Hyppää pääsisältöön

Yle tulevaisuusvaliokunnalle: Tekijänoikeuslain muutos tarpeen arkistojen avaamiseksi

Kari Haakana ja Katri OlmoKatri Olmo on Ylen lakiasioiden johtaja ja Kari Haakana on Yle internetin palvelupäällikkö.

Yle linjasi tänään Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle, että tekijänoikeuslain 25 g §:n muutos tulee toteuttaa ensi tilassa, jotta Yleisradion arkiston sisällöt voidaan tuoda paremmin yleisön saataville internetissä. Lainmuutos edistäisi radio- ja televisioyhtiöiden ja lehtikustantajien arkistomateriaalin saatavuutta.  

Yleisradio pyrkii mahdollisuuksien mukaan hankkimaan yhä laajempia internet-jakeluoikeuksia, jotka mahdollistavat ohjelmien ladattavuuden ja jaettavuuden internetissä entistä paremmin. Yleisradio myös pyrkii tuottamaan kasvavassa määrin sellaista sisältöä, jota voimme julkaista myös edelleen jaettavaksi ja muokattavaksi.

Yleä ja muita sähköisen viestinnän toimijoita kuultiin tänään tulevaisuusvaliokunnassa sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman käsittelyn merkeissä.

Lausunnon tiivistelmä

Yleisradio pitää valtioneuvoston valmistelemaa sähköisen median viestintäpoliittista ohjelmaa yleisesti onnistuneena eikä näe tarvetta tehdä ohjelmaan muutoksia.

Kotimaisen av-sisältöjen tuotannon ekosysteemin kehittäminen onnistuu parhaiten toimijoiden yhteistyöllä, ei nostamalla ostoja määrittävää kiintiötä yli ohjelmassa esitetyn 19 prosentin. Lakisääteisen kiintiön nostaminen vaarantaisi sisältöpalvelujen riippumattomuuden ja kangistaisi tuotannon joustavuutta.

Yleisradio pyrkii mahdollisuuksien mukaan hankkimaan yhä laajempia internet-jakeluoikeuksia, jotka mahdollistavat ohjelmien ladattavuuden ja jaettavuuden internetissä entistä paremmin. Yleisradio myös pyrkii tuottamaan kasvavassa määrin sellaista sisältöä, jota voimme julkaista myös edelleen jaettavaksi ja muokattavaksi. Jotta Yleisradion arkiston sisällöt voidaan tuoda paremmin yleisön saataville internetissä, lähettäjäyritysten (radio- ja televisioyhtiöiden) ja lehtikustantajien arkistomateriaalin saatavuutta edistävä tekijänoikeuslain 25 g §:n muutos tulee toteuttaa ensi tilassa.

Viestintäpoliittisen ohjelman ehdotus maanpäällisten tv-lähetysten siirtymisestä uuteen lähetystekniikkaan on myönteinen tietoyhteiskunnan kehittämisen kannalta. Ehdotus tarjoaa lisää taajuuskapasiteettia langattomien laajakaistaverkkojen käyttöön mahdollisimman nopealla aikataululla, ja toisaalta pitkän ja joustavan siirtymäajan tv-liiketoiminnan ja tv-katsojien kannalta.

Sähköisen median nopeat muutokset voivat aiheuttaa tarvetta uusille sääntelytoimille, jotka eivät ole olleet nähtävissä viestintäpoliittista ohjelmaa valmisteltaessa. Siksi Yleisradio pitää tärkeänä, että liikenne- ja viestintäministeriö seuraa tarkasti viestintäpoliittisen ohjelman vaikutuksia, ja on valmis nopeasti reagoimaan mahdollisesti ilmeneviin uusiin sääntelytarpeisiin. Eräs mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa ajankohtaiseksi tuleva sääntelytarve on Yleisradion tv- ja radiokanavien lähettäminen avoimessa internetissä ryhmälähetystekniikalla (IP-multicasting).

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua