YLE Blogit

Aalto


Markkinointiviestintä ei korvaa tekijän läsnäoloa verkossa

Tuija Aalto

Timo Vuorensola puhuu asiaa Kohtaus-blogissa. Hän on kirjoittanut ällistyneen postauksen siitä, miten laimeasti Skavabölen pojat -elokuva näkyy sosiaalisen median palveluissa. Kommenttiketjussa muistutetaan, että kyllä sosiaalisen median markkinointikin maksaa - siihen käytettynä aikana. Vuorensola pysyy kannassaan: sosiaalisen median käyttäminen ei maksa euroakaan.

"Jos sitä hoitamaan haluaa erikseen palkata leffatiedottajan tai -markkinoijan, näin voi tehdä, mutta lopputulos ei millään rahalla, ajankäytöllä tai vaivalla tule olemaan sijoituksensa arvoinen. Kysymys on nimenomaan elokuvantekijöiden aktivoitumisesta omien elokuviensa markkinointiin, ja sosiaalisessa mediassa hauskana puolena on se, että siitä odotetaan välittömyyttä, rehellisyyttä ja suoruutta - toisin sanottuna niin, että elokuvantekijä on itse suoraan yhteydessä elokuvansa yleisöön. Ei markkinoinninsuunnittelija, mainostoimisto tai tiedottaja - niille on oma postinsa elokuvatuotannoissa, mutta sosiaalisesta mediasta heidän kannattaa pysyä kaukana."

Olen samaa mieltä. Kenenkään toisen puolesta ei voi järkevästi ja uskottavasti olla netissä. Viestinnän ammattilaisten rooliksi tulee sen vuoksi olla sosiaalisen median oppaita sisällöntuottajllle, johdattaa heitä kosketuksiin yleisöjensä kanssa, mutta heidän on tässä asiassa pysyttävä itse taustalla, tukena.

Ihan saman saisivat ymmärtää ne WSOY:n kirjailijat ja kaikki muutkin, jotka kitisevät julkisuudessa, että heitä ei markkinoida tarpeeksi.

Parasta markkinointia sisältötuotteelle on fanejaan kunnioittava innostunut tekijä.

Se, miten tämä uusi työnjako, markkinointivastuun siirtyminen pois jakelijalta ise tekijälle, saadaan näkymään erilaisissa tilauksissa ja kirjojen osalta esimerkiksi juuri kustannussopimuksissa, onkin sitten erikseen neuvoteltava ja sovittava asia.

PS: Viime viikolla pidetty Sosiaalisen median strategia -seminaari on katsottu Areenasta jo yli 700 kertaa!

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Seuraa kommentteja

Lähetä linkki:

Kommentit

Hei Tuija

Olen hyvin pitkälle samaa mieltä sosiaalisen media hössötyksestä. Ei sitä voi ulkoistaa muille.

Samalla sanoisn kuitenkin ettei sosiaalisissa tai edes uusissa medioissa markkinointi ole ainoaa markkinointia ja siksi

"Ihan saman saisivat ymmärtää ne WSOY:n kirjailijat ja kaikki muutkin, jotka kitisevät julkisuudessa, että heitä ei markkinoida tarpeeksi" marina on mielestäni ihan oikeutettua.

Ei kynällä kirjoittavan dekkaristin tarvitse tai kannata alkaa opettelemaan uusia medioita markkinoidakseen. Annetaan Seth Godinin hoitaa omien kirjojen markkinointi ja WSOYn koneiston hoitaa oma tonttinsa.

- Lasse Larvanko

PS. Kommenttien RSS-seuranta ei toimi.

- // Lasse

Lasse: okei, olin liian äkkinäinen kategorisoinnissani WSOY:n osalta. Markkinointi on markkinointia ja sitä voi kirjailijan mielestä oikeutetusti ja objektiivisesti olla tehty liian vähän. Verkkoläsnäolo taas voi onnistuessaan tulla täyttämään osaa markkinoinnin tehtävistä - tehdä kirjan olemassaoloa tunnetuksi siitä mahdollisesti kiinnostuneiden ihmisten mielessä jne. Mutta verkkoläsnäoloa ei kannata rajata markkinointiin missään nimessä - vastavuoroinen vuorovaikutus voi myös antaa paljon. Voi se käydä kuuluisalle henkilölle raskaaksikin - on esimerkkejä, joissa artisti on vilpittömästi yrittänyt pitää yhteyttä faneihin mutta lopulta väsynyt ja luovuttanut.

Tuija Aalto

Aalto

Tuija Aalto on YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tulevaisuus Labissa. Hän kirjoittaa blogissaan mediaan ja teknologiaan liittyvistä ajatuksistaan ja havainnoistaan. Katso myös Aikaleima -blogi

Tuija muualla webissä:  Twitter, Qaiku, Delicious, Flickr, Facebook, LinkedIn, YouTube, Qik, Tuhat sanaa, Sula Pinta, Vierityspalkki

 

YLE Passi

Kirjautumalla sisään voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen eri blogien uusista merkinnöistä

Kirjaudu sisään / rekisteröidy