Ma 12.10.2009 @ 09:47Tuija Aalto

Lopetetaan jo se uutisteatteri

Kissa pöydälle: uutisten uutisuus on usein tuotettua. Työhöni kuuluu opastaa toimittajia verkkoon verkostoitumaan. Kun mietitään, miten journalisti voisi verkossa toimia, törmätään vallitseviin käytäntöihin, jotka jarruttavat kokeilunhalua. Eräs niistä on halu säilyttää jonkinlainen illuusio siitä, että uutiset ovat yllättäviä, ennakoimattomia tapahtumia, joista raportoidaan mieluiten "juuri tulleen tiedon mukaan".

Vallitseva uskomus #1: uutisen on oltava uusi ja yllättävä

Usein ja enimmäkseen uutislähetys, kuten sanomalehtikin, koostuu ennalta tiedossa olleista aiheista, jotka uutistoimitus uutispäällikön johdolla on päättänyt ottaa mukaan päivän uutispakettiin. Turun Sanomien uutistoimituksen päällikkö Hannu Miettunen kirjoitti Journalisti-lehden 100 sanaa-palstalla tiedotevetoisesta uutistyöstä: "Tv-uutiset suoltavat illasta toiseen tavaraa, joka pohjautuu infokutsuihin ja tiedotteisiin. Uutinen on harvoin tapahtunut juuri sillä siunaaman sekunnilla. Joku muu on vain päättänyt ottaa asian esiin. Joku muu on yleensä julkinen valta, yritys tai etujärjestö."

Miksi pidämme kiinni sellaisesta uutisten esitystavasta, jossa näitä pakkopullajuttuja nostetaan kuin jäniksiä silinteristä? Entä jos uutisten merkitys kansakuntaa sitovana tarinapakettina jäsennettäisikin uudelleen niin, että journalistit kävisivätkin yleisöjen kanssa tiivistä keskustelua verkossa päivän uutisagendasta - ja yhteisen prosessin tulokset esitettäisi ruudussa päivän pääuutispaikalla? Nostettaisi yhteisesti arvioiden merkittävimmät asiat framille parhaaseen kansalliseen Digg-tyyliin.

Voisi kuvitella, että tällainen etukäteispainotteinen palaute olisi journalistille ja uutislähetysten yleisöille ja lehtien lukijoille paljon mielekkäämpää kuin jo julkaistujen juttujen virheiden korjailu jälkikäteen. (Katso uutispalautteesta keskustelua Qaikussa)

Vallitseva uskomus #2: verkkokeskusteluun käytetty aika on pois toimitustyöstä

Toinen myytti toimittajien verkkoläsnäolossa on ajankäyttö. Aikaa siis ei muka ole. Toistan itseäni, mutta uskon vakaasti, että verkkokeskusteluun käytettävä aika jopa jouduttaisi työprosessia, jos verkkokeskustelun painopiste olisi tulevissa, työn alla olevissa jutuissa. Tällöin voisi käyttää verkostoja apunaan tietojen löytämisessä ja asiantuntijoiden löytämisessä, ja kun jutun tärkeys ja näkökulma olisivat tulleet jo käsitellyiksi, ei joutuisi jankkaamaan enää siitä, miksi ja miten asiaa käsiteltiin niinkuin käsiteltiin. Vai olenko aivan idealisti, kuvittelenko liikaa yleisöjen yhteistyöhalusta ja -kyvystä?

Aiheesta on vaihdettu ajatuksia viikon verran Qaikussa #Journalismi-kanavalla.

Toimittaja Tero Lehto on kyynisempi.

"Ideaalitilanteessa varmaan saa rakentavaa palautetta. Käytännössä saattaa tullakin sitten vain piruilua jostain pikkuvirheistä, sananmuodoista tai typoista, jos siis erehtyy paljastamaan lukijoille vielä keskeneräistä työtä."

Digitaalisen viestinnän lehtori Juhana Kokkonen näkee, että keskeneräisen näyttämisen hyöty liittyy yleensä kirjoittamiseen:

"Kai tää pätee kaikkeen kirjoittamiseen ja työstämiseen. Jos saa kommentteja ennen kuin homma on (omasta mielestä) valmis, keskustelusta on äärimmäisen paljon hyötyä, mutta jos juttu on (omassa päässä) valmis, keskustelu tuntuu enemmän arvostelulta kuin auttamiselta."

Aiemmin tässä blogissa

 

Aalto

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu