Pinterest on uusin edelläkävijä-nettikäyttäjien leikkipaikka. Sitä käytetään naistenlehtien korvikkeena haaveiluun, tavaroista ja sisustusideoista inspiroitumiseen, löytöjen tekemiseen sekä leikekirjailuun ja digitaaliseen askartelemiseen, kertovat kaverit.
Kehitysvaiheessa olevaan palveluun tarvitsee vielä erillisen kutsun. Laitan kutsuja mielelläni tämän blogin lukijoille: pyynnöt meilitse tuija.aalto miukumauku yle.fi ja otsikkoon viitteeksi Aikaleima goes Pinterest.
Yksityisminää ei saa irti työminästä. Niinpä työnantajat pitää totuttaa nettielämään. On ajan henki, että työnantaja pyrkii olemaan mieltä ja ottamaan kantaa siihen, millä tavalla yksityinen henkilö on läsnä verkossa omalla ajallaan ja omissa nimissään. Ellemme pidä varaamme, voi käydä niin että tavaksi vakiintuu, että työnantaja omistaa henkilöbrändimme 24/7. Sellainen tilanne lähestyy jo digitaalista feodalismia.
Työnantajalle tuskin tulee yllätyksenä, että työntekijät suhtautuvat työpaikkaansa ristiriitaisin tuntein. Etenkin matalapalkka-aloilla, joilla työolot ovat kehnot ja ihmiset helposti korvattavissa.
Kahvihuoneiden estottomasta kritiikistä Facebook-tilityksen erottaa kuitenkin se, että siitä jää kirjallinen jälki.
Se on kätevää, kun muutenkin halutaan päästä eroon hankalaksi koetusta työntekijästä, kirjoittta Helsingin sanomat.
Juttuun haastatellun Palvelualan ammattijärjestö Pamin Tampereen aluepäällikkö Niina Koivuniemen mukaan keinoon onkin turvauduttu osana irtisanomisen perustelurepertuaaria. Jos irtisanominen on päätynyt oikeuteen, Facebook-kirjoitus ei ole se, jonka työnantaja on ottanut esiin irtisanomisen perusteena.
Summa summarum: ihmiset ovat joskus hankalia, mutta se että he ilmaisevat mielipiteensä sosiaalisessa mediassa ei välttämättä ole irtisanomisperuste.
Miten voisimme valaa suomalaisiin enemmän rohkeutta pitää kiinni nettielämästään?
Talouselämän toimittaja Sami Rainisto otti vaali-iltana tuntumaa Twitteriin ja taltioi puoli minuuttia kokemuksestaan (valitettavan epätarkkaan) YouTube -videoon. Tuolta se näyttää, kun pulina on vlikasta.
Ylen toimittaja Jukka Niva kokosi presidentinvaalin tulosiltaan muutaman some-katsauksen. Kuvat TV-ruudusta, jossa lähetyksen päällä teksti-tv:n sivu 398, jonne moderaattorien tiimimme julkaisi illan aikana 960 Twiittiä.
Kaksi kerrosta Twitteriä TV-ruudulla: kuvassa graafisena elementtinä ja teksti-TV-kerroksena lähetyksen päällä.
Illan juontajan Riikka Uosukaisen ilmaisema epäilys, josko kyseessä oli oikeasti väistyvä presidentti vai "joku sosiaalisen median nimimerkki" aiheutti reaktioita Twitter-käyttäjissä.
@tuija Otapa Riikka Uosukainen somen intensiivikurssille. Tarkoitti ehkä vitsiksi, mutta heitto Halosen Twitter-tilin aitoudesta oli korni.
Sosiaalisen median yleissivistykseen kuuluu lähdekriittisyys, ja välineiden tullessa tutummaksi oppii myös, ketkä käyttäjät tiedetään aidoiksi toimijoiksi. Se vaatii palvelujen tuntemista ja verkostojen luomista.
Meillä on presidentinvaalin toisella kierroksella kaksi sosiaalisessa mediassa vahvasti toimivaa ehdokasta. Tästä on hyvä hiihdellä kohti kakkoskierrosta.
Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.
Perinteisten välineiden uutisten ja netin vuorovaikutus on Yhdysvalloissa osastossa Hyvääpäivää-kirvesvartta.
Tai siltä ainakin vähän näyttää, kun katsoo Amerikan viime vuoden käsitellyimpiä aiheita uutisissa, blogeissa ja Twitterissä.
Kymmenestä suurimmasta mainstream-uutisaiheesta blogien TOP 10 –listalle pääsi neljä, mutta Twitterissä valtavirran uutispainotukset eivät paljon hetkauttaneet. Kymmenen Twitterissä suosituimman aiheen joukossa ei ollut kuin yksi uutisten kärkikymmenikön asia - talous.
Näkyykö tässä tragikoominen ohipuhuminen, vai onko maailma kohdallaan juuri näin? Onko vain hyvä, että uutiset eivät toista nettiaktiivien agendaa – ja toisinpäin?
Tuossa samassa palvelussa on muuten aivan mainio interaktiivinen härpäke, jossa voi vertailla minkä tahansa suositun uutispalvelun tai –aiheen käsittelymäärää toisiinsa.
Tuota noin… miten paljon pienissä sanomalehdissä oli Apple-juttuja vuoden viimeisellä neljänneksellä verrattuna CBS:n aamu-uutisiin. Sekin selviää.
Miten sitä ilman tällaista tietoa ollenkaan ennen elettiin?
*
Digitaali-apostoli Clay Shirky summasi pari viikkoa sitten julkaistussa postauksessaan lempiaiheensa, sanomalehtien verkkopalvelun maksullisuuden eli ns. paywallin ongelmia.
Shirkyn mielestä paywallin pystyttäneet sanomalehdet ovat käsittäneet koko lailla isot strategiset asiat päin honkia.
Mikä on se tuote, mitä lehti myy? Keitä ovat lehden yleisöt? Eikun oikeasti? Mitä ne yleisöt oikein haluavat? Siis ihan tarkkaan ottaen?
Shirkyn postauksesta saa aika hyvän hyppystartin maksuseinän problematiikkaan, tähän mediabisneksen keskeiseen riidanaiheeseen, vaikkei olisi siihen aiemmin törmännyt.
*
Occupy Wall Street –liike on antanut ns. yhden prosentin kuulla kunniansa. Liikkeen mukaan yksi etuoikeutettu ökyprosentti amerikkalaisista panee yhdeksääkymmentäyhdeksää huokealla.
Tulos on infografiikka, joka paljastaa mm. että rikkaimmassa prosentissa amerikkalaisia on 3 699 urheilijaa, 6 751 näyttelijää, ohjaajaa tai tuottajaa ja 9 700 kokkia.
Globe jakoi syksyllä palvelunsa kahtia, pyhitti lehtibrändinsä journalismille, mutta yrittää tehdä Boston.comista yleisportaalia, josta bostonilainen löytää kaiken mitä tarvitsee tai mikä ilahduttaa.
(No, ainakin urheiluliput menevät varmasti kaupaksi tuosta vaan. Boston on nimittäin oikeastisellainenurheiluhullukaupunki, jossa kaikki suomalaisia urheiluhulluiksi sitkeästi väittävät voisivat käydä hankkimassa vähän tervetullutta perspektiiviä väsyneelle hokemalleen.)
*
Twitter on ostanut kanadalaisen Summifyn, joka niputtaa valtavasta määrästä tweettejä suosituimmat linkit ja toimittaa ne asiakkaalle niin usein kun sovitaan.
Okei, ei kuulosta maailmaa ympäri kääntävältä kaupalta.
Mutta kiinnostavaksi käy siinä kohdassa, kun väitetään, että tällainen palvelu voisikin muodostaa tulevaisuuden sanomalehden. Tai siis merkittävästi parannellun version siitä.
Ajatus – joka ei tietysti ole upouusi – menee niin, että ensin valitsee huolellisesti sopivan kasan Twitterissä seurattavia. Sitten käyttää Flipboardin kaltaista applikaatiota, joka käärii koko höskän helppolukuiseen ja cooliin muotoon ja avaa Twitterissä jaetut linkit valmiiksi. Ja kun tähän summaa käyttäjän maun oppivan Summifyn, käsissä on palvelu, joka seuloo kiinnostavammiksi tms. arvioimiesi lähteiden parhaat palat vaikka kerran päivässä. Tai kaksi kertaa.
Tämmöinen olisi luultavasti kaksikymmentä vuotta sitten kuulostanut aika hassulta.
Ykkönen on Reddit-palvelun käyttäjänimimerkki Maxwell Hill. Hän oli ensimmäinen, joka keräsi Redditissä yli miljoona karma-pistettä, joita saa, kun postaa hyviä linkkejä ja kirjoittaa rakentavia kommentteja.
Ovatko nämä sitten oikeasti netin vaikutusvaltaisimmat ihmiset?
Njääh. Mutta on pohdinnassa vinha perä. Netin keisarit pystyvät ohjailemaan yleisövirtoja paljon paremmin kuin mihin vanhemmissa tiedotusvälineissä on totuttu. Tästä median uusvallasta on vielä puhuttu aika vähän, mutta takuulla siitä puhutaan pian lisää.
*
Reuters kyseli mediakonferenssiinsa osallistuneilta ns. vanhan median ja markkinointialan pomoilta, mikseivät nämä hillu Twitterissä. Vastauksissa risteävät kivasti ylimielisyys ja itseironia.
Reippain oli mainosalan jätin WPP:n ykköspomo Martin Sorrell: ”Teidän sähköposteihinne vastaamisessa on jo tarpeeksi. Kamoon, olen 66-vuotias, melkein liimatehtaalla”, töräytti Sorrell.
Yhtiön tuorein datajournalismin hanke on selvitys siitä, missä päin Ruotsia on eniten poliiseja suhteessa väkilukuun.
Ihan kiva tietää, mutta, tuota noin, lopputulos ei ns. luvalla sanoen näytä ihan järjettömän coolilta.
*
Samainen SVT on ilmeisesti joutunut selittämään aika monelle asiakkaalleen, miksi yhtiö ei ole tehnyt enempää applikaatioita tarjonnastaan. Ehkä jopa niin monelle, että selitys kirjoitettiin ylös ja julkaistiin yhtiön verkkosivuilla.
SVT selittää, että suljettu applikaatio on huonompi ja vähintään tekijälleen hankalampi ratkaisu kuin kaikkialle sovitettu webbipalvelu.
Lisäksi yhtiö antaa ymmärtää oppineensa yhteyksistä Applen kanssa, että on kivempi, jos ei tarvitse olla yhteyksissä Applen kanssa.
*
Tätä samaa applikaatiot vs. web –riitaa käydään maailmalla jo ties kuinka monetta vuotta. Siltä on helppo säästyä, jos hoksaa katsoa muualle.
Mutta mediataloissa tätä asetelmaa seurataan tarkasti. Applikaatiomarkkinoilla liikkuu yli kaksi miljardia taalaa, laskee tutkimusyhtiö Forrester, joka onkin sitä mieltä, että koko se intternetti on jo hengityskoneessa.
Kiitos tästä linkistä tähän samaan blogiin kirjoittavalle kollegalle Karde Haakanalle.
*
Markkinatutkimusyhtiö Insites ei halua, että sitä kutsutaan markkinatutkimusyhtiöksi. Sitä pitäisi kutsua muutosagentiksi.
Niinpä tietysti.
Oli miten oli, mutta niin on, että Insites on tehnyt vaikuttavan kalvo-show’n sosiaalisen median tilastoista pitkin maailmaa.
167 kalvon esitys on täynnä varmasti ihan hyödyllistä, mutta vähän ehkä tylsää dataa.
Siitä selviää mm., että yli puolet on potkaissut joskus jonkun sosiaalisen median verkostostaan ulos. Mikä on yleisin syy?
Tappelu? Mustasukkaisuus? Salavuoteus? Intohimorikos? Plääh – yhteyksien vähäisyys. Mitäs mä sanoin, että data on vähän tylsää.
*
NBC alkaa jo ottaa vauhtia Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
Yhtiö avasi vastikään pelkästään politiikalle pyhitetyn saitin. Se yrittää olla vähän kunnianhimoisempi verkkopalvelu kuin mihin Amerikan network-televisiossa on totuttu. Tarkoitus ei ole enää pelkästään kasata tv-tuotantoja verkkoon, vaan luoda nettimäisempää ilmaisua.
*
Kevennys.
Aiheuttiko Facebookin menestys Kreikan velkakriisin?
Ilman muuta!
Saivatko Ava-nimiset vauvat Yhdysvaltain asuntokuplan aikaan?
Totta kai!
Businessweek näyttää, miten voi todistaa mitä vaan, kun on kaksi käyrää ja vahva usko.
Avoimuus ja läpinäkyvyys uivat puheenparteemme vuosituhannen vaihteessa. Avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä puhutaan nyt niin julkisen hallinnon ja kirkon, kuin kaupan ja teollisuuden ja muun yritystoiminnan piirissä.
Sen toivat muassaan yhteiskunnalliset muutokset niin idässä kuin lännessä - ja muutosta kiihdytti internetin aiheuttama viestintäteknologinen murros.
Suljettu EU alkoi avautua vuosituhannen vaihteessa
“Vuosituhannen vaihteen arjessa elää voimakkaana tiedon vallankumous, kun uusi tekniikka ja internetin tapaiset kanavat avaavat räjähdysmäisiä tiedon levityksen näköpiirejä. Ne saavat EU:n tiedotuksen näyttämään entistä vanhakantaisemmalta.”
“Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat nykypäivän sanoja, joiden toteuttamista EU on pystynyt tehokkaasti estämään", piiskasi Helsingin sanomat pääkirjoituksessa 25.2.1999 (Tiedonvapaus korostuu nykyaikana).
Suomen julkisuuslaki uudistui 1999
Aikaisemmin voimassa olleen nimikirjalain mukaan henkilökohtaisesti määräytynyt palkka oli pidettävä salassa. Nimikirjalain muuttamisesta annetun lain (627/1999) mukaan valtion ja kunnan virkamiesten sekä viran- ja toimenhaltijoiden palkkaa koskevat tiedot ovat julkisia. Julkisuus koskee siis myös niitä eriä, jotka määräytyvät henkilökohtaisen suorituksen ja sen arvioinnin perusteella.
Hallinnon avoimuus ei ole kuitenkaan käytännössä toteutunut. Valtio-opin professori Matti Wiberg osoitti laajassa tutkimuksessaan, että viranomaiset eivät noudata avoimuussäädöksiä. Artikkeli Salaajien valtakunta julkaistiin 19. joulukuuta 2010 Helsingin Sanomissa.
“Avoimuudesta on säädetty perustuslaissa, julkisuuslaissa, hallintolaissa, nimikirjalaissa sekä henkilötietolaissa. Reaktiotapoja pitäisi olla vain yksi: kaikkien viranomaisten pitäisi toimia samalla tavalla. Julkiset tiedot pitäisi antaa ilman lisäselvitysvaatimuksia. On perusoikeus saada julkisia tietoja viranomaisilta, pyydetyllä tavalla ja ilman aiheetonta viivytystä. Viranomaisilla on tiedottamisvelvollisuus."
"Tässä kovin viattomalta tuntuvassa tietopyynnössä yksi virkamies saattoi lyödä luuria korvaan ja uhata lakimiehillä ja juridisilla sanktioilla. Toinen piti tietopyyntöjä niiden aiheuttaman työmäärän takia kohtuuttomina. Kolmas rukoili nöyrästi jatkoaikaa, kun tietojärjestelmät eivät olleet vielä lain edellyttämässä kunnossa. Neljäs virkamies kannusti työtämme ja arvosteli itse virkamieskuntaa pilkunviilaamisesta ja haluttomuudesta aktiivisesti edistää kansalaisten tiedonsaantia."
Tieto pitää tarjota pyytämättä, koneluettavassa muodossa, ja avoimesti lisensoituna. Asiaan kuuluu että tiedon käyttöä hankaloittava maksullisuus puretaan.
Liikenne- ja viestintäministeriö teetti oppaan datan avaamisesta (Julkinen data) ja valtioneuvosto laati periaatepäätöksen julkisen sektorin
digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja
uudelleenkäytön edistämisestä
Avoimen datan käytön edistämiseksi on järjestetty jo kolme Apps4Finland-kilpailua 2009, 2010 ja 2011.
YLE Uutiset kertoi eilen, että virkamiehet yrittävät jarruttaa tietovarantojen avaamista kaikelle kansalle. Valtiovarainministeriö on vastustanut Maanmittauslaitoksen ehdotusta maastokarttojen avaamisesta maksutta kaikkien käyttöön.
Muutama vuosi sitten nähtiin sosiaalisen median läpimurto. Verkko-oppimisen ja yhteisöllisyyden parissa työskentelevä Ville Venäläinen pohti blogissaan hypetettyä avoimuutta.
“Välineet eivät vielä ole tasolla, joka tekisi verkossa työskentelystä aidosti kaikille avoimen. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä ettei kaikilla ole pääsyä verkkoon ja tarvittavia taitoja käyttää verkkotyövälineitä. Tästä syystä esim. kunnallisen vaikuttamisenmalleja suunnitellessa on pakko miettiä myös vaihtoehtoisia teitä osallistumiselle – verkko ei vielä yksin riitä. Kouluttajilla ja viranomaisilla on tässä vielä työtä vuosiksi ellei vuosikymmeniksi. “
Yllä listatut sekä muita poimintoja avoimuus - ja läpinäkyvyys - puheesta tässä Google-dokumentissa. Saa täydentää! Erityisesti olisin kiinnostunut aikalaismuistelusta sen suhteen, mistä avoimuus- ja läpinäkyvyyspuhe Suomessa lähti liikkeelle.
Sosiaalisen median myötä TV-kerronta on uuden kynnyksellä.TV:llä on nuorille katsojille viihdyttävä, keskustelua virittävä rooli. Euroviisut, A2-ilta ja viimeksi Linnan juhlat osoittavat, että kriittinen massa kansalaisia on halukkaita jakamaan yhteisen elämyksen.
TV ja netti yhdessä voivat olla uutta luovan ajattelun väline.
Toinen ruutu on media-arkea aktiivisille netin käyttäjille. Suomessa on 100 000 tablettia. Neljällä kymmenestä suomalaisesta (42%) on henkilökohtaisessa käytössään älypuhelin. Niitä hypistellään televisiota katsoessa.
Avun pyytäminen ja saaminen on sosiaalisessa mediassa arkista. Se tapahtuu usein käyttäjien omissa rajatuissa verkkojulkisuuksissa: keskustelupalstoilla ja blogeissa sekä Facebookin ryhmissä tai profiilien yksityisillä seinillä.
Voisiko joukkovoima Ylen avulla saada aikaan jotakin vielä enemmän kuin vilkkaan keskustelun? Voisiko Yle olla suomalaisia yhdistävä toimija, joka kokoaisi ihmisiä ajattelemaan yhdessä?
Sosiaalista televisiota nyt eteenpäin vievä Twitter on globaali hitti vertaisviestinnän työkaluna.
Viestintävälineiden kehitys ei kuitenkaan rajoitu sosiaaliseen mediaan, vaan muidenkin välineiden kehitystä kannattaa pitää silmällä.
Esimerkiksi Screen.io on HIITin tutkimushankkeesta syntynyt työkalu mahdollistaa reaaliaikaisen tiedon syöttämisen ja käsittelyn sekä tulosten tarkastelun ja visualisoimisen. (Mac App Storeen tuotteistettava sovellus saa nimekseen Slides & Polls).
Testasin sitä kesäkuussa 200 hengen seminaariyleisön kanssa sana-assosiaatio-idealla. Tuloksena syntyi paljastava käsitekartta x- ja y-sukupolven mielenmaisemasta.
Millaista uutta tietoa, millaisia oppimiskokemuksia voisi TV- tai radio-ohjelma tuottaa, kun suoran lähetyksen juontajalla olisi reaaliaikainen tutkimuksen tekemisen ja tulosten esittämisen työkalu käytössään?
Millaisia uusia ohjelmaformaatteja reaaliaikainen datan prosessointi mahdollistaa? Millaisia taitoja tällaisen ohjelman ohjelman toimittajalta vaaditaan? Mitä reaaliaikaisen datan visualisointi edellyttää TV-kerronnalta? Entä voiko samanaikainen osallistuminen, ”toinen ruutu,” tuoda lisäarvoa johonkin radio-ohjelmatyyppiin?
Voiko TV edistää yhdessä ajattelua? Mitä se edellyttää TV:n tekijöiltä?
Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? YLEn tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
Kirjoittajina
Kari Haakana, Yle internetin palvelupäällikkö
Mika Rahkonen, strategisen suunnittelun ja internetin päällikkö Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa
Antti Hirvonen, Yle Uutisten sosiaalisen median tuottaja
