kun tämän toistuvuuden on löytänyt on helppo saada se kuvattua niin hyvin kuin se on mahdollista.” Tulee mieleen Pirjo Honkasalo, vaikka Jean Libon on tuottanut ennekaikkea seuranta/cinema verite/ millä tahansa nimellä kutsutaankin- dokumentteja.
Pe 14.10.2011, klo 07:40
Iikka Vehkalahti
Nuoret katsojat eivät katso YLEn laatudokumentteja. Nuoret katsovat 4 D:tä ja senkaltaisia dokumentteja. Sellaisia- vähän parempia vaan - pitää myös Ylen tarjota, jotta ei mene katsojien mukana hautaan?
Tämänkaltaiseen ajatteluun törmäsin useamman kerran, kun viime keväänä väännettiin dokumenttien tulevaisuutta.
Ja yhdellä tasolla olen aivan samaa mieltä. Perinteisen dokumenttielokuvien aihevalinta on aivan liian usein " vanhaa" ja päähenkilöt: usein keski-ikäisiä miehiä. Ja toteutus " boring".
Mutta nuorten aliarvioiminen ja väheksyminen on kyllä paljon vaarallisempi virhe kuin se, että dokumenttielokuvan traditio pitää monia tekijöitä kahleissaan, vaikka kuinka rimpuilisiauuteen.
Suuri osa nuorisosta ei halua suinkaan halpaa höttöä ("roskaa katsotaan siksi, että se on rehellisesti roskaa, Ylessä taas teeskennellään", sain kuulla yhdeltä 21-vuotiaalta viime viikolla) vaan todella hyviä juttuja.
Olen tänä syksynä tavannut useita satoja nuoria sekä Tampereen yliopistossa että ammattikorkeakouluissa. Ja on ollut aika hurjaa, kun juuri opintonsa aloittaneiden 50 ammattikorkeakoululaisen keskuudessa nousee yli puolet käsistä, kun kysyn kuka on nähnyt Miesten vuoron tai Reindeerspottingin ja 1/3 nostaa kätensä kun kysyn The Covesta.
Kyllä 4D:tä katsotaan, mutta sitä halveksitaan tai niille nauretaan.
Ylelle on todella vaarallista, jos älykkäin osa nuorisosta ryhtyy naureskelemaan tai halveksimaan Ylen tuotannosta sitä, jonka pitäisi olla laadukkaita.
Terveellistä monelle yleläisille olisi kuulla kirpeitä kommenttteja, joita olen saanut kuulla eräistä ajankohtaisohjelmista, keskusteluista, draamasarjoista - ja dokumenteista, myös Teemalla.
Terävät pää ovat aika teräviä kommenteissaan.
Ke 12.10.2011, klo 15:30
Iikka Vehkalahti
Belgialainen Strip-Tease sarja on onnistunut vuosien aikana tuottamaan monia juuri televisioon istuvia, provokatiivisia ja erilaisia dokumentteja. Nyt he ovat tekemässä sarjaa Euroopan populistisista liikkeistä, myös perussuomalaisista.
Perussuomalaiset ovat läpi käyvä teema kahden päivän avoimella seminaarilla Tampereella 27.-28.10 TV2:n tiloissa. Seminaarin päätavoite on viedä eteenpäin ajattelua juuri televisiolle tarkoitetusta, suhteellisen nopeasti tuotetusta, provokatiivisesta – joku voi sanoa journalistisesta tv-dokumentista.
Ja stripparit tulevat paikalle kertomaan omista suunnitelmistaan.
Mutta keskustelua hämmentämässä ovat myös Erkki Astala, Iiris Olsson, Hannu Oksanen, Erkko Lyytinen, Salla Paajanen, Pasi Toivonen, Mikko Lehtonen , Oskari Pastila, Jukka-Pekka Laakso ja Simo Sipola. Ja perjantaina tilaisuuden päättää BBC:lle dokkareita tekevä James Rogan, jolla on vain yksi sääntö ” Älä ole ikävystyttävä”.
Koko ohjelma tässä.
http://www.uta.fi/cmt/ilmoitus.html?id=66717
Ke 21.09.2011, klo 07:37
Iikka Vehkalahti
Mielenkiintoista, huomaan kuinka paljon journalismissa ja dokumenttielokuvassa on yhteneväisyyksiä. Muutakin kuin tarinankerronnallisuus.
Yksi esimerkki blogistani Tampereen yliopistossa: http://cmtvierailija.uta.fi/
Huomaan inspiroituvani jatkuvasti Viktor Kossakovskystä. Hänen tavastaan puhua epäjohdonmukaisesti, takellellen, mielijohteitaan seuraten – käsittämättömän valloittavasti.
Näytän opiskelijoille You Tubesta hänen käskyjään. Niitä on tietysti kymmenen, Victorilla ei voisi olla enempää tai vähempää.
En ole varma, kuinka hyvin Victor uppoaa heihin.Katsojamäärät You Tubessa ovat joka tapauksessahyvin pienet eikä kukaan Tampereella opiskelevista ole tunnistanut hänen nimeään. (Kossakovsky on Dokumenttielokuva mestari, jonka Belovit, Wednesday, Svyato ja Tishe luetaan jo nyt klassikoihin. Viimeinen Vivan Les Antipodes oli Venetsian elokuvajuhlien toinen avajaiselokuva. Mutta eipä meillä tunneta toistakaan venäläistä mestaria: Sokurovia).
Minä maistelen aina välillä uudestaan Viktorin sääntöjä. Kuten: ” älä kuvaa, jollei sinun ole pakko kuvata”
Alkuperäinen ohje on Leo Tolstoilta, joka sanoi: ” Älä kirjoita, jollei sinun ole pakko kirjoittaa”. Selvennykseksi: Tolstoi ei tarkoittanut ulkoista pakkoa.
Viktorin neljäs sääntö on: ” kuvaa vain silloin kun rakastat ja vihaat samanaikaisesti”. Kaksi äärimmäisintä tunnetilaa, jotka ovat liikuttaneet ja liikuttavat maailmaa.
Kirjoita/kuvaa/sävellä vain silloin kun vihaat ja rakastat samanaikaisesti. Aivan erinomainen ohje kirjoittavalle toimittajalle, elokuvaohjaajalle - taitelijalle..
Jäljellä on vielä kahdeksan käskyä, joita voi katsella IDFAn ( Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaali) tallentamana esim. YouTubesta.
Ti 20.09.2011, klo 07:35
Iikka Vehkalahti
On se ihmisen mieli jännä. Vaikka vielä tämän vuoden ajan on vastuussa Dokumenttiprojektin ohjelmistosta, niin eipä meinaa itsekään huomata, että Dokumenttiprojektin elokuvathan tulevat ulos sunnuntaisin klo 22.05.
Ensi vuoden alusta uusi Dokumenttiprojekti puolestaan aloittaa maanantai-iltana nykyisen Ykkösdokumentin paikalla, joka siirtyi siihen sunnuntailta.
Toivotaan, että dokumenttielokuva kestää paikkasiirtymät, nehän ovat jokaiselle ohjelmapaikalle vaikeita.
Eli kerrataan, kun sitä kysellään.
Ensi vuoden alusta uusi Dokumenttiprojekti on vanhan Dokumenttiprojektin ja vanhan Ykkösdokumentin yhdistelmä. Kotimaisista tuotannoista suurin osa tulee independet-yhtiöiltä, joiden kanssa yhteistuotannosta vastaa Erkki Astala.
Ylen dokumenttitoimituksen tuottaja Erkko Lyytinen toimii iuuden Dokumenttiprojektin tuottajana kooten ohjelmiston . Erkko tuottaa myös Ylen omat dokumentit.
(No tuottajan hommaanhan kuuluu vaikka mitä muutakin raportoisesta brandaamiseen ja tiedottamisesta edustamiseen jne...).
Allekirjoittanut palaa työskentelemään Astalan osastolla vuoden kuluttua elokuussa eli työskentelemään yhteistuotantodokumenttien kanssa.
Rahatilanteen ja varstojen suuruuden takia independetyhtiöiden kanssa ei vieläkään päästä vähään aikaan tekemään montaakaan sopimusta. Toisaalta tuotannossa dokumenttielokuvia on niin paljon, että pariksi seuraavaksi vuodeksi niitä riittää hyvin esitettäväksi, jos Ylen rahat riittävät niiden esittämsieen..
Rahojen väheneminen sekä ohjelmapaikkojen yhdistäminen uudeksi, tunnin kestoisiin tv-dokumentteihin tähtääväksi dokumenttipaikaksi tullaan näkemään selvästi vasta 1-2:n vuoden kuluttua. Jollei kaikki siihen mennessä muutu.
No, tämä ei ole tietenkään dokumenttielokuvaa ajatellen kovin lohdullinen näköala, kun ohjelmapaikkojen yhdistäminen tulee johtamaan siihen, että osa maailman parhaista dokumenttielokuvista ei enää löydäkään esitystilaa Ylestä. Mutta samaan aikaan festivaalit ja verkko ovat luoneet koko ajan mahdollisuuksia nähdä hienoa elokuvia ilman, että niitä esitetään Ylessä.
Jonka takia mainostetaan jälleen kerran: katsokaa Kolmannen ulottuvuuden elokuvia. Ensi lauantaina Teeman teema-illassa tuleva Burma VJ:kin näkyy myös Kolmannessa ulottuvuudessa.
