Hyppää pääsisältöön

Lasten ja nuorten ääni kuuluviin!

Riitta PihlajamäkiRiitta Pihlajamäki on journalististen standardien ja etiikan päällikkö.

Marraskuun 20. päivä on Lapsen oikeuksien päivä. Tänään on hyvä päivä kertoa, että Yleisradio vahvistaa lasten ja nuorten erityisasemaa eettisissä linjauksissaan.

Linjaukset eivät koske vain näille ikäryhmille tarkoitettuja erityisohjelmia vaan kaikkia sisältöalueitamme.

Annamme yleisölle entistä paremmat mahdollisuudet arvioida toimintaamme, kun kerromme toimintaperiaatteemme julki. Olemme tässä läpinäkyviä ja avoimia. Ennen kaikkea haluamme pitää huolta siitä, että lapset ja nuoret saavat esiintyä omana itsenään, tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Mitä linjaukset koskevat?

Yle sitoutuu linjauksissaan siihen, että keskeisissä toimituksissa on henkilöitä, jotka erityisesti huolehtivat lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisesta sisällöissämme. Useat toimitukset ovat vastuuihmisensä jo nimenneet.

Varmistamme myös, että nuorilla on valmiudet kohdata ja käsitellä julkisuutta, joka usein liittyy varsinkin dokumentteihin ja reality-sarjoihin.

Linjauksissa on ohjeistettu myös yksityisyyden suojaan, nimen julkaisemiseen ja haastateltavien ikärajoihin liittyviä kysymyksiä. Näitä asioita toimittajat usein pohtivat arjen haastattelutilanteissa.

Olemme vastuullisia verkkokeskustelujen ylläpitäjiä ja sijoittelemme lasten ja nuorten ohjelmat kanavillemme ja palveluihimme turvallisella tavalla.

Mitkään linjaukset eivät voi aukottomasti säädellä kaikkia eteen tulevia tilanteita.

Mutta pohdintaa vaativat tapaukset on tunnistettava silloin kun ne tulevat kohdalle, ei vasta jälkikäteen. Eettiset, selkeät linjaukset ovat toimittajan työssä selkänoja, jonka varassa voi tehdä voimaannuttavaa, rohkeaa ja merkityksellistä sisältöä myös lapsille ja nuorille.  

Meillä on lukuisia hienoja esimerkkejä nuorille suunnatuista sisällöistä, joiden syntyvaiheissa on käyty perusteellista laatukeskustelua.

#lovemilla, Au pairit, Teiniäidit, Unelmien Koulukuva. Ja tässä vain muutama, tuore esimerkki. On välttämätöntä, että keskusteluun osallistuvat kaikki tahot: tekijät, kanava ja markkinointi.

Sananvapautta ja lehdistön riippumattomuutta mitattaessa Suomi on maailman kärkimaa. Kauas jäävät sellaiset demokratian mallivaltiot kuin Yhdysvallat ja Britannia.

Meillä on myös yksi maailman vanhimmista median itsesäätelyjärjestelmistä, Julkisen sanan neuvosto. Koko suomalainen media on sitoutunut noudattamaan JSN:n valvomia Journalistin ohjeita. Useimmissa mediataloissa Journalistin ohjeet toimivat pohjana omille, täsmennetyille ja pidemmälle viedyille eettisille ohjeille. Siitä tänään julkistetuissa linjauksissa on kysymys.

Oikeus tietää ja sanoa kuuluu kaikille, myös lapsille ja nuorille.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua