Ma 15.03.2010, klo 16:54
Simo Sipola, toimittaja, MOT
Aina välillä kokenutkin toimittaja yllättyy. Miten huonosti yrityksen johto voikaan hoitaa suhteitaan julkisuuteen – ja luulla, että se pääsee kuin koira veräjästä peittämällä jälkensä.
Kaikki lähti siitä, kun etsin Sisu Autosta kertovaan MOT-ohjelmaan haastateltavia. Tavoitteenani oli löytää entisiä sisulaisia. He saisivat kertoa ajastaan Sisu Auton palveluksessa ja näkemyksensä yhtiön nykyisestä tilanteesta.
Olin sopinut haastattelusta yhtiön pitkäaikaisen työtekijän kanssa. Soitin vielä varmistaakseni haastatteluajan. Kaikki oli siis kunnossa. Tai niin minä luulin.
Neljä tuntia sen jälkeen, kun olimme sopineet ajasta ja paikasta puhelimessa, mies soitti minulle uudelleen. Hyvin nolona hän kertoi, ettei voikaan tulla haastateltavaksi ohjelmaan. Kun kysyin syytä, hän sanoi Sisu Auton tiedotuspäällikön toivoneen, ettei hän antaisi haastattelua.
Soitin tiedotuspäällikölle. Hän kiisti toivoneensa, ettei entinen työntekijä tulisi ohjelmaan: ”En mä muista, missä muodossa asian esitin. Tää on sellainen kuvio meidän kavereiden kanssa, että se on täysin uusi ja outo asia, että heitä haastatellaan johonkin. Ja ne sit miettii, että mitä – ja näin. Mutta enhän mä voi ruveta ketään kieltämään. Totesin vaan, että mieti nyt.”
Peittely-yritykset jatkuivat seuraavalla viikolla. Soitin Sisu Auton toimitusjohtajalle pyytääkseni lupaa kuvata kuorma-autojen kokoonpanoa. Se ei kuulemma ”oikein käy päinsä”. Ihmettelin, miksi ei.
Meillä on täällä vain näitä armeijan kuorma-autoja. Niitä ei periaatteessa oikein saisi kuvata, toimitusjohtaja selitti. No, pyysin kuvauslupaa maavoimien materiaalilaitokselta: Heillä ei ollut mitään kuvausta vastaan.
Soitin toimitusjohtajalle uudelleen. Keskustelimme kuvauksesta pitkään. Lopulta toimitusjohtaja paljasti korttinsa: Ei täällä oikein tapahdu mitään. Armeijan autoja seisoo hallissa. Ei meillä ole nyt mitään kuvattavaa, toimitusjohtaja selitti.
Ei auttanut vaikka yritin kertoa, että lähes tyhjä kokoonpanohalli sopii meille. Sehän kertoo Sisu Auton tilanteesta.
Ei mennyt läpi. Eikä siinä mitään, ymmärränhän minä toimitusjohtajaa. Ei ole kivaa näyttää tyhjää tuotantohallia.
Mutta toimitusjohtaja ei ajatellut asiaa loppuun asti. Kieltäytyminen ei näytä kovin hyvältä televisiossa.
Sama salamyhkäisyys jatkui, kun haastattelin Sisu Auton omistajia. Pystyin rivien välistä lukemaan, että jotain on tapahtumassa. Omistajat eivät vain halunneet kertoa, mitä.
Tällainen tilanne on hankala, niin firman omistajille, minulle toimittajana kuin teille, hyvät katsojat.
Mikä pahinta, lopulta me kaikki häviämme. Firman toiminta näyttää kiusalliselta peittelyltä, televisio-ohjelmasta ei tule niin todenmukainen kuin se voisi olla, ja ohjelma näyttää hieman muotopuolelta, koska pääsimme kuvaamaan Sisu Auton tehdasta vain ulkoapäin.
Loppujen lopuksi sain ohjelmaan kuvia Sisu-kuorma-autojen kokoonpanosta. Karjaan tehtaalla keväällä 2008 vieraillut kollega oli säästänyt tuolloin kuvaamansa nauhan. Ohjelman loppupuolella on siis kuvia ajalta, jolloin Sisu Auton siviilikuorma-autojen tuotanto oli vielä voimissaan.
Ma 08.03.2010, klo 11:44
Riikka Kaihovaara, toimittaja, MOT
MOT-ohjelmani Holhotut kertoo kolme tarinaa tavallisten ihmisten taistelusta edunvalvojia ja heitä valvovia viranomaisia vastaan. Jutunteon aikana törmäsin tapauksiin, joissa ihminen oli määrätty edunvalvontaan varsin kevein perustein.
Olin sopinut haastattelusta erään joensuulaisen miehen kanssa. Mies oli rikkonut nilkkansa humalassa toilaillessaan. Velkaakin oli kertynyt jonkin verran. Mies määrättiin edunvalvontaan. Edunvalvoja otti haltuunsa miehen rahat ja pakotti tämän laitoshoitoon.
Miehellä ei kuitenkaan ollut diagnosoitu sellaista sairautta, joka vaatisi edunvalvonnan määräämistä. Mies ei ollut varsinaisesti hullu tai toimintakyvytön. Hän oli vain omapäinen ihminen, joka ei tullut toimeen viranomaisten kanssa. Edunvalvonta on kuin hämähäkin seitti: mitä kovemmin mies rimpuili, sitä tiukemmin hän takertui kiinni.
Mies koki edunvalvonnan nöyryyttävänä ja haki edunvalvonnan lakkauttamista Joensuun käräjäoikeudelta neljä kertaa. Mies perusteli vaatimustaan sillä, että ”hänen tulonsa riittävät hänen omiin kuluihinsa ja edunvalvoja vaikuttaa häneen vain negatiivisesti”.
Sekä edunvalvoja että Pohjois-Karjalan maistraatti vastustivat edunvalvonnan lakkauttamista. Lääkärinlausunnon mukaan miehellä on ”epärealistisia kuvitelmia pystymisestään itsenäiseen elämään” ja ”osastohoidossa on tullut esille hänen luonteensa impulsiivisuus”. Joka kerta käräjäoikeus hylkäsi miehen hakemuksen. Ja joka kerta mies valitti Itä-Suomen hovioikeuteen. Vasta kahdeksannessa oikeudenkäynnissä Itä-Suomen hovioikeus päätti, että edunvalvonta lakkautetaan.
Tapaus vaikutti pöyristyttävältä, ja iloitsin siitä, että saisin kertoa sen ohjelmassani. Juuri ennen Joensuuhun lähtöämme yritin soittaa miehelle varmistaakseni tapaamisemme ajankohdan. Miehen puhelin ei ollut päällä. Eikä se avautunut seuraavaan viiteen päivään. Lopulta tavoitin miehen aikuisen pojan, joka kertoi minulle asioiden todellisen laidan: mies ryyppää ja on lähes liikuntakyvytön. Minun oli pakko myöntää, että ehkä tässä tapauksessa viranomaiset olivat sittenkin oikeassa. Ehkä mies todella oli edunvalvonnan tarpeessa. Päätin, että emme lähde Joensuuhun.
Tapaus kuitenkin osoittaa, että edunvalvontaan määrääminen ei ole ongelmatonta. Viime kädessä on kysymys siitä, onko ihmisellä oikeus sotkea elämänsä, jos hän haluaa? Jos valtio ottaisi siipiensä suojaan jokaisen alkoholiongelmaisen ja impulsiivisesti rahaa käyttävän, edunvalvonnassa olisi pian satojatuhansia ihmisiä.
Kävin läpi kymmeniä muitakin oikeuden päätöksiä edunvalvonnan lakkauttamisesta. Maistraattien oikedelle antamissa kannanotoissa haiskahtaa viranomaisten turhautuminen siihen, kuinka edunvalvontaan määrätyn asioita on vaikea hoitaa valvottavan ”yhteistyöhaluttomuuden, ymmärtämättömyyden tai vastahankaisuuden takia”.
Onneksi Korkein oikeus on edunvalvontaa koskevissa päätöksissään korostanut ihmisen itsemääräämisoikeutta: ”Ihmisarvon kunnioittamisen periaate sekä päämiehen etujen ensisijaisuus ja osallistumismahdollisuuksien turvaaminen edellyttävät, että päämiehelle tärkeiden etujen vaarantumista tulee arvioida päämiehen näkökulmasta eikä esimerkiksi viranomaisten toiminnan joustavuuden tai vaivattomuuden kannalta.”
Miksei tätä periaatetta noudateta alemmissa oikeusasteissa?
p.s. Edunvalvonnan käsittely jatkuu tiistaina, jolloin Ajankohtainen kakkonen (TV2 klo 21) kertoo tamperelaisesta naisesta, joka menetti edunvalvonnan takia asuntonsa irtaimistoineen.
Pe 26.02.2010, klo 13:50
Reetta Nousiainen
Perjantaipäivän ikävä media-alan uutinen tuli Ruotsista. Dagens Nyheter on ajautunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, ja edessä on voimakas saneeraus. Toimittajia vähennetään, verkkolehden rooli arvioidaan uudestaan ja uusia julkaisutapoja pohditaan.
Suomessakin lehdet rimpuilevat muuttuvan toimintaympäristön, laskevien levikkien ja taantuman keskellä, mutta yhtä suurilta saneerauksilta on toistaiseksi vältytty. Pitkään sanomalehdet ovatkin olleet Suomessa käsittämättömän menestyvä bisnes.
Sanomalehtien menestymiselle on syynsä. Ensinnäkin suomalainen sanomalehdistö on rakentunut alueellisesti: sanomalehdillä on hyvin voimakkaat ja selvärajaiset levikkialueet, ja kilpailua lehtien kesken ei ole muutoin kuin joidenkin levikkialueiden rajoilla. Lisäksi sanomalehtien lukijat ovat kovin uskollista porukkaa – ehkä vähän liiankin uskollista: lehdet pystyivät jättämään oman tuotteensa jalostamisen pitkäksi aikaa liki kokonaan heitteile.
Maakunnallista sanomalehdistöä tukee toinen suomalaislehdistön erikoispiirre: kestotilausjärjestelmä ja lehden aamukanto kotiin. Aamukanto on kallis mutta ilmeisen hyvin lukijoita sitouttava järjestelmä. Myös se suosii alueellista lehdistöä. Kuka haluaisi tilata toisen alueen lehden, jos sen saisi kotiin vasta postissa tai seuraavana päivänä?
Nettilehtien aikana lukijat periaatteessa saattaisivat lukea jotain muuta kuin oman alueensa valtalehteä. Mutta nyt suomalaisen sanomalehdistön tukipilariksi saattaa hyvinkin nousta suurten ikäluokkien tottumus. Kun suuret ikäluokat nyt ja lähivuosina eläköityvät, heiltä jää valtava määrä aikaa ja energiaa kaikkeen muuhun. Esimerkiksi harrastuksiin, kuluttamiseen – ja lehtien lukemiseen. He ovat tottuneet saamaan lehtensä aamulla kahvipöytään kotiin kannettuna. Keskeistä tässä saattaa hyvinkin olla paikallisuus: lähimarketin erikoistarjoukset ja oman kaupungin menovinkit. ??
Ma 22.02.2010, klo 16:59
Asia ratkaistu: 18.02.2010.
Vastaaja: Yleisradio, TV1
PÄÄTÖS
Julkisen sanan neuvoston langettava päätös tutkintapyynnön seuraamista koskevassa asiassa. A-studion toimittaja teki ohjelmassa tutkintapyynnön ns. pikavippeihin mahdollisesti liittyvästä koronkiskonnasta. Toimituksen aktiivisesti aloittamaa prosessia ei seurattu ohjelmassa loppuun saakka riittävässä määrin. Toimittajan tutkintapyyntö sinänsä on hyväksyttävä poikkeuksellisena tiedonhankintakeinona, jos siitä avoimesti jutussa tai ohjelmassa kerrotaan.
Kantelu 11.11.2009
Kantelijan mukaan A-Studio käsitteli 23.1.2008 ns. pikavippejä ja niiden korkoja. Jutun ydin oli se, että pikavippien korot ovat kohtuuttoman korkeita ja että ao. yritykset mahdollisesti syyllistyvät koronkiskontaan. Huipennuksena jutun toimittaja jätti asiasta valtakunnansyyttäjälle tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään syyllistyvätkö pikalainoja myöntävät yritykset koronkiskontaan. Insertin päätyttyä juontaja lupaa yksiselitteisesti, että ”me seuraamme asian etenemistä”.
Valtakunnansyyttäjän virasto antoi kantelun mukaan asian Keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Krp päätti 5.12.2008 yksiselitteisesti, että pikalainoja myöntävät yritykset eivät ole syyllistyneet koronkiskontaan. Tämä päätös annettiin luonnollisesti myös ohjelman toimittajalle. Kantelija on odottanut ja muutamaan kertaan myös puhelinvastaajaan muistuttanut toimittajaa lupauksesta, jonka mukaan asiaa seurataan.
Kantelijan mielestä toimituksen tulisi omaehtoisesti viedä jutun uutisointi loppuun eikä jättää sitä epämääräisesti ilmaan – vielä siten, että pahin epäilyksen varjo jäi leijumaan juuri OPR-Vakuuden ylle. Kantelija oli ainoa pikalainoja myöntävän yrityksen edustaja, jota jutussa haastateltiin. Toimittajan tekemä tutkintapyyntö uutisoitiin sekä Ylessä että muissa medioissa laajasti. Kantelija haluaa JSN:ltä myös näkemyksen siitä, onko hyvän journalistisen tavan mukaista, että toimittajat tekevät tutkimuspyyntöjä viranomaisille puhtaasti journalistisin perustein.
Yleisradion vastaus 3.12.2009
Kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki vastaa, että A-studio liittyi osana jo pitkään jatkuneeseen keskusteluun lyhytaikaislainoista ja niiden seurauksista sekä lieveilmiöistä. Aihe oli yhteiskunnallisesti merkittävä: keskustelua oli käyty ns. pikavippien vaikutuksesta ylivelkaantumiseen ja varsinkin nuorison holtittomaan rahankäyttöön. Kansalaiskeskustelussa ja tiedotusvälineissä oli pohdittu etenkin pikavippien kuluja ja korkotasoa viitaten mm. lainsäädäntöön, joka yksiselitteisesti kieltää koronkiskonnan. Pikalainoja tarjoavien yritysten myöntämien lainojen vuotuisen korkotason laskettiin useissa kuluttajavertailuissa nousevan satoihin, joskus jopa yli tuhannenkin prosentin.
Ohjelmassa haluttiin kanavapäällikön mukaan selvittää, onko pikalainoissa kysymys koronkiskonnasta, ja siksi toimittaja teki tutkintapyynnön. Myös Valtakunnansyyttäjän virasto oli valmistellut omaa tutkintapyyntöään pikalainoista. Ohjelman esittämisen jälkeen Keskusrikospoliisi aloitti asiassa esiselvityksen. 5.12.2008 julkistettu selvitys toteaa, etteivät pikalainat täytä koronkiskonnan tunnusmerkistöä, eikä asiassa aloiteta varsinaista poliisitutkintaa. Asia uutisoitiin laajasti tiedotusvälineissä.
Pihlajamäen mukaan A-studion nettisivustolla A-tuubissa asiasta kerrottiin 16.12.2008 otsikolla ”Pikavipit eivät ole koronkiskontaa, sanoo KRP”. Tässä yhteydessä kerrottiin A-studion toimittajan aiemmin tekemästä tutkintapyynnöstä. Edelleen nettisivulla viitattiin Helsingin Sanomien asiaa koskevaan artikkeliin, johon sivustolla oli linkki. A-tuubi -portaali on oleellinen osa A-studio -ohjelmaperheen interaktiivista kokonaisuutta, jonne katsojia ohjataan jokaisessa A-studion lähetyksessä. KRP:n selvityksen tulos uutisoitiin siinä laajuudessa kuin sen painoarvo toimituksen käsityksen mukaan edellytti.
A-studio teki tutkintapyynnön siksi, että asian ympärillä käyty keskustelu polki paikallaan eikä viranomaisselvitystä näyttänyt syntyvän. Menettely on toki poikkeuksellinen, mutta se arvioitiin tässä yhteydessä perustelluksi. Journalistin ohjeet eivät kiellä tällaista tiedotusvälineen aktiivisuutta, ja voidaan ajatella, ettei tiedotusvälineen pidäkään aina olla pelkkä passiivinen raportoija. On myös huomattava, että A-studion toimittaja ei ollut millään tavalla liikkeellä omassa asiassaan, vaan huomattavan julkisen tiedonintressin vuoksi.
Ratkaisu
Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla (JO 9). Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka. Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen (JO 35).
A-studion toimittaja jätti tutkintapyynnön siitä, syyllistyvätkö ns. pikavippiyritykset koronkiskontaan. Käynti valtakunnansyyttäjän toimistossa näytettiin pikavipeistä kertovan ohjelman yhteydessä, ja A-studion lopussa asiaa luvattiin seurata. Poliisin ratkaisusta, jonka mukaan esitutkintaa ei aloiteta, kerrottiin lyhyesti A-studion osiossa A-tuubin www-sivuilla. Maininnan lisäksi sivulta oli linkki Helsingin Sanomien julkaisemaan uutiseen.
Julkisen sanan neuvoston mielestä tutkintapyyntö viranomaiselle on Journalistin ohjeissa tarkoitettu poikkeuksellinen tiedonhankintamenetelmä, jota voi käyttää, jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voi muutoin selvittää. Lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla on oikeus tietää tutkintapyynnöstä viimeistään sen avulla saatuja tietoja julkaistaessa. Ohjelma sinänsä oli tehty hyvän journalistisen tavan mukaan.
Journalistin ohjeiden vaatimus oikeusprosessin seuraamisesta loppuun saakka takaa oikeudenmukaisen kohtelun nimenomaan tapauksissa, joissa tiedotusvälineen julkaisema epäily tai syyte osoittautuu vääräksi tai tuomio muuttuu. A-studion toimittaja lupasi ohjelmassa erikseen seurata tutkinnan edistymistä. Lisäksi ohjelmassa käytettiin poikkeuksellista tiedonhankintamenetelmää, jossa toimittaja itse teki tutkintapyynnön viranomaiselle.
Tiedotusvälineiden nettipalvelut kehittyvät perinteisten välineiden kaltaisiksi merkittäviksi tiedonvälittäjiksi. Julkisen sanan neuvosto pitää siitä huolimatta kiinni periaatteesta, että tutkintaprosessia on seurattava mahdollisuuksien mukaan loppuun asti samassa ohjelmassa. A-studion olisi näin ollen pitänyt kertoa, että kyse ei ollut rikoksesta.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio TV1 on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo.
Pe 19.02.2010, klo 15:11
Riku Siivonen, toimittaja, Pressiklubi
Lööpit ovat mainettaan parempia.
Pääsin seuraamaan iltapäivälehden lööpin syntymistä ja juttelemaan tekijöiden kanssa. Menneiden viikkojen lööppien ja kansien rivistö toimituksen seinällä auttoi näkemään: eivät ne pursua pelkkää surua ja sisälmyksiä.
Hirtehisiä ne kyllä joskus ovat: ”Katso milloin kuolet”.
Yksittäiset perusrikokset eivät myy yhtä paljon kuin ennen, ja siitä saamme kiittää ostavaa kansaa. Tai oikeastaan siitä, että myös uudet aiheet myyvät. Terveysvinkit, matkaekstrat, säästöneuvopaketit – myös hyötyaiheilla saa nykyään lisäkatetta.
Samalla reissulla tajusin, että lööpeille on yleensä katetta. Nimenomaan iltapäivälehtien kohdalla ei ole vuosiin syntynyt tunnetta, että lööppiotsikko väitti enemmän kuin juttu antoi. Tai sitten niitä osaa jo lukea: jos törttöilleen ”huippu-urheilijan” nimeä ei ole mainittu lööpissä, hän on todennäköisesti sijoittunut kuudenneksi Takahuhdin ala-asteen Hopeasompa-kilpailuissa vuonna 1983.
Kuulemma katteettomat lööpit veisivät katetta myynnistä.
Turha niitä tehdä.
Joten minulla on ehdotus: jospa jäisimme kerrankin lööppien kauhistelun sijaan miettimään, kuinka taidokkaita ne ovat. Katsokaapa, kuinka tarkkaan sanat on valittu, kun uutispäivä on ollut huono. Miksi arvostamme tyhjästä draamaa keksiviä näytelmäkirjailijoita mutta emme tylsästäkin todellisuudesta minidraamaa tekeviä lööppiammattilaisia?
To 11.02.2010, klo 12:43
Riku Siivonen, toimittaja, Pressiklubi
Sanovat, että sanomalehtien ansaintalogiikat murtuvat. Tätä seuraa yleensä huoli siitä, mitä käy journalismille.
Mille "journalismille", voisi joskus kysyä.
Ovatko kulttuurisivut yhteiskunnalle elintärkeää journalismia? Eikö kulttuurista, kauneudesta, voi nauttia ilman ylös kirjoitettuja arvostuksia?
Maailma tuskin tukehtuisi, jos autoliitteet jäävät ilmestymättä.
Kun lehdistön tulevaisuus on uhattuna, keskustelijat nousevat herkästi kaupallisuuden yläpuolelle - nyt on Journalismi uhattuna. Entä jos maakuntalehdet kurjistuvat - viestintäkentän monimuotoisuus uhkaa pirstoutua, Suomesta tulee yksiääninen!
Näin sanovat samat johtajat, jotka ovat juuri päättäneet perustaa maakuntalehtien yhteisen politiikan ja ulkomaantoimituksen. Samat uutissivut monistetaan ympäri Suomen näihin "omaäänisiin" lehtiin.
Uutisten lisäksi Journalismiksi lasketaan yleensä kuuluisat "pitkät, taustoittavat jutut". Mikä on näiden osuus lehtien sisällöstä? Pienenevä. Panokset ovat verkossa. Mitä siellä on? Blogeja ja kyselyjä. Mikä niistä on yhteiskunnan liimaa, jota ilman emme voi elää?
Sanomalehdet lähtivät liikkeelle aatteiden voimalla. Niiden olemasaolo perustui sille, että jokin asia kaipasi äänen. Yhteinen asia oli oikeutus lehdelle.
Nyt kaikilla ihmisillä on yhä kovempi oma ääni. Yhä harvempi ihminen kaipaa äänitorvia, kaipaa asiantuntijoita. Internetistä löytää mielipiteet, kaduilta loput. Uutisia ja tietoa on ilmaiseksi, miksi ei niistä voisi muodostaa omaa mielipidettään - niinhän toimittajatkin tekevät kolumneissaan, joiden katsotaan olevan lisäarvoa lukijalle.
Yhteisöt, harrastajat ja keskustelijat löytävät toisensa ilman sanomalehteä. Lehti muuttuu moottorista peiliksi, joka imee aiheet keskustelupalstoilta, jopa omiltaan. Lehdestä tulee mainosalusta, joka kerää roiskeet.
Voisi sanomalehti ehkä olla jotain mieltäkin, ottaa ohjat käsiinsä. Kuluttaja ei kaipaa objektiivisuutta. Elämäntapalehdet menestyvät: ne, jotka puhuvat joka jutussaan lukijalle. Näin sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi. Sanomalehden pääkirjoitukset puhuvat ohi ja yli, jollekin hahmottomalle päättäjäjoukolle.
Entä jos meillä olisikin tulevaisuudessa paljon pieniä, mutta äänekkäitä lehtiä? Se olisi paluu lehdistön alkuperäisille juurille. Olisiko se niin paha?
Eiköhän tämän maailman saa perattua vähän pienemmilläkin sivumäärillä - ja lähetystunneilla.
Ke 10.02.2010, klo 17:58
A-tuubi
Toimittaja Tiina Merikannolle Vuoden seniorityö -palkinto
YLEn Ajankohtaisen Kakkosen toimittaja Tiina Merikanto on saanut Vuoden seniorityö -palkinnon. Palkinnon myöntää Suomen Senioriasiainliitto tunnustuksena ikääntyvien ja ikääntyneiden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisestä. Palkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran.
Merikanto palkittiin Ajankohtainen Kakkonen Special -sarjassa esitetystä ohjelmasta Pitkät jäähyväiset. Siinä seurataan 10 vuoden ajan Alzheimerin tautia sairastavan, nyt jo edesmenneen Maire Suojasen ja tämän puolison ja omaishoitajan, Kalevi Suojasen elämää. Tiina Merikanto jakoi palkinnon ohjelman toisen päähenkilön, opettaja Kalevi Suojasen kanssa.
Palkintoperustelujen mukaan Tiina Merikanto ja Kalevi Suojanen ovat ihmisarvon, eettisyyden ja vastuullisuuden puolestapuhujia. Pitkät jäähyväiset -ohjelmassa he ovat tarttuneet vaikeisiin ja vaiettuihin asioihin, joita he käsittelevät syvällisesti pohditulla ja neutraalilla tavalla.
Palkinnon myöntäneen Senioriasiainliiton mukaan Tiina Merikanto on tuonut iäkkäiden asemaa käsittelevissä ohjelmissaan monipuolisesti, rehellisesti, rauhallisesti ja luotettavasti esille iäkkäiden arkeen kuuluvia ongelmia ja vanhuspalveluiden puutteita. Toisaalta hän on kertonut myös myönteisestä kehittämisestä kuten senioriopiskelun, liikunnan ja ihmisarvoisten pitkäaikaispalvelujen järjestämisestä. Merikannon toimittamat ohjelmat iäkkäiden syrjinnästä osoittavat hänen sydämensä olevan unohdettujen ja mitätöityjen vanhusten puolella.
Pitkät jäähyväiset lähetetään uusintana YLE TV2:ssa pitkäperjantaina 2.4. klo 14.30.
Ohjelman voi katsoa myös YLEn Elävän arkiston sivuilta, yle.fi/elavaarkisto.
Pe 05.02.2010, klo 14:28
Reetta Nousiainen, toimittaja, Pressiklubi
Viikon uutispommi oli eduskunnan puhemiesäänestys, jossa kansanedustajat antoivat Sauli Niinistölle poikkeuksellisen epäluottamuslauseen. Niinistö toki valittiin eduskunnan puhemieheksi – joskin ennätyksellisen pienellä äänimäärällä.
Mutta miten asia uutisoitiin?
Ensin media nielaisi kokonaisena kokoomuksen selityksen, jonka mukaan kansanedustajat olivat loukkaantuneet puhemiehelle tiukasta taloudenpidosta.
Vähitellen tapahtumien todellinen tausta on tullut esiin. Päivä päivältä on yhä yksityiskohtaisemmin kerrottu, että Sauli Niinistö on oikutteleva johtaja, työpaikkakiusaaja, joka itkettää alaisiaan eikä kykene hallitsemaan omaa käyttäytymistään.
Näin hän toimi jo valtiovarainministerinä. Puhemiehenä sama meno on jatkunut.
Niinistön prinsessamainen luonne ei tule kuitenkaan medialle yllätyksenä. Puhemiehen herkkähipiäisyys on ollut tiedossa laajalti: Niinistö oikuttelee myös toimittajille, antaa kärkevää palautetta jutuista – ja kieltäytyy antamasta haastatteluja niille, jotka ovat rohjenneet arvioida puhemiehen toimia ikävästi.
Totuus Niinistön luonteesta on kuitenkin pysynyt kulissien takaisena tietona pitkään. Miksi?
Suomi on pieni maa, jossa asiat henkilöityvät helposti. Poliitikot ja politiikan toimittajat liikkuvat samoissa piireissä ja tuntevat toisensa usein hyvin hyvin pitkältä ajalta.
Toimittaja joutuu usein ajattelemaan myös seuraavaa juttua: politiikan toimittaja tarvitsee haastateltavakseen isoja nimiä ja jo pitkään Sauli Niinistö on nimistä suurin. Hänen mielipiteensä on uutinen, ja toimittaja kaipaa uutisia.
Poliitikkojen yksiyiselämä ei ole ollut pyhää enää pitkiin aikoihin. Kiitos 7 päivää -lehden uraauurtavan työn muidenkin medioiden on ollut pakko seurata salarakasuutisointia perässä. Olisikohan nyt alkamassa aika, jolloin myös poliitikkojen johtajanominaisuuksista ryhdyttäisiin kirjoittamaan yhtä avoimesti.
Se olisi tervettä: politiikon työtä ja työtapoja pitääkin pystyä julkisesti arvioimaan.
Ma 01.02.2010, klo 15:25
Tiina Salumäki, rikos- ja oikeustoimittaja, A-studio
Viime viikolla Helsingin käräjäoikeudessa luettiin perushoitajalle sellaiset syytteet, että enpä ole vastaavia rikostoimittajan urallani kuullut. Pelkkä syytenipun läpiluku taisi kestää ainakin puoli tuntia.
59-vuotiasta helsinkiläishoitajaa syytetään viidestä murhasta, kuudesta murhan yrityksestä, varkauksista, pahoinpitelyistä ja huumerikoksista. Naisen epäillään vakaasti harkiten myrkyttäneen hoitamiaan vanhuksia. Hoitaja kiistää rikokset.
Epäilyjen tueksi poliisi on kuulustellut muun muassa kolmea epäillystä murhan yrityksestä selvinnyttä vanhusta. Heidän kertomuksensa on oikeudessa erittäin keskeisessä asemassa. Kysyin syyttäjältä viime viikolla arviota jutun kokonaisnäytöstä. Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto ei halunnut arvioida sitä, riittäisikö poliisin keräämä näyttö tuomitsemiseen.
Yllättäen sain kuitenkin näytöstä arvion syytetyn puolustusasianajajalta Heikki Lampelalta. Hänen mielestään näyttö on niin raskasta, että tuomio voi hyvinkin uhata hoitajaa.
Vähän veikkaan, että moni asianajaja ei olisi vastaavaa kommenttia suustaan lipsauttanut.
Lampelan mielestä erityisen raskaita syytetyn kannalta ovat vanhusten kertomukset esitutkinnassa. Iäkkäät naiset kertoivat, etteivät ole itse ottaneet yliannostusta lääkkeitä.
Käytännössä poliisi on analysoinut epäiltyjen rikosten tekotapaa. Kun kuolemia tai myrkytyksiä on sattunut, epäilty hoitaja on aina ollut työvuorossa. Vanhuksista on löydetty samantyyppisiä lääkeaineita. Yhdessä tapauksessa vanhus oli vielä sairaalassa, kun poliisi tutki hänen kotinsa ja löysi myrkkyjugurttia lautaselta.
Useassa tapauksessa syytetty soitti ambulanssin ja kertoi puhelimessa vanhuksen yrittäneen itsemurhaa. Syyttäjän mielestä näin nainen koetti saada itselleen alibia ja vanhuksen pelastaneen sankarin mainetta.
Lisäksi nainen on syyttäjän mukaan lääkeorientoitunut, hamstrannut lääkkeitä ja kulkenut työvuoroissaankin taskut pullollaan pillereitä.
Kun epäilty myrkkyhoitaja on nyt ollut paljon julkisuudessa, poliisi on saanut uusia vihjeitä. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan ihan asiallisia yhteydenottoja. Vihjeissä on kerrottu oudoista vanhusten kunnon heikkenemisistä ja epäilty, että syytetyllä hoitajalla olisi ollut tekemistä heikkenemisten kanssa. Poliisi selvittää vihjeitä vasta, kun oikeudenkäynti on istuttu alta pois.
Jutun puinti oikeudessa kestää maaliskuuhun. Sitten nähdään varmuudella, mihin asti näyttö oikeasti riittää.
To 28.01.2010, klo 15:51
Juha Ristamäki, politiikan toimittaja, Ajankohtainen kakkonen
Politiikka on karua peliä, jossa omat hylkäävät melkein yhtä varmasti kuin vastustajatkin. Vanha totuus tuli mieleen, kun katsoo, miten kävi Matti Vanhaselle.
Vielä lokakuussa, ainakin omasta mielestään, vahvemmassa asemassa kuin koskaan. Tänään Kesärannan yksinäinen, muiden armoilla, eläkevirkaa odottelemassa.
Vanhasen huonot polvet eivät tunnu kantavan yli vaalirahasotkujen. Vaan jopa mahdollista rikosepäilyä mielenkiintoisempaa on, miten tähän tultiin.
Vanhasen pään vadilla tarjoili syyskuussa Vanhasen itsensä johtama keskusta – puoluesihteeri Jarmo Korhosen johdolla se kertoi Nuorisosäätiön vaalituesta Vanhaselle. Pandoran lipas aukesi, sieltä pomppasi kansanedustaja Jukka Vihriälä (RAY) ja perään juoksi keskusrikospoliisi.
Ja kun Vanhanen palasi Jenkkilästä, hänen suuhunsa oli, ilmeisesti keskustataholta, laitettu maalaisliittolaista, arkaluonteisiin säätiötilanteisiin sopivaa väistelykieltä. Tuon kielen kääntäjää ei ole vielä Suomesta löydetty.
Vanhanen saa nyt maksaa laskun omasta erakkomaisuudestaan. Olisi kannattanut hankkia itselleen kunnon sisäpiiri. Tai ainakin hankkia ystäviä Nuorisosäätiön piikkiin.