To 02.09.2010, klo 11:35
Allan Berg Nielsen/Iikka Vehkalahti
Ystäväni näki Afghanistanissa kuvatun ja Cannesissa palkitun Armadillon ja ensimmäinen asia, mistä hän puhui oli kuvaus.Miten hyvin ja vaikuttavasti tämä paljon keskustelua herättänyt tanskalaisdokumentti on kuvattu. Kuvaaja Lars Skree taas puhuu Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huoneesta.
Ps. Skree palkittiin juuri Tanskassa Armadillon kuvauksesta. Suomessa elokuva saa ensi-illan 22.9 R&A:ssa ja samalla viikolla se tulee myös elokuvateattereihin.
The Three Rooms of Melancholia:
"Nok en af de mest fantastiske dokumentarfilm, jeg har set. Visuelt er den simpelthen så smuk. Den er næsten to timer lang, og man skal virkelig koncentrere sig. Den er megatung og beskæftiger sig med konsekvenserne af den 2. tjetjenske krig for russiske og tjetjenske børn fra tre forskellige steder. Forældreløse børn hjælpes af det russiske militær, hvis de selv går med i hæren. Måden, den er filmet på, giver den så meget empati, og man får lov til at være fluen på væggen uden at få tingene stoppet ned i halsen". (Lars Skree, fotograf på Armadillo i interview i Politiken, Film, 3. juli 2010)
Skree skyr ikke det tanketunge, når det er smukt som Pirjo Honkasalos triptykon Melancholia. Filmen handler om lovens bud du må ikke vidne falsk mod din næste (Honkasalo bruger den engelske formulering: ”Thou shalt not bear false witness against thy neighbour”) og funderer over fjendebilledets opståen. Den er en skønhedsmættet meditation over mennesket fanget i voldelig konflikt uden ende og uden nåde. ”Et rekviem over de levende og de døde” skrev New York Times. Filmens tre afsnit skildrer først livet blandt 9 til 14-årige drenge på det russiske militærakademi på Kronstadt, dernæst i illegale optagelser fra det sønderskudte Grosnij, en kvindes uselviske arbejde med på helt eget initiativ med at redde så mange børn som muligt og endelig blandt børnene i en af Ingusjiens flygtningelejre, hvor Kronstadt-elevernes kommende fjender dannes i deres anderledes kultur med modsatrettede billeder af fjenden. Der fældes ingen domme i dette værk, hændelserne betragtes med opmærksomhed, undren og vemod.
Lars Skree har som mesteren Honkasalo filmet Armadillo simpelthen smukt og med så megen indlevelse, at man er til stede lige bag hans kamera og selv må tage stilling til billedet og det, billedet viser. Man får intet forklaret, intet bliver udlagt.
Still: Pirjo Honkasalo: The Three Rooms of Melancholia, 2004
ja Janus Metz: Armadillo 2010
Ma 30.08.2010, klo 16:00
Iikka Vehkalahti
Dokumenttiprojekti on satsannut aika paljon aikaa ja energiaa edetäkseen elokuvateattereihin ( DPGC.fi) ja nettiin ( Tarinateltta.fi ja Kolmasulottuvuus.fi). Myös pääalustana television puolella pitäisi päästä eteenpäin. Mitä se edellyttää Yleltä ja mitä tekijöiltä.
Nuorin poikani, 7-vuotias Tuomas, totesi katseltuaan osan von Baghin Mikko Niskasen ensimmäisestä osasta Bio Rexissä, että ” toi Niskanen on niin hyvä, etä se pitäisi esittää oikein televisiossa.”
Lasten ja imeväisten....
Eli kyllä televisio on nyt ja edelleen se kaikista tärkein levitysalusta dokumenteille. DPGC luotiin, jotta televisioon tulevia elokuvia voidaan esittää ensin teattereissa ja jotta voimme tukea dokumenttielokuvaa brandinä. Kolmasulottovuus.fi luotiin, koska mikään Ylen kanava ei ole kiinnostunut kolmannen maailman
dokumenttielokuvista.
TV2 on uskolliasesti ja sinnikkäästi pitänyt kiinni Dokumenttiprojektista tukien ja arvostaen sitä. Mutta ensiesityspaikka on valahtanut myöhään,myöhään keskiviikko-iltaan. Hyvin toimivana korvauksena tästä tosin su-ip uusinta ja Areena.
Mutta näyttää siltä, että on olemassa painetta Dokumenttiprojektin elokuvien esittämsiestä prime-time aikaan. Niin monia hienoja dokumentteja on viime aikoina Suomessa tehty ja niin hienoja on tulossa. Ja niin moni rutisee myöhäisestä esitysajasa.
Miten se olisi mahdollista ? Silloin, kun dokumenttielokuvien kestot vaihtelevat rajustikin 52 minuutista pariin tuntiin? Ja silloin, kun osa elokuvista on sellaisia, että niitä ei sisältönsä puolesta voi esittää kuin myöhäisillassa ( Reindeerspotting, Armadillo).?
Ensimmäinen askel kohti prime-timea on hyväksyä sekä tekijödien että rahoittajien keskuudessa tosiasia, että festivaalit, elokuvatetaterit ja televisio ovat eri julkaisualustoja, joissa toimivat erilaiset muodot.
Toisin sanoen. jo tuotantovaiheessa on orientoiduttava siihen, että elokvuasta tulalan tekemään kaksi versiota: toinen elokuvateatterihin ja festivaaleille ( mikä kesto tahansa) toinen televisioon ( max 58 minuuttia).
Tällöin kaikkien dokumenttien ollessa 58 minuuttisia, niistä voitaisiin rakentaa prime-time aikaan ohjelmisto. Ja sitten myöhöisillan paikassa esittää saman elokuvan pitkä versio ja ne elokuvat, joita muista syistä ei prime-time aikaan voi tai kannata sijoittaa.
Muutama vuosi sitten ajatus versioinnista herätti välittömiä vastareaktioita tekijödien keskuudessa.
Nyt maailma on opettanut: moni suomalainen on kiltisti tehnyt 52 minuuttisen version elokuvansa myymiseksi kansainvälisille tv-markkinoille.
Ja : hyvin tehtynä monesti lyhyempi versio on ollut jopa parempi kuin se liian pitkä ja väsyttävä versio.
Su 29.08.2010, klo 12:39
Iikka Vehkalahti
Kaksi suomalaisuuden kokemusta. Suomi-Ruotsi maaottelu ja Mikko Niskanen. Herättivät ajtuskia siitä, mitä oikein tapahtuu ja näemmekö sen, mitä tapahtuu.
Perjantia-illalla valuin poikani kanssa Töölänlahden rannalle ja ei kolahtanut tällainen Taiteiden yö. Niinpä ihan kokeillen kohti stadionia ja Suomi-Ruotsi maaottelua. Ilta oli jo niin myöhäinen, että ystävällinen porttivahti päästi ilmaiseksi siään B-katsomoon.
Ja kokemus oli erinomainen. Joo, kylmää oli ja stadionilla ehkä 10 000 ihmistä. Mutta tunnelma: hieno.Ei humalaisia, innostuneita pikkupoikia kannustamassa niin suomalaisia kuin ruotsalaisiakin. Räsäsen voitto 5000 metrillä hieno, korkeushyppy samoin. Pituus kolahti myös.
Eikä humalaisia, ei Suomi-hihhuloimista. Paljon perheitä. Minusta tuli heti Suomi-Ruotsi- maaottelu fani.
( Joka kyllä osittain karisi seuraavana päivänä. Kun innostuin viemään muitakin kanssani katsomaan. Ja nyt olikin D-katsomossa ja yleisöä varmaan 25.000. Mutta: liikaa Suomen lippuja, mitä jännitystä on hehkuttaa keihäänheittoa, jossa suomalaiset puolilyönnilläkin ovat aivan ylivoimaisia ja jos innostusta etsitään ylipitkillä aalloilla....No silti.....)
Suomalaisuus oli syvälle sisuksiin asti läsnä Petterin Mikko Niskas -esityksessä. Elokuva ( erityisesti sen kaksi ensimmäistä osaa- kolmannen kanssa voisi vielä työskennellä...) kolahti omaa vaimoon niin kovasti, että sekä myöhään lauantai-yönä että sunnuntai-aamuna puhuimme dokumentista , elokuvantekijöistä tänään ja siitä, näemmekö mitä Suomessa tällä hetkellä tapahtuu?
Missä yhteiskunnassa elokuvantekijämme tänään elävät ? Markkinoiden ja katsojalukujen tavoittelemisessa, keskiluokkaisuuden ongelmissa, omassa itsekkyydessä ? Jos Niskaseen vaikuttivat niin vahvasti sodan jälkitunnelmat, oman perheen armoton työnteko, taistelu elinehdoista maaseudulla j ne.. jne.. niin mitkä ovat tämän päivän tekijöiden kipupisteet?
Suhde omaan isään ? Uusioperheiden välillä seilaaminen, irrallisuus? Rakkauden kaipuu ? Syntyykö niistä suuria, kansallisia tarinoita tai dokumentteja? Joo, Miesten vuoro ?
Vai olemmeko kaikki niin suuressa keskiluokan turvallisuudessa, että emme koe emmekä näe marginaalissa tapahtuvia suuria muutoksia ? ( Reindeerspotting tapahtuu marginaalissa) Vai onko niin, että sellaisia ei ole olemassa?
Missä on sellaista intohimoa, joka kuljetti traagisestikin Niskasta eteenpäin ? Onko Lauri Kivisen Yleisradio organisaatio, joka sallisi Kahdeksan surmanluodin luomisen? Vai olemmeko Kotikadun , urheilukisojen ja usein kummallisen uutisvirran vankeja ?
La 28.08.2010, klo 10:57
Tue Steen Müller
Reindeerspotting aloitti kansainvälisen uransa Lucarnon elokuvafestivaaleilta, jossa se voitti dokumenttisarjan. Tue Sten Müller arvioi Joonas Neuvosen elokuvan:
As of August 13 2010 this Finnish documentary had sold around 63.000 tickets in national cinemas. An amazing number for a documentary film about a drug addict, I thought, before watching it. How do you pitch that to friends... want to come along and see a film about Jani (the name of the protagonist), who is slowly killing himself!? And the number is still amazing, having watched it, for a film about a young guy, who is charming when he is clean, semi-charming when he has just made a shoot up, unbearable when he is stoned. Well, maybe not unbearable, but it makes him a bright guy with a limited view: when can I have the next fix is the only thought he has. I have never seen so many scenes with a needle to be stuck into a vein.
No, it is not a sensation-hunting film first time director Joonas Neuvonen has made. According to the site of the film he started to film the addicts when he came back to Rovaniemi (Northern Finland, ed.) in 2003 after living abroad for a couple of years. Some of them were his childhood friends, and at first he just wanted to document their present life without any particular plan or goal. Soon Jani became the main character that Joonas followed closely and intensively for several months. After Jani was imprisoned, the director moved abroad again taking distance to the material. In 2004 he started to go through the footage, and later that year editor Sadri Centincaya started the editing with him...
One man behind the camera, a friend, himself on drugs, this is what makes the film attractive contrary to hundreds of well meaning ”don’t do it” drug addict films. There is an intimacy in the relationship between the one who films and the one, who is being filmed. It is a relief when Jani is ready to leave fucking Finland to go abroad. This is where the film invites the viewer to experience tha classical journey of a young man, who wants to see and learn about the world. Free subutex drug in Paris, they are having a great time but when money is over, they have to go back and Jani ends up in prison, or as written, he ”is in and out” of prisons.
In terms of image, it looks (to use a Lars von Trier word about his new film) like shit and yet you take it all in, because it is a drama, well told in a persona and honestl way. That is why people go to watch it, that must be the answer.
Finland, 2010, 84 mins.
http://reindeerspotting.com/
Dokumenttiprojekti
Ke 25.08.2010, klo 12:56
Iikka Vehkalahti
Pori on pussinperä ja ehkä juuri siksi siellä tehdään paljon sellaista, joka on omansa laatuista. Osa tästä tekemisestä murtautuu julkisuuteen, osa jää tunnistamatta. Toisinajattelu on joka tapauksessa paikallinen voimavara kuten tämäniltainen Mies ja Videokaamera osoittaa.
Mm. Pori Jazz, Jorma Uotinen, Tero Saarinen ja Mari Rantasila. Tai Porin Teatterinuoret, Rakastajat, Annankatu 6, Con´takti, Porin taidemuseo, Leikkiteatteri.
Meikäläiseen asuessani Porissa vaikutti varmasti eniten Annankatu 6, jossa järjestettiin mm. Pääsiäisen Pilkkapäivät, joista syntyi pieni skandaali. Järjestäjiä syytetttiin mm. Suomen lipun häpäisemisestä. Allekirjoittanut ja Kirjailijaliiton tuleva puheenjohtaja Kari Levola kirjoitti yhdellä virkkeellä kolmisivuisen vastineen, joka päätyi jopa kaupunginvaltuuston pöytäkirjoihin ja johti kaikkien syytetoimien unohtamiseen. Axel-seura perustettiin upseerikerholla ja se naulasi toisinajattelun teesinsä kaupungintalon oveen ja järjesti myös myöhemmin Piorin Jazzin hautajaiset jne.. jne...
Annankatu 6:n nurkista syntyi myös Dingo ja siellä pyöri myös Yön porukkaa. Jne.. j ne..
Toisinajattelun edustajia ovat nykypolvessa mm. renesassiaikaan verrattu Mika Rättö ja Circle-yhtye. Petri Hagner, legendaarisessa Lodzin elokuvakoulussa opiskellut elokvuantekijä, puolestaan haasti hengenheimolaisineen Toinen Suomi-projektissa vahvasti mm. John Websterin elokuvakäsitystä.
Hagner on Musafilmin ( jota perustamassa olin aikoinani) tuottamana toteuttanut pienellä budjetilla dokumentin Esko Lönnbergistä, joka Ruotsista palauttuaan etsii omaa luvouuttaan tekemällä underground-elokuvaa Circlestä ja Mika Rätöstä.
Dokumentti, joka edustaa Suomessa jo aika harvinaista lajityyppiä, palkittiin Tampereen Elokuvajuhlilla kunniamaininnalla ( erityisesti Berlinare-jäsenen siitä pidettyä) ja esitetään tänä iltana Dokumenttiprojektissa.
Taitavasti toteutettu elokuva ei onnistu täydellisesti kunnianhimoisessapyrkimyksessään, mutta ehdottomasti siinä on jotain
sitä, mitä konventionaalisessa, yllätyksettömässä, hajuttomassakin elokuvamaailmassa kaipaan. ( Pidin jo edellisestä Hagnerin lyhytdokumentista, joka esitettiin Dokumenttiprojektissa. Se oli hiukan outo tarina
japanilaisen sushipaikan pitäjästä Porissa().
Ja muistan hyvin, kuinka Toinen Suomi projektissa meillä ei rohkeus riittänyt rahoittaa Rätön, Hagnerin ja kumppaneiden ehdotusta Kuukkarista. Tarinaa maakuopissa asuneiden kaupunginosasta. No, syntyihän Isolinnankatu, joka kokonaisuutena ei toimi, mutta jonka parhaat osiot ovat erinomaisia.
Ps. ja Areenassa näkee seuraavan kuukauden ajan Miehen ja videokameran
Ma 23.08.2010, klo 22:59
Iikka Vehkalahti
Viikon sisällä saa ensi-iltansa kaksi varmasti kiinnostusta herättävää dokumenttielokuvaa, joilla on myös omat risteyskohtansa. Peter von Baghin Mikko Niskanen saa ensi-iltansa lauantaina ja Mika Kaurismäen Vesku tulee elokuvateattereihin seuraavalla viikolla.
Molemmat elokuvat ovat Dokumenttiprojektin yhteistuotantoja ja tunnustan: molempia elokuva katsellessani olen jo rough cut vaiheessa vaikuttunut ja liikuttunut.
Petterin Mikko Niskanen – ohjaajan matka ihmiseksi on kolmiosainen tarina ei pelkästään intohimoisesta, pateettisesta ja erinomaisesta ohjaajasta, jonka parhaat työt jäävät Suomen historiaan. Bio Rexissä lauantaina klo 14 esitettävä elokuva kertoo myös maaseutu-Suomen historian mieleenpainuvalla tavalla.
Mitään ei voi sille, että Käpy selän alla-elokuvan viaton seksuaalisuus on edelleen häikäisevää. Kukaan ei tule liikuttumatta seuraamaan todellisen taiteilijan luomistyötä Kahdeksaa surmaluotia kuvattaessa. Traagista on sen jhälkeen elämän pirstoutuminen menestyksen, alkoholin, eri puolille tempoilemisen ja vallan ristikossa. Ja silloinkin parhaimmilalan Niskanen tunsi, mitä oli Suomessa tulossa.
Niskanen löysi Speden elokuvaansa Hopeaa rajan takaa. Ja Niskasen elokuvassa Pojat aloitti huikean uransa myös Vesa-Matti Loiri.
Tunnustan, että en ole koskaan ollut suuri Loiri-fani johtuen ehkä siitä, että Turhapuro ei ole kolahtanut. Mutta Mika Kaurismäen elokuvan jälkeen en voi olla ihailematta ehdottomasti merkittävää taitelijaa, jonka kyky tehdä työtää n on ihailtavaa, olkoon kyse sitten Kalevalasta, Uunosta, Kuselasta tai Leinon runoista.
Ja aivan kuten Niskanen on heijastanut todellisuutta elokuviinsa, samoin on Vesku löytänyt ympäristöstään kipinän taiturimaisiin koomisiin improvisointeihinsa. Ja kun Leino on Veskun laulamana parhaimmillaan, kylmät väreet liikkuvat selässä.
Iltapäivälehtien otsikoista syntyy oma kuvansa Loirin elämästä. Elokuvassa Loirin naiset ( osa heistä , muuten myös Niskanen oli aikamoinen naistenmies) kertovat avoimesti ja sanoisin asiallisesti suhteestaan Vesa-Matti Loiriin oikeastaan vain täydentäen elokuvan antamaa kokonaiskuvaa miehestä, joka on heittäytynyt täysillä kaikkeen tekemiseensä.
Kannattaa käydä katsomassa molemmat elokuvat kankaalla – Dokumenttiprojektissa Niskanen esitetään joulun tienoissa ja Vesku myöhemmin keväällä – koska peräkkäin nähtynä ne muodostavat aikamoisen paketin.
Pe 20.08.2010, klo 13:41
Tue Steen Müller
Pelkästään suomalaisella rahalla jäisi moni laatudokumentti tuottamatta. Rahaa tulee kv- kanavilta ja mm. EU:lta. Tue kirjoittaa.
The importance of the EU MEDIA Programme for the creative documentary can not be underestimated. Since 1990 the countries, who are members of the EU (plus now also countries like Norway, Switzerland and Croatia), have been able to achieve funding for the development of documentaries as well getting non-repayable grants through the so-called TV Broadcasting scheme, where the applying production companies can get a financing that can go up to 20% of their production budget.
A list has just been published announcing ”the winners” of the March application deadline for the mentioned TV broadcasting. 17 documentaries are on the list, only 3 feature films and 3 animation! Must say something about the international potential of documentaries as no films projects are selected if they do not have a good handful of broadcasters committed on paper to either a coproduction or a prebuy of the finished film.
It takes a lot of energy, markets and pitching sessions to get these necessary commitments, that often are only from 2-10.000€ for a pre-buy of a film project, but if you have the good handful of projects you are eligible for the MEDIA support, which is a fine addition to local film funding. Example: The Danish Film Institute has a yearly budget for creative documentaries of around 3.5 mio.€. In this round MEDIA support was given to 3 Danish companies with a total of around 400.000€ (Final Cut with 160.000€ for Freemen, Zentropa with 130.000€ for The Ambassador and Danish Documentary Production with 116.000€ for Love Addiction (director Pernille Rose Grønkjær, director of award winning ”The Monastery”)). Danish documentaries have big budgets, in other countries it is much less – great it is, on the list, to see a very promising film project, "Larger than Life" (photo) about the Latvian theatre phenomenon Alvis Hermanis to be directed by Latvian Gints Grube. He and his company Mistrus Media achieved 16.000€, which is almost 20% of their budget.
http://www.mediafrance.eu/spip.php?article137
Ke 18.08.2010, klo 14:28
Tue Steen Müller
Baltic Forum järjesteään syyskuun alussa Riiassa. Tue kirjoittaa:
Documentarians meet in Riga at the beginning of September. The Baltic Sea Forum includes a meeting for professionals – film projects will be presented to broadcasters, mostly by filmmakers from the region. But the Forum – organised by National Film Centre of Latvia – also invites the Riga audience to see new documentaries at the cinema K.Suns. It starts September 8 with the Dutch film ”The Erectionman” by Michael Schaap and ”Beauty Refugee” by Claudia Lisboa from Sweden. Later that night the mega-success ”Waltz with Bashir” (photo) by Israeli Ari Folman is screened. Check what we wrote on this site.
The festival runs until September 12 and has the theme ”Footprints in the Future”. The audience may thus also enjoy Danish Michael Madsen’s ”Into Eternity” and the American ”Future by Design”. For the politically interested Riga citizens two strong documentaries are offered – ”Bananas” by Fredrik Gertten (many times noticed on this site) and ”Russian Lessons” by Andrei Nekrasov, a film on the Russian-Georgian war.
This minifestival as well as the Forum is always a joyful event with young talent and experienced competence and (this year) an old time master as Ivars Seleckis, who wants to make a follow-up to his two previous works from a street in Riga: ”Crossroad Street” and ”New Times at Crossroad Street”. For Riga citizens and visitors: The films will be shown in their original language with subtitles in English and translation into Latvian.Tickets Ls 2.10. Forum participants, children, students, pensioners and film professionals can view the films free of charge, obtaining free passes at the Cinema K.Suns box office prior to the screening time.
http://www.mediadesklatvia.eu/baltic-sea-forum-for-documentaries-2010/
Ma 16.08.2010, klo 15:18
Iikka Vehkalahti
Nordisk Panorama on kesän aikana valinnut kilpailuelokuvat Bergeniin. Eli kyseessähän on pohjoismaisten dokumenttielokuvien kilpailu. Suomesta mukana Miesten vuoron lisäksi kuusi muuta elokuvaa.
Denmark
1989 (When I was Five Years Old) (1989 - Dengang jeg var 5 år gammel) by Thor Ochsner
Armadillo by Janus Metz Pedersen
Bogotá Change by Andreas Møl Dalsgaard
Denied (Afvist) by Aage Rais-Nordentoft
Into Eternity by Michael Madsen
The Devilles by Nicole N. Horanyi
Finland
R is for Realdoll (R niin kuin Realdoll) by Katja Niemi
3 Walls (3 Seinää) by Antti Lempiäinen
Auf Wiedersehen Finnland by Virpi Suutari
Here Comes Obama (Här kommer Obama) by Iina Maaria Terho
Little Snow Animal (Lumikko) by Miia Tervo
Portrait of a Man (Miehen kuva) by Visa Koiso-Kanttila
Steam of Life (Miesten vuoro) by Joonas Berghäll & Mika Hotakainen
Iceland
Architecture of Home (Íslensk alþýða) by Thorunn Hafstad
Norway
Gunnar Goes God by Gunnar Hall Jensen
Health Factory (Helsefabrikken) by Håvard Bustnes
Russian Lessons by Olga Konskaya & Andrei Nekrasov
Sweden
1987-1993 by Marius Dybwad Brandrud
Bathing Micky (Micky bader) by Frida Kempff
Facing Genocide - Khieu Samphan and Pol Pot by David Aronowitsch & Staffan Lindberg
Hair ((Vikten av) Hår) by Christina Höglund
Ola Svensson Superstar by Stefan Berg
Overdose (Överdos) by Martin Borgs
Regretters (Ångrarna) by Marcus Lindeen
Tussilago by Jonas Odell
Ke 11.08.2010, klo 20:51
Iikka Vehkalahti
Toronton kansainvälinen elokuvafestivaali on noussut yhdeksi merkittävimmiksi maailmassa. Festivaalilla on myös erityinen sijansa dokumenteille. Tänä vuonna mm. Kim Longinoton, Errol Morrisin ja Wernewr Herzogin uudet dokumenttielokuvat saavat ensi-iltansa Torontossa.
The Toronto International Film Festival has announced the documentaries that will screen in the Real to Reel program at the 35th edition of the festival.
The line-up includes the latest from major documentarians such as Tabloid by Errol Morris, Pink Saris by Kim Longinotto and the 3D Cave of Forgotten Dreams by Werner Herzog. Each will be having their world premiere at TIFF.
"I'm thrilled that we've been able to program a documentary line-up with so many acclaimed filmmakers this year," said Thom Powers, documentary programmer for TIFF. "From Oscar winners and nominees to Emmy award-winners, these talented filmmakers have created works that will be debated and discussed for months to come. They reinvigorate our thinking about subjects like the war in Afghanistan, the banking crisis, and the future of energy."
Longinotto's film looks at an Indian feminist group, while Morris' Tabloid follows the story of Joyce McKinney, a former Miss Wyoming who abducted a Mormon missionary in the late '70s and forced him to have sex with her. Herzog's new work sees the filmmaker explore the Chauvet caves of Southern France, framing the earliest known pictorial creations of humankind in 3D.
Also in this year's doc line-up is the world premiere of Thom Zimny's The Promise: The Making of Darkness on the Edge of Town which exposes Bruce Springsteen's creative process as it impacted the making of his classic 1978 album. The Promise will be a gala presentation.
Other docs premiering in Real to Reel are Alex Gibney's Client 9: The Rise and Fall of Eliot Spitzer; Ondi Timoner's Cool It which features Bjorn Lomborg, the controversial author of The Skeptical Environmentalist who challenges the notion of climate change; and Vibeke Lokkegerg's Tears of Gaza which records the impact of the 2008-2009 bombings of Gaza on civilians. Also on the slate: Frederick Wiseman's Boxing Gym; Jorgen Leth's Erotic Man; Linda Hoaglund's ANPO; Naomi Kawase's Genpin and Guo Jing and Ke Dingding's When My Child is Born.
For the full list of docs in Real to Reel, visit www.tiff.net. The Festival takes place from September 9-19.
