Ma 05.10.2009, klo 20:24
Jos versiointi tarkoittaisikin yleistajuisen ja erikoistajuisen jutun tekemistä?
Perinteisesti journalistin työnkuvaan on kuulunut juttujen tuottaminen, ei niiden aiheista keskustelu verkossa. Työn kulku on ollut lineaarinen tiedonhankinnasta julkaisemiseen. Palautetta on saatu tapahtuneen jälkeen. Muuhun ei ole varattu aikaakaan. Toki poikkeuksiakin on - ja vuosikymmenien perinne kansalaisjournalismiksi kutsuttua pyrkimystä osallistaa yleisö jutuntekoon sitä lähellä olevista aiheista (vrt Timo-Pekka Heiman selostus SuomiExpress -ohjelman tuottajan kertomasta Journalismin lajit-luennolta).
Pitäisikö juttuja sitten tehdä puolet vähemmän, jotta jäisi aikaa myös seurusteluun verkossa?
En usko, että journalistisen prosessin avaaminen lopulta hidastaa työtä - se voi jopa nopeuttaa valmistelua, koska joukkojen äly voi laajentaa potentiaalisten haastateltavaehdokkaiden määrää, tavoitettujen asiantuntijoiden valikoimaa ja näkökulmien kirjoa.
Versiointi on digitaalisten tuotantojärjestelmien myötä yleistynyt käytäntö, jossa yhdestä jutusta muokataan eri versioita eri kanaville tai saman kanavan eri lähetyksiin.
Oma unelmani versioinnista olisi, että jonkin erikoisalueen toimittaja voisi tehdä samasta aiheesta kaksi juttua: toisen yleistajuisen, paljolti nykyisin yleissivistäville ohjelmille asetetuin laatukriteerein, ja toisen tiedolla hifistelevän herkkupalan aihetta syvällisesti jo tunteville, äärimmäisten erikoistuneille osaajille.
Kuvittelen, että nämä kaksi ohjelmaa syntyisivät vain hieman pidemmässä ajassa kuin yksi nykyään. Voin kuvitella pieleen.
Mutta mikä tyytyväisten huippuasiantuntijioden joukko tulisikaan palvelluksi! Kapean niche-yleisön erikoisohjelma tarjoiltaisin tietenkin verkossa, ja voisipahan sen lähettää tallentavan digiboksin ruuaksi myös öiseen aikaan, kun massayleisöt nukkuvat.
Verkkokeskusteluun käytettävä aika taas jouduttaisi työprosessia, jos jutustelun painopiste olisi tulevissa, työn alla olevissa ohjelmissa. Tällöin verkon joukkojen äly palvelisi syntyvää juttua: tiedonhakua, näkökulman terävöittämistä, asiantuntijoitten etsintää. Jos verkkokeskustelu on pelkkää jo tehdyn jutun puimista ja omien valintojen puolustelua tyytymättömille yleisöille, se on tuomittukin jäämään toimittajalle epämieluisaksi pakkopulllaksi.
4 kommenttia | ||
Lähetä linkki: | ||
Ma 05.10.2009, klo 20:46
Tuija,
Kahden jutun kirjoittaminen ei ole minusta huono idea. Toinen julkaistaan paperilla ja toinen lisäksi netissä.
Mikrobitissä on jo jonkin aikaa ollut käytössä termi "nettijatkot", ja minusta tätä voisi hyvin jatkaa muissa medioissa.
Versiointi on yksi vaihtoehto, mutta nimenomaan "jatkot" on se ajatus, jota voisi minusta kokeilla. Joskus kun on oikein asiaa, niin tekstistä voi tulla liian pitkä lehteen.
Sinun malliasi seuraten toimittaja voi tehdä jutusta niin perinpohjaisen kuin haluaa. Kaikki perustelut, viitteet ja vastakkaiset näkökulmat esiin. Sitten ne voikin leikata pois ja tehdä normaalin lehtijutun, jonka jatkot löytyvät netistä kaikkine alaviitteineen.
Tästä syntyy kiinnostuneelle lukijalle syy tarkistaa sekä lehti- että nettijuttu, jolloin mediatilaakin tulee enemmän. Lisäksi saadaan kaikki ne edut, joita yllä mainitsit: jatkuvuutta, kommentointia, monimediaa, syventämistä ja seuraavan jutun terävöittämistä elävän palautteen pohjalta.
Tavikset tulevat palvelluksi, kun hifistiyleisö saa toimittajan löytämään nettijatkoissa jonkun uuden näkökulman seuraavaa lehtijuttua varten, oli se sitten lyhyt kommentti ajankohtaiseen asiaan tai kahden aukeaman kuvitettu katsaus.
Haluaisin löytää tällaista journalismia erityisesti asiapuolelta, esimerkiksi Kauppalehdestä ja Talouselämästä. Taloussanomat kun ei enää ilmesty paperilla.
Terv. Petteri Hiisilä
- @petterihiisila