Tuhannet ovat tänään seuranneet YLE Turun Myllysilta notkollaan -nettikameralähetyksiä kanavan Facebook-sivuilta. Toimittaja Joona Haarala viritti nettikameran läheiseen ravintolalaivaan. Suora Myllysiltalähetys on yhtä hypnoottista katsottavaa kuin viikon takainen Havaijin tsunamivahti. Mitään ei tapahtu, mutta katsoja jää ruudun vangiksi odottamaan, jos kohta tapahtuisi.
Mediatalojen strategiapalavereissa on vuosikaudet pohdittu nettivideoiden merkitystä kerronnan työkalupakissa. Mikä toimii netissä? Pitkä, lyhyt? Hyvä laatu, vai rosoisempi? Tarinankerronta on sillä tavalla lähtenyt käsistä, että vastaus on: kaikki käy, kunhan se ajaa asiansa.
Videoblogien suhteen on viidessä vuodessa tultu isoin harppauksin eteenpäin. Tämän blogin pitkäaikaisimmat seuraajat muistavat Katri Makkosen Kotona maailmalla -videoblogin vuodenvaihteesta 2004/2005. kamerakännykät ja tietoliikenneyhteydet ovat niistä ajoista piirun verran parantuneet, mutta parasta on tekemisen meininki: YLEssä kokeillaan ennakkoluulottomasti uudenlaisia tapoja käyttää nettivideota tarinankerronnassa.
Mitä seuraavaksi?
Journalismin uudet muodot -blogikirjoitusten sarjassa aiemmin:
Infografiikka-nettivideot ovat omansa lainen visuaalinen tiedon välittämisen muoto muuhun nettijournalistiseen kerrontaan verrattuna. Printtimediasta tai TV-ruudusta tuttu levollinen infogragiikka saa tehoa taustamusiikista tai selostuksesta. Flash-esitys on kuin Powerpoint steroideilla.
Tässä esimerkkinä lajityypistä tuore "Internetin tila" - katsaus.
Narratiivilla höystetyt infografiikkaesitykset ovat laji sinällään. Mainio, jo vuosia netissä kiertänyt, esimerkki on EPIC 2015 - flash-esitys, Robin Sloanin ja Matt Thompsonin kuvitteelliselle Mediahistorian museolle tekemä katsaus media-alan kehityksestä vuoteen 2015.
Syitä sille, miksi Flash-esitykset eivät ole yleistyneet journalistisen sisällön julkaisun muotona, on varmasti monia: toimituksissa eivät ehkä kohtaa tarvittavat osaamiset - se, joka käsikirjoittaisi sisällön ja hankkisi tiedot, se, joka osaisi tuottaa näyttävät halutun tyyliset grafiikat ja se, joka koostaisi koko paketin Flashiksi. Harvoin ovat kaikki taidot yhdellä tekijällä, ja vaikka olisivatkin, hänet työllistävän verkkojulkaisun käyttämät ilmaisutavat saattavat rajoittaa luovuutta.
Nämä esitykset voitaneen lukea journalististen lajityyppien joukossa verkkoreportaaseiksi tai webortaaseiksi. Aihetta ovat käsitelleet opinnäytetöissään ainakin Heli Ronkainen (2002) ja Nicklas Koski.
Kuka nykyään opettaa näitä uudenlaisia visuaalisen journalismin ja digitaalisen tarinankerronnan taitoja Suomessa? Löysin ainakin Haaga-Helian netistä tällaisen Sisällöntuotanto muuttuvassa mediassa-kurssin. Mitä muita kursseja on tarjolla, olisin varsin kiitollinen linkeistä.
Jos toimittaja bloggaa, sen sijaan että tekisi TV-, radio- tai lehtijutun, vapautuuko hän noudattamasta Journalistin ohjeita? Kuinka paljon liikkumavaraa räväkkä toimittaja voi itselleen ottaa toimiessaan omassa blogissaan? Pitääkö raskauttavana asianhaarana pitää sitä, että hän blogissaan vetoaa toimittajuuteensa?
Tällaisia kysymyksiä puidaan YLEn Tarinatalolta tilaaman Uusi Musta -nettikonseptin tiimoilta kiinnostavassa ja vilkkaassa keskustelussa (linkkejä alla). Jos Uusi Musta ei ole ennestään tuttu, kannattaa kuunnella YLEn Viivi Lehtosen esitys aiheesta (taltioitu Areenaan 15.2. YLEn sosiaalisen median verkostossa, klippi käynnistyy suoraan ajassa 57 minuuttia).
Anja Nystén kysyy omassa blogissaan, "kuka vastaa lehden nettisivuilla olevista blogikirjoituksista ja laadusta? Pitääkö toimittajan noudattaa journalistin ohjeita myös blogikirjoituksissa?
"Media on menossa yhä voimakkaammin nettiin, joten toimintatapoja tulee täsmentää. Tarvitaan ammattimaisempaa otetta, asiavirheiden karsimista, vääristelemätöntä ja riippumatonta tietoa", hän sanoo.
Mari Koistinen kirjoittaa seuraavansa itse lukuisia blogeja, joiden tulkitsee viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Sellaiset "antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista."
"Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava", hän jatkaa.
Myös Koistinen pitää tarpeellisena pohtia, missä määrin toimittaja saa käyttää bloggaajan vapauksia ilmaisussaan.
"Mielestäni toimittaja kaivaa itselleen pitkällä tähtäimellä kuoppaa, jos toistuvasti näkyy, että taustatöitä ei ole tehty riittävän huolella eikä virheitä korjata tai pahoitella. Tai ettei eroteta mielipiteitä faktoista. Tai että vapaa-ajan kirjoittelussaan suhtautuu epäasiallisesti kritiikkiin tai oikaisuvaatimuksiin."
Koistinen mainitsee olevansa Shinglerin "moikkaustuttu" ja Nysténiä hän kertoo käyttäneensä juttujen tietojen tarkistamisessa ja lähteenä. Hän näkee blogien hyvänä puolena, että ne mahdollistavat toimittajien taustojen esiinnousun. "Ainahan toimittajalla on oma maailmankatsomus, mutta aiemmin se ei välttämättä ole kovin monelle mediankuluttajalle näkynyt. Vaikka journalismi pyrkii objektiivisuuteen, niin se on äärimmäisen vaikeaa: ketä haastatellaan, mitä kysytään, mitä kommentteja juttuun nostetaan jne. Se kaikki vaikuttaa siihen, millainen juttu lopulta tulee ulos.
Noora Shingler kuvaa asetelmaa omasta näkökulmastaan henkilökohtaisessa blogissaan, jonka hän on vuokrannut tuotantoyhtiön kautta YLElle sisällöksi.
"Uusi Musta on yksi YLEn tilaama "ohjelma" joka tuotetaan tuotantoyhtiö Tarinatalossa."
"YLE tilaa Tarinatalolta Uutta Mustaa ja Uusi Musta sisältää Kemikaalicocktailin postaukset. Kemikaalicocktail on vuokrattu tietyksi ajaksi Uuden Mustan alle, ja on osa sivustoa - jatkossa siellä saattaa olla muitakin blogeja. Kemikaalicocktail sisältyy siis työsopimukseeni. Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita."
"Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. Erona näiden kahden foorumin välillä on lähinnä se, että omassa blogissani kirjoitan teille vähän henkilökohtaisemmalla otteella."
Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.
Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.
Jään vielä sulattelemaan mielipidettäni tästä aiheesta. Lukisin mielelläni teidän ajatuksianne teemasta, jos vielä jaksatte jotain uutta näkökulmaa heittää noiden yllä olevien kirjoitusten kymmenet, paikoin erittäin laadukkaat kommentit luettuanne.
Machinima, pelimaailmojen pelimoottorien piirtämän 3D-näkymän avulla kuvattu elokuva sopii monenlaiseen tarinankerrontaan. Tulevaisuus Labin järjestämässä machinima-seminaarissa toimittaja, tietokirjailija Minni Niemelä kertoi hyvin käytännönläheisesti, millä tavalla aloitteleva machiniman tekijä opetteli elokuvantekoa. Tallenteen ajassa noin 50 minuttia aloittaa Helsingin Työväenopiston IT-suunnittelija Juhana Mykrä vaikuttavan katsauksensa siihen, miten virtuaalimaailmassa voi järjestää opetustilanteita ja mikä rooli machinima-elokuvilla voi olla niiden taltioimisessa. Viimeiset 25 minuuttia olemme yhteydessä Ouluun, jossa Ludocraftin AD Tomi Kujanpää kertoo realXtend -virtuaalimaailmateknologiasta.
Seminaarin ensimmäisessä osassa tutkija Olli Sotamaa kertoi pelimaailmojen käyttäjien motiiveista tehdä machinimaa. Sotamaa väitteli aiheesta viime vuonna.
Tulevaisuus Lab järjestää seminaarin machinimasta ensi keskiviikkona 17.2. Nelituntisessa seminaarissa ovat äänessä tutkija Olli Sotamaa Tampereen yliopistosta, it-suunnittelija Juhana Mykrä Helsingin työväenoopistosta ja freelance-toimittaja Minni Niemelä. Etäyhteksiä otetaan lisäksi Ouluun, josta Ludocraftin AD Tomi Kujanpää kertoo pelifirman näkökulman virtuaalimaailmojen mahdollisuuksiin ja näyttää Tekesille tilaustyönä toteutettua Virtual Expoa.
Seminaari lähetetään suorana YLE Areenassa http://areena.yle.fi/live ja keskustelua käydään taustakanavilla Qaikussa ja Twitterissä.
Machinima ilmaisumuotona. Machiniman historia ja nykyisyyys
Keskiviikkona 17.2. klo 12–16
Avaus: Tuija Aalto, Kehityspäällikkö, Tulevaisuus Lab, YLE Uudet palvelut - miksi YLEä kiinnostaa machinima
12–13.30 Tutkija Olli Sotamaa Tampereen yliopistosta esittelee
machiniman erilaisia käyttötapoja ja pohtii, millaisia motiiveja niin machinima-elokuvien tekijöiden kuin peliteollisuuden toimijoiden parissa ko. ilmaisumuotoon liittyy
tauko
(noin) 13.45 Freelance-toimittaja Minni Niemelä: Näin syntyi Kummitustalo-machinima Second Lifessa (ks. blogikirjoitus aiheesta)
(noin) 14.30 Juhana Mykrä, IT-suunnittelija, Helsingin työväenopisto. Second Life -machinimat opetuksessa
(noin) 15.30 AD Tomi Kujanpää, Ludocraft: virtuaalimaailmojen
mahdollisuuksia. Virtual Expo (tilaustyö Tekesille).
Kokeilemme ihan omaksi opiksemme streamata tilaisuuden myös Second Lifeen EduFinlandin audiotorioon, mutta tarkoitus ei ole varsinaisesti järjestää virtuaaliseminaaria eikä emännöidä tilaisuutta ns. "in world". Älkäähän SL-avataret siis ihmetelkö jos sieltä streamia pukkaa mutta luennoitsijaa ei ole avatarina EduFinlandin auditoriossa puhujanpöntössä.
Toimittaja Tapani Niemi haastetteli minua Lapin radion juttusarjaan sosiaalisesta mediasta. Käsittelimme verkon sosiaalista puolta, mutta myös tiedonhakua. Miten netistä löytää samanhenkisiä ihmisiä, tai tietoa jostakin mahdollisesti eksoottisestakin harrastuksesta? Vaikka porokoirien harrastajia?
Tässä jutussa antamani vinkit vähän täydennettynä
Sanoin, että jos lähtisin ihan umpimähkään etsimään sellaisen aiheen harrastajia, josta en itse tiedä vielä mitään, aloittaisin hakukoneista.
Jos haluaisin pysyä ajan tasalla siitä, mitä uusia porokoira-aiheisia sisältöjä verkkoon julkaistaan, asettaisin hakuvahteja, joista saisin tietoa haluamallani tiheydellä suoraan postilaatikkoon. Goole Alerts, Yahoo Alerts.
Jatkaisin porokoiraihmisten etsimistä kuvagallerioista kuten Flickr , tai Kuvaboxi.
Saadakseni ladata netistä luvan kanssa kuvan tähän blogiin rajasin haun uudelleen Flickr-kuvagalleriassa sellaisiin kuviin, jotka on julkaistu Creative commons -järjestelmän "Nimi mainittava" -lisenssillä. Se antaa luvan käyttää kuvaa kuvaajan nimen mainiten vaikkapa osana kaupallista palvelua. Haulla löytyi tämä Dave S:n julkaisema söpö pentukuva.
Wikipediasta ei löytynyt suoraan porokoira-artikkelia, mutta hakusanalla Lapinporokoira löytyi. Artikkelissa oli linkki porokoirakerhoon. Haastattelussa kehotin vilkaisemaan Wikipedia-artikkelin keskustelusivulta, ketkä ovat käyneet keskustelua artikkelin muokkauksista. Mikäli keskustelusivulta ei löydy mitään kiinnostavaa, voi myös tutkia artikkelin historiaa, esimerkiksi ottaa tarkasteltavakseen rinnakkain eri ikäisiä versioita . Tässä tapauksessa asiantuntijan löytäminen Wikipediasta ei ollutkaan ihan helppoa, koska monet olivat muokanneet Wikipedia rekisteröitymättä jolloin heistä oli jäänyt talteen vain IP-osoite.
Käytän itse Wikipediaa myös hakusanan muunkielisten ilmaisujen löytämiseksi. Kunkin artikkelin vasemmassa reunassa on linkit saman aiheen muun kielisiin artikkeleihin. Lystikästä on kopioida vaikka jotain muita aakkosia käyttävä käännös, ja syöttää jälleen se hakutermiksi kuvahakuun...
Facebookista näyttää tänä päivänä löytyvän kolmen porokoiran profiilit (Piekku, Rekku ja Alli) sekä yksi 424-jäseninen harrastajaryhmä.
Porokoiraväki tuntuu siis olevan ihan kiitettävästi edustettuna sosiaalisessa mediassa - veikkaanpa että Facebook-ryhmään liittymällä ja blogeja kommentoimalla pääsisi piireihin.
Jake Nyman, (jota voi fanittaa myös Facebookissa), toimittaa YLEllä Tähtisumua ja Nousevan auringon taloa sekä on äänessä myös muissa ohjelmissa kuten Sadan vuoden sykkeessä.
RSS-syötteestä voi jatkossa koostaa myös oman ikkunan YLE Areenaan, jahka nyt sisäisesti testattavana oleva Areenan uusi ominaisuus on yleisön käytössä.
Suuresti kunnioittamani radiotoimittaja Eve Mantu panee itsensä komeasti peliin uudessa ohjelmassaan. Kuuntele vaikkapa jakso vanhuuden pelkäämisestä - ainakin minä tunnistin paljon asioita omasta ajattelustani.
Areenan upotus on uusi ominaisuus, jota parhaillaan testataan YLEn sisäisesti. Aiheesta kerrotaan pian myös Kehitys kehittyy -blogissa.
YLE Areenasta löydät syksyn 2009 aikana järjestettyjä webinaareja Ohjelmat A-Ö-listan kautta: Webinaarit. Voit myös katsoa sarjan viimeisimmän jakson tästä Areenan ikkunasta.
Areenan upotus on uusi ominaisuus, jota parhaillaan testataan YLEn sisäisesti. Aiheesta kerrotaan pian myös Kehitys kehittyy -blogissa.
Media ei vielä osaa hyödyntää ihmisiä jutuntekemisen kaikissa vaiheissa, sanoi uusien palvelujen strateginen suunnittelija Pirkka Aunola aamu-tv:ssä tänään. Sen sijaan, että pyydettäisi vain palautetta jutuista, voitaisi ottaa ihmiset mukaan jo ideointivaiheessa, hän ehdottaa.
Hän huomautti myös, siinä missä toimittajat edellyttävät läpinäkyvyyttä poliitikoilta ja yrityksiltä, ihan samoin he voisivat lisätä oman jutuntekonsa läpinäkyvyyttä.
Aamu-TV:n toimittaja Riina Malhotra mainitsi esimerkiksi journalistin työn taustojen avaamisesta toimittaja Paula Vilenin eilistä blogikyselytuntia, jossa sai kysyä Haitista. Pirkka Aunola vahvisti, että juuri tällaista, ja ehdotti, että yksittäisten kysymys-vastaus -tempausten lisäksi kanava toimittajan ja yleisöjen välillä voisi olla koko ajan auki.
Haastattelun lopussa sivuttiin vanhoja vastakkainasetteluja: toimittajat tuovat herkästi esiin netin huonoja puolia ja viharyhmiä ja muita ikäviä piirteitä, ja viittaavat netin käyttäjiin ylimalkaisilla termeillä kuten "nettiväki", aivan kuin netin käyttäjät olisivat jokin oma erityinen lahkonsa eivätkä me kaikki, ja kuinka yleisössä saattaa olla vuosikymmenien aikana toimittajakuntaa kohtaan kertyneitä kaunoja ja patoutumia, jotka nyt purkautuvat, kun siihen on mahdollisuus.
Jos kuitenkin yritettäisi nähdä netin mahdollisuudet hyviin asioihin, eikä annettaisi niiden hukkua huonojen puolien joukkoon, ehdottaa Aunola.
Tuija Aalto on YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tulevaisuus Labissa. Hän kirjoittaa blogissaan mediaan ja teknologiaan liittyvistä ajatuksistaan ja havainnoistaan.
