polkupyörämatka

Myönnän, että olin jo unohtanut, millaista se on, kun pyörä uppoaa neli-viisisenttisen sohjoon, josta ei saa kunnon pitoa. Nyt tarvitaan samaa asennetta kuin pehmeällä tuhkakentällä Islannissa.

Matkakirja Jäämerelle etenee, ja kylmät tuulet puhaltelevat jo unissanikin. Lämpimämmät maisemat ovat esillä Helsingin kirjamessuilla, jossa vaahtoan maaliskuisesta Thaimaa–Vietnam-polkaisukirjasta perjantaina ja lauantaina 29.-30.10.

Vaellus idästä lounaiselle vuonorannikolle on matkan hurjin pätkä elämysten ja tunteiden tasolla. Tie vie laavakentiltä valabongausretkelle ja rajujen vuoristonousujen kautta syvään rauhan kokemiseen. Jokainen päivä on todellakin erilainen.

Viimeinen viikko Islannissa on ankaraa vääntöä itseni ja luonnonvoimien kanssa. Vastatuulen kirous ei hellitä ja voimat alkavat uupua, mutta yhä uudestaan maisemien kauneus antaa sen tarvittavan viimeisen sysäyksen, joka saa karavaanin kulkemaan eteenpäin. Islanti ei jätä kylmäksi, tunteiden vyöry on painanut päälle matkan ensimmäisestä päivästä saakka. Tänne on palattava takaisin.

Rannikon tuhoutuneen sillan kolmen päivän kierto-operaatiosta tuli raju reissu. 150 km soralla, joista 120 km maastoautoreiteillä, ja jokia piti ylittää kylmässä vedessä kahlaten ja pyörää työntäen. Jouduin voittamaan pelkoni.